Niinisalossa koulutetaan 300 varusmiestä kuljettajiksi

Velviläiset pääsivät tutustumaan Tykistöprikaatin uuteen Kuljettajakoulutuskeskukseen, joka ei sijaitse suinkaan varuskunnassa vaan Kankaanpäässä entisissä Tielaitos/Destian tiloissa. Upeat puitteet ovatkin. Luutnantti Jouni Salmela perehdytti rauhanturvaajat sangen monisäikeiseen koulutukseen nykyisine vaatimuksineen ja haasteineen. Pitkän tittelin omaava luutnantti-Jouni on ansainnut kannuksensa mm. kouluttamalla allekirjoittaneen joskus sotilaskuljettajaksi. Salmelan nykyisen pestin titteli on niin pitkä, ettei se mahtuisi tälle näytölle edes puoliksi.
- Tittelin pituus ei kyllä korreloi palkkaan, Jouni veisteli.
TYKPR kouluttaa oman varuskunnan lisäksi Porin Prikaatin kuljettajat ml panssariajoneuvojen ajajat. Vuositasolla tiloissa käy kouluttautumassa 300 varusmiestä. Näistä naisia on yleensä yhtään. Koulutuskeskuksessa työskentelee vakituisesti vain kuusi henkilöä, mutta itse ajo-opetus ym. ovatkin palveluntuottaja Sataedun harteilla. Näin ollen työntekijämäärä nousee jopa 44 henkilöön.
Pähkinöitä ja musiikkia

Saunomisen ja syömisen lisäksi osallistujia hellittiin oikealla live-musiikilla. Sitä tarjoilivat ensiksi Mikko Pallari ja myöhemmin Hämis. Vielä myöhemmin molemmat yhdessä – ja kyllä oli hauskaa kaikilla. Hämis oli taikonut settiinsä myös nussakan mussakkavisan kimurantteine ääninäytteineen ja kysymyksineen.
Ensi vuonna taas
Vaikka osallistujamäärä ei ihan vastannut odotuksia eikä lauantai-illan sää houkutellut baby-oilia nahkaan hinkkaamaan, niin tunnelma ei latistunut. Vuoden 11 FasuVelvi pyritään ajoittamaan toukokuuksi, taas lähelle kv. rt-päivää eli viikonloppuun ennen koulujen päättäjäisiä. Hässäkän suunnitelmat ovat jo alkaneet, joten ties mitä bändejä ja kekkereitä silloin vietetäänkään.