Rauhanturvaajille myönnettävä veteraani-status on iso askel oikeaan suuntaan. Itse status ei alkuvaiheessa tuo vielä mitään muuta kuin hyvän mielen entisille ja nykyisille rauhanturvaajille, mutta sen aikaansaamat toimenpiteet valtiovallan taholla onkin sitten jo isompi juttu.
Tärkein asia on tapaturmalakiin tuleva oma erillinen kriisinhallinta-kohta, mikä tuo todellista turvaa kaikille alhaalle lähtijöille. Tulevaisuudessa toimialueella palveleva tietää, että mikäli käy huonosti, hän saa tukea myös valtiolta. Tätä ennen vammautumistapaukset ovat johtaneet pitkiin korvaustaisteluihin. Valtio on tietyllä tapaa jättänyt reserviläisenä palvelleet rauhanturvaajat oman onnensa nojaan sen jälkeen kun he ovat kotiutuneet. Nyt valtio tunnustaa ja antaa tukensa myös rauhanturvaajille. Myös henkisten vammojen jälkihoito tulee paranemaan merkittävästi.
Veteraani-sanaa käytettäessä monen karvat nousevat pystyyn, koska luullaan kriisinhallintaveteraanien kärkkyvän maamme kunniakansalaisten, sotaveteraanien etuja. Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen painottaa lausunnoissaan, että siitä ei missään nimessä ole kysymys. Tämä on aivan oma juttunsa.
Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat joutuivat odottamaan veteraani-statusta 60 vuotta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Reilussa puolessa vuosisadassa on sattunut ja tapahtunut paljon. Virallisissa tilastoissa näkyvät vain ne asiat, mitkä tapahtuivat toimialueella palveluksen aikana. Kuinka monta palveluksen jälkeistä tragediaa olisikaan voitu välttää, jos tämä asia olisi ollut kunnossa jo vuosikymmeniä sitten?
