skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

MC Hölkkärin rt-henkinen tankosuunnistusjuhani 2020

Elokuun ensimmäisen viikonlopun ja syyskesän pikatapaamisen MC Hölkkäri järjesti "CoVuo20" -teemalla ja nyt suunnistaen Vuokattiin koordinaattien perusteella. Paikkahan on yllättävän lähellä ja mahtaviin vaaramaisemiin on helppo tulla monesta suuntaa. Ajosää oli suomalaisittain vaihtelevan tyypillinen; hieman koleaa, auringonpaistetta ja vesisadetta.

 

Majoituspaikaksi valikoitui siisti vuokramajoitus Jäähelmi, ihan Nuasjärven rannassa. Tarkempi katuosoite oli Jäätiöntiellä. Vuokramökkipalvelun tarjosi joku-loma-rengas kohtuullista korvausta vastaan. HK-blöötä, metukkaa ja ruisleipää ei tarvinnut kenenkään motoristin rahdata perjantaina turhana ajopainona, sillä ruokakauppa sijaitsi kävelymatkan päässä. Kello 19:15 saapui paikalle viimeinenkin konepyörätankoilija ihan ennakkoaikataulussaan.

 

Pääasiallisen henkilökohtaisen ajokaluston vaihtoa (merkki tai malli) ei ollut tapahtunut sitten viime näkemän. Yhdelle oli tullut kalustomäärän lisäys ja sen uuteen genreen perehtyminen hankintatyyliin: "vanhenin, koeajoin ja ostin". Edelleen jokainen kuljettaja luotti tuttuihin ja hyväksi havaittuihin menopelikonsepteihin aakkosjärjestyksessä; Aprilia, BMW, 2xHD, Honda ja 2xSuzuki.

Lauantain reilun 80 km pituinen yhteispäivälenkki ajettiin kuivassa kelissä. Ajelukohteeksi suuntautui ensin läheinen vaaranlaki ja sieltä suunnistettiin kolmen jiin Kajjjaanin ytimeen. Yksi motorisoitu kulkine ja kuljettaja ei lähtenyt teknisistä syistä ajelulenkille. Se pakollinen yhteispotretti otettiin sitten ylösajaneista osallistujista Vuokatinvaaraan laella sitten ilman häntä.

 

Turvallisuus- ja lakiasiatkin huomioitiin. Mitattiin halukkailta ajoneuvon pakoputken päästä äänenpaineen desibelit virallisella Limit 7000 -mittarilla jylhissä vaaramaisemissa. Tyhjäkäynti arvot oli yleisesti sallituilla tasoilla. Suurin yksittäinen meluarvopiikki löytyi eräästä amerikkalaisvalmisteisesta kulkineesta 119 dB/A. Knoppitietona kipukynnys on 125 dB:stä alkaen.

 

Kajaanissa yksityisen henkilön harrastama ja pitämä "Kajaanin Ase- ja Varusmuseo" oli lauantaina 1.8.2020 viimeistä kertaa auki Lönnrotinkadulla. Kriha-yhteydellä saatiin pääsymaksusta 37% alennusta/kävijä. Repertuaaria ja mil-esineistöä tarkastettiin tarkoin ja hartaasti. Eräistä esineistä oli jotain nostalgisia muisteluja itse kullakin. Näyttelyn esineistöä oli myös vapaasti myytävänä. Joitain ostotarjouksiakin tehtiin. 

 

Sattumalta parkkialueella oli samaan aikaan avoin rompetori ja peräkontti-/vilttikirppis sekä HD-harrastajia tarjoilemassa hernesoppaa ja grillimaggaraa. Joten silmäkarkkia riitti kaikille silmille ja vatsoille ulkonakin.

 

Tämän militaria- ja moottorikierroksen jälkeen päiväohjelmassa oli takaisin ajelua majoitukseen. Talvivaaran bioliotuskasoja ei käyty tarkistamassa. Päivö-myrskytuhojen ihmettelyä riitti tienvarsien varrella sekä suoritettiin paikallisostoksien täydennystä. 

 

Keskusteltiin ruuanlaiton yhteydessä moottoripyöräilystä kotimaassa ja rt-tehtävissä. Muisteltiin löylyjen välissä ja varsinkin niiden jälkeen rauhanturvaamista vapaamuotoisesti mutta runsaasti.

