Syyriassa tarvitaan yhteistyötä
- Tietoja
- Julkaistu: 09.04.2015
- Kirjoittanut Juhana Suoniemi
- Kategoria: Kommentti
Alkuvuonna YK:n Syyrian erityislähettiläs ruotsalais-italialainen kokenut diplomaatti Staffan De Mistura totesi viisaasti, että Irakin virheitä ei saa Syyriassa toistaa, vaan myös nykyinen hallinto pitää ottaa mukaan maan tulevaisuudensuunnitelmiin. Näin on toimittava, vaikka tiedetään, että Al Assadin alaviittihallinto on syyllistynyt myös sotarikoksiin ja oman kansansa sortoon ja tappamiseen.
Toimivin tapa on valjastaa yhteiskunnan eri ryhmät tavoittelemaan yhdessä parempaa tulevaisuutta. Kosto on unohdettava. Irakissahan vähemmistön sortovalta korvattiin enemmistön sortovallalla, kun lähes kaikki Saddam Husseinin ajan hallintoammattilaiset ja armeijan upseerit korvattiin kokemattomilla, mutta aiemmin sorretun enemmistön jäsenillä. Irakiin syntyi heikko hallinto, ja aiemmin vallassa olleet sunnit kokivat tilanteen epäoikeudenmukaiseksi. Näin jäi tilaa ISIS:n kaltaisten toimijoiden kasvulle.
Syyriassa sanotaan, että siinä missä Venäjällä on veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa, on Iranilla sama Syyrian politiikassa. Sanonta on kuvaava vaikka ei olekaan koko totuus. Iran shiiamuslimien johtavana valtiona vaikuttaa suuresti Syyrian hallituksen toimintaan, mutta niin tekevät myös maan pitkäaikaiset liittolaiset Venäjä ja Kiina. Samoin on merkittävien sunnimaiden laita; he auttavat omiaan, pääosin kapinallisia.
Lännen kädet ovat melko lailla sidotut. Puuttumalla suoraan Syyrian sotaan, suututtaa joko sunnit, shiiat tai molemmat. Siksi esimerkiksi opposition tukeminen vaikkapa ilmaherruuden avulla on lähes mahdoton ajatus. Tämän vuoksi myös kaikki maaoperaatiot Syyriassa olisivat poliittisesti erittäin hankalia toteuttaa. Lisäksi kaikki operaatiot pitää toteuttaa äärimmäistä varovaisuutta noudattaen, sillä sivullisia uhreja tai omia tappioita ei saa tulla. En usko, että lännessä ei ymmärretä ISIS:n sotilaallista heikkoutta ja nykyään lähes olematonta kannatusta sekä Syyrian että Irakin kansojen parissa ja muissa Lähi-idän maissa. Länsi on vain pakotettu pidättäytymään ISIS:n vastaisiin toimiin, koska muutakaan eivät voi poliittisista syistä tehdä. Toimintaympäristö on lännelle erittäin vaikea.
Johtopäätös on, että ISIS on lännelle ”hyvä” vihollinen, sillä se ei ole sotilaallinen uhka eikä se brutaaliudessaan nauti oikein kenenkään suosiota. Kuvaavaa on, että Syyrian hallitus ei ole juuri käyttänyt voimiaan ISIS:n vastaiseen taisteluun. Lännessä varmaan ajatellaan, että ISIS on uhka lähinnä siksi, että se saattaa hajota lukuisiksi soluiksi, jotka saattava uhata länsimaita terroriteoilla. Pelko on aiheellinen. Nähtävissä on myös kehitystä, jossa ISIS on Al Qaidan tavoin tavallaan katto-organisaatio itsenäisille ääriliikkeille, kuten olemme esimerkiksi Libyassa nähneet. Libyan ISIS ja Levantin ISIS tuskin ovat käytännössä erityisen läheisissä väleissä.