 

CorVuo20-statiikkaa

Osallistujia: 7 motoristia erilaisilla rauhan- ja kriisinhallintataustoilla

Pisin päivämatka, pe: 595 km

Pisin meno-paluumatka: 1032 km

 

Osallistuneiden yhteenlaskettu ajokilometrimäärä: 4762 km

 

 

Maine on meillä kaikilla yhteinen. Mopoontumishomma saa jatkoa, sillä ensi vuonna kokoonnutaan uudestaan 15. juhlakerran merkeissä. Päätettiin aloittaa jonkinmoiset ennakkovalmistelut. Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille rt-henkisille motoristeille ja varsinkin viimehetken osallistujalle mukaantulosta. Hyvä reissu, parempi mieli!

 

Sunnuntaiaamuna oli vuorossa enää kotimatkalle lähtö. Välitankkauksissa havaittiin polttoaineen hinnan pompsahtaminen hallituksen ilmastotoimenpiteiden johdosta vuosisadan suurimmalla korotuksella. Sadekuurot kastelivat tasapuolisesti niin etelän, lännen kuin pohjoisen suunnan kotiinpalaajat.

 

 

The President

Olli Nurmen Ruutitynnyrin vartijat kertoo realistisesti nykyrauhanturvaamisesta - tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea

Saatuani Olli Nurmen teoksen "Ruutitynnyrin vartijat" käsiini, odotin täysin toisenlaista tarinaa, mitä lopulta luin. Käsissäni ei ollutkaan päiväkirjamainen tarina maailmanrauhan eteen menetetystä vuodesta, vaan ihan oikea tietokirja.

Nurmi palveli Libanonin Unifil-operaatiossa hieman yli vuoden suomalaisten tiedotusupseerina 2012-2013. Nurmi oli osa noin 170 suomalaisen sotilaan joukkoa, jotka palvelivat irlantilais-suomalaisessa pataljoonassa. Kyseisessä rotaatiossa Suomi teki muutaman vuoden tauon jälkeen paluun Libanoniin, joten haasteita riitti varsinkin rotaation alkuvaiheissa.

Nurmen teos vastaa siihen huutoon, mitä kriisinhallintatehtäviin haluavat nuoret todella janoavat: totuudenmukainen kirja nykyaikaisesta rauhanturvaamisesta. Aika ajoin kauppojen hyllyille ilmestyy teoksia, joissa muistellaan menneinä vuosikymmeninä tapahtuneita rauhanturvaamiseen liittyviä juttuja, mutta Nurmen kirja ei ole sellainen.

Toki, päiväkirjamaiset tekstinosat puskevat väkisinkin esiin, mutta se ei haittaa. Omakohtaiset kokemukset tuovat lisäväriä, ja itseasiassa juuri sitä lisämaustetta kirja tarvitsikin.

Nurmi avaa teoksessaan erinomaisesti Unifil-operaation taustoja. Melko puuduttavankin historian kertauksen jälkeen tarina lähtee kunnolla käyntiin.

Historia-osuuden lukeminen kuitenkin kannattaa, varsinkin jos lukijalla ei ole tietoa alueen historiasta. Kyseessä on kuitenkin 42-vuotias, väliaikaiseksi määritelty rauhanturvaamisoperaatio, joka jatkuu edelleen. Ilman historian tuntemusta kokonaiskuvaa olisi hankalaa, ellei jopa mahdotonta hahmottaa.

Silmiinpistävää teoksessa on Nurmen kuvaamat, kriittiset asiat operaatiota ja YK:ta kohtaan. Perinteisesti näissä julkaisuissa pidetään lippua yllä, "look good, do good" -henki vallitsee turhankin hallitsevana näissä julkaisuissa. Nurmi tekee kuitenkin toisin ja juuri nämä asiat tekevät kirjasta sen, miksi se kannattaakin lukea. Ainakin, jos haaveilee kriisinhallintaoperaatioon lähtemistä. Nurmi ei kaunistele asioita, vaan kirjoittaa ne kuten itse koki.

Myös Hölkkäri mainitaan kirjassa useampaankin otteeseen. Hölkkärin kautta levisi julkisuuteen suomalaisten leirissä olleita ongelmia. Muun muassa jallaepidemiat ja puutteet hygienia-asioissa teettivät tiedotusupseerille paljon lisätyötä asioiden tultua julki. Vaikka Hölkkärin kautta julkisuuteen levinneet asiat teettivätkin Nurmelle lisätöitä, hänen suhtautumisensa Hölkkäriin on ainakin kirjan sivuilla asiallinen. Sivuston Käiväräsanasto-osio kerää jopa kiitosta.

Kirjassa kurkistetaan myös Syyrian sisällissotaan, joka oli kesällä 2012 alkutekijöissään. Nurmi on saanut käyttöönsä Syyriassa sotilastarkkailijana palvelleen majuri Raine Pöntisen aineistoa ja myös majurin kokemuksia kerrotaan kirjassa. Syyrian räjähtämäisillään ollut ruutitynnyri aiheutti tiedotusupseeri Nurmelle omat haasteensa, sillä aihe oli Libanonissa tuolloin äärimmäisen herkkä. 

Kokonaisuutena "Ruutitynnyrin vartijat" on silmiä avaava teos, johon kannattaa tutustua. Tietokirjana teos avaa Libanonin tilannetta erinomaisesti myös sellaiselle lukijalle, joka ei ole palvellut Unifil-operaatiossa. Libanonissa vietetyn vuoden jälkeen Olli Nurmi on työskennellyt diplomaattina muun muassa Afganistanissa, joten miehellä on omakohtaista näkökulmaa myös toisenlaisesta toimintaympäristöstä.

MIKÄ:
Ruutitynnyrin vartijat
Kirjoittaja: Olli Nurmi
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Avain
Sivumäärä: 299

 

SOK:n ajankohtais-, sekä historiakatsaus KFOR-operaatiosta nykyhetkellä vuonna 2020

KFOR-operaatio nähtynä neljällä eri vuoisikymmenellä NSE:llä palvelleena, mutta palataan kuitenkin ennen nykyhetkeä hieman ajassa taaksepäin.

Ensimmäinen kosketus Kosovoon

Elokuussa 1999 se alkoi. Minun palveluspaikkana SKJK:n National Support Element:ssä (NSE) silloisen Makedonian Skopjessa (FYROM). Tehtävänämme oli valmistella SKJK:n pääjoukon saapuminen toimialueelle Kosovon puolelle.

Tyhjästä inspiroiden alkuun

Varmastikin silloin niin sanotun pääjoukon mukana saapuneet muistavat miten erilainen operaation aloitus oli. Saimme NSE:lle tehtävän muutaman päivän varoitusajalla järjestää majoituksen sekä ruokailut noin 600 henkilölle. Hotellimajoitus tai muu vastaava ei tietenkään tuolloin ollut edes mahdollista.

Saimme kuitenkin järjestettyä ”majoitustilat” paikallisen ostoskeskuksen/ vastaavan parkkihalliin. Ruokailut järjestettiin siten, että ateriat tilattiin paikallisesta McDonald`s:ta. Oman tarinansa saisi siitäkin. Hedelmiä, juomia ynnä muuta haimme paikallisesta marketista. Majoittujilla oli käytössään retkisängyt ja sotilashan pystyy mukautumaan tarjolla oleviin oloihin.

Toiminta vakiintui pikkuhiljaa

Pääjoukon päästyä toimialueelle toimintamme keskittyi joukon tukemiseen huollollisesti. Tämä toteutettiin aluksi paikallishankinnoin. Ensimmäisen 6 kuukauden ajan majoituksenamme oli vuokrattu talo lähellä Skopjen keskustaa. Myöhemmin pääsimme norjalaisten kanssa samaan leiriin (Camp Banski Rid), mikä sijaitsi Skopjen lentokentän vieressä. Pääleiri Camp Ville sijaitsi Kosovossa Lipljanin kunnassa (nykyisin kaupunki).

Matkustaminen NSE:n ja Camp Ville:n välillä oli välillä melkoista ”seikkailua”. Täytyy myöntää, että koko tuon 15 kuukauden palvelukseni aikana käynnit Camp Villessä jäivät valitettavasti suhteellisen vähiin. Käyntejä taisi olla kerran kuukaudessa.

Näin päättyi ensimmäinen komennus KFOR:ssa osaltani lokakuussa 2000.

Toinen kerta toden sanoo

Keväällä 2019 minulle tarjoutui mahdollisuus jälleen päästä KFOR operaatioon. Suomalainen Kriisinhallintajoukko Kosovossa (SKJK) oli tällä välin muuttanut nimensä muotoon Suomalainen Osasto Kosovossa (SOK). Minun tehtäväni on NSE:n toimistoaliupseeri.

Oman rotaationi alkaessa Marraskuussa 2019, SOK:n organisaatiorakennetta hieman muutettiin. Tuolloin muun muassa pitkään alueella toiminut Liaison Monitoring Team (LMT) lakkautettiin. Suomalaisia on tällä hetkellä Kosovossa eritehtävissä noin 20 henkilöä.