Syyriassa sekä hallituksella että oppositiolla alkavat olla voimat vähissä; sota on jatkunut neljä vuotta ja tappioita on tullut. Hallituksella on tykistö ja ilmaherruus, joten oppositio ei uhkaa välittömästi hallituksen olemassa oloa. Toisaalta oppositiolla on hallussaan merkittäviä alueita, eikä hallituksella riitä maavoimia lyödä heitä laajemmassa mittakaavassa. Tilanne on siis melkoisen lukossa. Oppositio on myös erittäin eripurainen ja aatteellisesti kirjava; järjestöjä nousee ja kaatuu jatkuvasti. Keskinäiset taistelut ja nujakat ovat päivittäisiä. Lisäksi Euroopan tukema maltillinen oppositio on suhteellisen heikko, eikä islamisteillakaan ole käytännössä kykyä hallita maata; heiltä puuttuvat hallintoammattilaiset, järjestäytynyt armeija ja poliisi.
Kärsijöinä tässä kaikessa ovat tavalliset ihmiset. Pulaa on kaikesta. Noin 80% syyrialaisista arvellaan elävän köyhyydessä, maan väestö on vähentynyt noin 20% pakolaisuuden, kehnon humanitaarisen tilanteen ja taistelujen vuoksi. Humanitaarinen tilanne leireillä on kammottava. Lapset eivät kaikkialla pääse kouluun ja olemme menettämässä tulevaisuuden ainakin yhden sukupolven osalta. Juuri kukaan ei enää halua sotaa, mutta ulospääsyä ei osata etsiä.
Mitä pitäisi tehdä?
Ensinnäkin tarvitaan aselepo. Se syntyy, kun ulkoiset tukijat niin päättävät. Vaaditaan yhteisymmärrys kaikkien osapuolten kesken; Venäjä, Iran, Saudi-Arabia, Qatar, Eurooppa, Yhdysvallat ja YK. Kiinnostavaa on se, että Yhdysvallat ei pelaa yhtä isoa roolia, kuin aiemmissa Lähi-idän konflikteissa. Toinen vaihtoehto on se, että kaikki sotivat osapuolet väsyvät tarpeeksi. Hallitus esimerkiksi menettää tukeaan halvan öljyn ja omien ongelmiensa kuristamilta tukijoiltaan Venäjältä ja Iranilta, ja opposition voimat ehtyvät keskinäiseen nujakointiin ja kehnoon sotilaalliseen menestykseen.
Kun aselepo joskus syntyy, De Misturan teesi kaikkien ottamisesta mukaan sodan jälkeiseen hallintoon on otettava tosissaan. Vaikka Bashar Al Assad syrjäytettäisiin, hänen hallintoaan ei voi kokonaan siirtää sivuun. Pitää myös muistaa olla nöyryyttämättä häntä, sillä hän nauttii edelleen ihan aitoa kannatusta perinteisten tukijoidensa parissa. Pitää myös kestää se, että aselepo ei ole täydellinen, vaan tulee olemaan ryhmiä, jotka eivät siihen suostu. Myös Eurooppa tullee saamaan osansa Syyrian kuohuista.
Juhana SuoniemiKirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu, joka on juuri kotiutunut Syyriasta YK:n yhteysupseeritoimiston varapäällikön tehtävästä.
EU perusti Georgiaan elokuun 2008 konfliktin jälkeen nopeasti siviilikriisinhallintaoperaation, jonka tärkeä ja tuloksellinen tehtävä on ollut osoittaa muulle maailmalle, että niin sanottua kuuden kohdan ohjelmaa noudatetaan - ja paikallisilla kansalaisilla on sekä tunne että tieto, että tilannetta ja todellisuutta tarkkaillaan ja siitä raportoidaan mahdollisimman neutraalisti.
Pohjolan Sanomissa (23.10.) kiinnitettiin asiallisesti huomiota suomalaisten naisrauhanturvaajien vähäiseen määrään. Myös rauhanturvaajien yhteisö Hölkkäri nosti uutisessaan (27.10.) esille sen, etteivät naiset enää hakeudu kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin.
Matkasin YK:n sininen baretti olkapäälläni pienkoneella Tel Avivista Helsinkiin hieman yli kuusi vuotta sitten. Koska ruumassa ei ollut riittävästi tilaa, Khiamin tarkkailuasemalla Libanonissa palvelleen läheisen ystäväni ja kadettiveljeni arkku matkasi vierelläni lentokoneen sisätiloissa. Suomalainen rauhanturvaaja palasi kotiin Suomen lipun alla.