Reserviläisenä hommiin

Alkajaisiksi sen verran taustahistoriaa, että ensimmäinen KFOR komennus tapahtui reserviläisenä. Niin kummallisesti se matka siitä nykyhetkeen on riepotellut, että tämäkin komennus tapahtuu reserviläisenä, nyt tosin evp-sotilaana. Kyllä väliin mahtui muun muassa aliupseerikoulutus 27 vuotta ”normaalia” myöhemmin sekä siihen liittyen tai sen ansiosta 10 vuotta aktiivipalvelusta aliupseerina PORPRssä. Mutta sekin on taas oma lukunsa. Vuosikymmenkin vaihtui 2020-luvuksi ja niin tuli se neljäs eri vuosikymmen KFOR operaatiossa.

Kosovo on muutoksessa

Miten Kosovo sitten on muuttunut? Paikka jossa Camp Ville sijaitsi, kasvaa nyt niin sanotusti rikkaruohoa. Tosin osa jo silloisista elämää nähneistä kasarmirakennuksista on vielä jotenkin pystyssä. Paikan paljastaa se tuttu sininen tehdasrakennus, jonka vieressä Camp Ville oli.

Nykyisen Pohjois-Makedonian (ei enää FYROM) rajalta Skopjeen tulee hieno nelikaistainen moottoritie. Aivan alkupäässä on noin 5700 metriä pitkä silta, joka myötäilee joenpohjaa lähelle Kacania. Matka-aika Pristinasta Skopjeen hurahtaa nykyään noin reilussa tunnissa.

Pristina on muuttunut paljon

Muutosta on 20 vuodessa tapahtunut myös Pristinassakin ja kuten jo alussa mainitsin en monestikaan silloin aikanaan vieraillut Kosovon puolella saatikka Pristinassa sijaitsevassa KFOR:n HQ:ssa. Tästä johtuen en nyt pysty vertailemaan menneisyyttä ja nykyhetkeä.

Pristina on hyvinvoiva ja sanoisinko vaurastunut kaupunki. Ennen Covid-19 pandemiaa turisteja kaupungissa oli paljon. Suuria ostoskeskuksia nousee vähän joka puolelle kaupunkia ja isoja kerrostaloalueita näkee myös varsin paljon.

Kaupungin tunnusomaisiin piirteisiin kuuluva KEC (vanha voimalaitos) puksuttaa tuttua ruskohiilisavua ympäristöönsä yhä edelleen. Viime kevättalven ilmanlaatuindeksi (Air Pollution) lukemat Pristinassa olivat huipussaan reilusti yli 270, kun Suomessa voihkitaan jo lukeman ollessa 20.

Camp Bond Steel on yhä terästä

Camp Bond Steel on edelleen samalla paikalla, johon se 20 vuotta sitten rakennettiin. Tuolloin paikka ”kuhisi” sotilaita, jotka majoittuivat telttoihin. Telttakäytävät olivat telaketjumaisia kumimattoja.

Nykyään vartiointi on ulkoistettu yhtiölle nimeltä Torres. Majoituminen tapahtuu suurissa vaneriparakeissa. Kun väkimäärä on nykyisin huomattavasti vähentynyt ja alue on pysynyt samankokoisena, näyttää leiri ajoittain ”villinlännen aavekaupungilta”.

Kansallisuuksia Camp Bond Steel:ssä on useasta eri maasta. Sieltä löytyy muun muassa Burger King, Subway ja muutama kahvila sekä muutamia pieniä liikkeitä. ”Jenkkipexi” tietysti on suuri, mutta ei niin edullinen kuin olettaisi. Senkin palvelut on ulkoistettu tai ainakin myyjät ovat paikallisesti palkattuja.

Covid-19 sekoitti pakkaa

Covid-19 pandemian ensimmäinen aalto sekoitti myös meidän toimintaamme melkoisesti. KFOR otti eriasteisia suojautumistoimenpiteitä käyttöön, joista osa on edelleen voimassa. Myös kansainvälisen henkilölentoliikenteen keskeytyminen vaikutti palvelusvapaiden toteutukseen melkoisesti.

Olemme selvinneet Covid-19 pandemiasta ainakin tähän asti olosuhteisiin nähden hyvin. Nyt näyttää vahvasti siltä, että toinen aalto on saapumassa myös Kosovoon. Odottelemme parhaillaan miten korkeita laineita se tuo tullessaan.

Poliittisesti Kosovossa kuohuu edelleen

Miten sitten nykytilanne Kosovossa? Sisäpoliittinen tilanne Kosovossa on keväällä vallassa oli lyhytaikaiseksi jäänyt Albin Kurtin hallitus, joka sitten lyhyen toiminnassa olon jälkeen opposition toimesta ”kaadettiin”. Niin sanottu ”Toimitusministeriö” toimi pitkälle kevääseen, kunnes saatiin uusi Avdullah Hotin hallitus alkukesästä. Tämäkin aiheutti suurta kuohuntaa Kosovon sisäpolitiikassa. Viimeinen niitti tällä erää oli Kosovon presidentti Hashim Thaciin Haagista kohdistuneet erittäin vakavat rikosepäilyt.

Kaikki tämä edellä kerrottu kuohunta on vaikuttanut siihen, että kovin pysyvää ei saada aikaan. Tavallinen kansa odottelee ihmeissään, että mitä seuraavaksi on luvassa.

Alkujaan KFOR-operaation laskettiin olevan ohi 20 vuodessa. No se aika on jo kulunut umpeen ja matkaa on vielä paljon jäljellä.

Kosovossa on tai siis ainakin oli liki 8000 eri avustusjärjestöjen henkilöä töissä ennen maailmanlaajuisen Covid-19 pandemian puhkeamista. Sekin kuvaa omalta osaltaan tilanteen monimutkaisuutta. Jokainen haluaa tehdä täällä sen oman ”hyvän työnsä”.

Palvelus jatkuu kohdaltani vielä marraskuulle 2020, mikäli Covid-19 ei enää pahemmin sekoita tulevaa.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan aika näyttää. Turvallista ja lämmintä kesää kotisuomeen.

 

Jaakko Vainionpää, sotilasmestari
SOK/NSE TSTO-AU

                  

Erilainen historiikki tarjoaa todellisen näkökulman yhdistystoimintaan

Rauhanturvaajayhdistysten historiikit ovat melko harvinaista luettavaa. Liitto on julkaissut kattavan historiikin ja vielä päivitysversionkin, mutta yhdistysten osalta tilanne on toinen.

Loppusyksystä ilmestyi kuitenkin Päijät-Hämeen Rauhanturvaajien julkaisema teos Faitteri suurella sydämellä, missä käydään läpi yhdistyksen 50 vuotista historiaa.

Historiikin kirjoittajaksi yhdistys on saanut Jarmo ”Jere” Laineen, mikä on kokonaisuutta ajatellen fiksu veto. Kirjailija Laineella on kokemusta historiallisesti tarkkojen teosten kirjoittamisesta - onhan hän kirjoittanut kolme rauhanturvaamiseen liittyvää, pääosin omiin kokemuksiin perustuvaa teosta sekä kaksi fiktiivistä sotakirjaa.

Lisäksi Laine on yhdistyksen jäsen, joten historiikin kirjoittajan valinta tuskin oli kovinkaan hankala prosessi. Historiikin taittamisessa on myös luotettu yhdistyksen omaan osaamiseen, sillä taitosta vastasi Vesa Tamminen-Larmi, joka on Laineen tavoin Päijät-Hämeen rauhanturvaajien jäsen.

236-sivuinen, kovakantinen teos on kokonaisuutena positiivinen yllätys.

Hajuttomuus, mauttomuus ja tunkkaisuus on tästä historiikista kaukana, vaikka pakostakin osa esiin tuoduista asioista on enemmän tai vähemmän tylsähköä luettavaa. Teos etenee kronologisesti perustamisvuosista tähän hetkeen.

Laine on historiikkia tehdessään haastatellut 43 yhdistyksen jäsentä. Kova työ on taannut sen, että kentän ääni todella kuuluu. Kirjassa ei ole keskitytty käsittelemään tehtyjä päätöksiä tai osallistumisia eri tilaisuuksiin, vaan kerrotaan aitoja tarinoita vuosikymmenien ajalta. Tarinat avaavat hyvällä mielellä sitä, mitä tekeminen rauhanturvaajayhdistyksissä on. Sattumusten kuvaaminen on viihdyttävää luettavaa. Hienona yksityiskohtana kerrottakoon, että jokaisesta haastateltavasta on teoksen loppusivuilla kuvat ja lyhyt kertaus henkilön rauhanturvaamis- ja yhdistyshistoriaan. Se antaa hienon lisämausteen jokaisen henkilön kertomuksiin.

Kova työ ei ole rajoittunut vain kymmenien henkilöiden haastattelemiseen, vaan kirjassa on kymmeniä, ellei satoja valokuvia ja lehtileikkeitä sekä otteita pöytäkirjoista.

Historiikista käy ilmi, miten aktiivista toimintaa Päijät-Hämeen rauhanturvaajilla on takavuosina ollut. Yhdistyksellä oli aktiivista liikuntatoimintaa ammunnasta hiihtoon ja joukkuelajeihin. Valitettavasti koko yhdistyskenttää vaivaava ukkoutuminen on iskenyt myös Päijät-Hämeeseen, mikä vääjäämättä heijastuu myös toimintaan. Kun pääosa jäsenistöstä on jo eläkeiässä, myös toiminnan painopiste on siirtynyt aktiivisista toiminnoista rauhallisimpiin. Vaikka yhdistykseen tulee jatkuvasti uusia jäseniä, nuoria heistä on vain pieni osa. Toki nykyäänkin yhdistyksen toiminta on aktiivista, teoksesta käy ilmi, että vuonna 2018 yhdistyksellä oli noin 200 aktiviteettia. Se on lukema, mihin eivät kaikki rauhanturvaajayhdistykset yllä millään tavalla.

Hölkkäri taisteli osa 1: Sotilasmestari Paavo oli luksukseen mieltynyt ylifasse

Kuinka moni Kosovon käivärä muistaa sotilasmestari Paavon? Tuon Bravo-komppaniassa palvelleen paljasjalkaisen kosovolaisen jallakoiran, jonka bravolaiset olivat aikoineen adoptoineet. Paavo oli syntyjään Lipljanin katujen kasvatti, siitä missä vaiheessa sekarotuisesta piskistä tuli KFOR-vihikoira, minulla ei ole tietoa.

Kautta rauhanturvaamisen historian ajan, suomalaiset ovat adoptoineet posekoiria, posekissoja ja posekilpikonnia. Tietääkseni homma ei enää toimi noin, ja sotilasmestari Paavo oli lajissaan viimeisiä edustajia, ainakin Kosovossa.

Kun itse aloitin palvelukseni Camp Summassa huhtikuussa 2003, Paavo oli jo ylifassen asemassa. Lipljanin katujen kuumin kolli, kuningas. Paavo osallistui joka ikinen päivä jalkapartiointiin, kulki milloin partion kärjessä, milloin peräpään pitäjänä. Lipljanin asukkaat tiesivät Paavon, ja pelonsekainen kunnioitus eläintä kohtaan oli silminnähtävää. Kun Paavo päätti ylittää kadun, se ylitti sen. Liikenne pysähtyi. Kaikilla oli tiedossa, että kyseinen jallakoira oli suomalaisten KFOR-joukkojen suojeluksessa. Välillä tuntui, että Paavo tiesi sen myös itse.

Ylifassena Paavo oli tottunut luksukseen. RO-asenne paistoi koiran käytöksessä muun muassa juhannuksena 2003, jolloin naudan sisäfilettä grillanneet Camp Summan kokit heittivät Paavolle lihan räntteitä maahan. Ei kelvannut. Ne piti grillata ensin. Grillatut lihat kyllä kelpasivat.

Heinäkuussa 2003 olin palvelusvapaalla Suomessa, kun Hölkkäri uutisoi näyttävästi: Sotilasmestari Paavo oli menehtynyt Lipljanin keskustassa takaa-ajon päätteeksi. Paavo oli osallistunut rutiinin omaiseen jalkapartioon, saanut vainun ja lähtenyt jahtaamaan epäiltyä. Takaa-ajon tuoksinassa Paavo oli ylittänyt tien, samaan aikaan Kosovon kansallisauto - kakkoskoppainen WV Golf - oli osunut samaan kohtaan. Törmäys oli vääjäämätön ja urhea sotilasmestari jäi siinä kakkoseksi. Yliajaja pakeni raukkamaisesti paikalta, eikä häntä koskaan saatu kiinni.

Sotilasmestari Paavon kunniaksi teetettiin Camp Summan messiin komean kivipaasin, mikä muistutti meitä jokaista Paavon partiokaveria uskollisesta toverista, joka seurasi meitä aina, oli sää tai tilanne mikä hyvänsä.

Hölkkäri On Web aloittaa tämän kirjoituksen myötä "Hölkkäri taisteli" -sarjan, mihin niin hölkkäristit kuin kutsutut kirjoittajavieraatkin pääsevät muistelemaan menneitä missioita.

Pekka Söderlund, päätoimittaja
Hölkkärin On Web