skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Poliitikot ovat kautta historian tottuneet käyttämään värikästä kieltä, mutta edes poliitikoista puhuttaessa ei niin sanottu harkitsematon läpipäisyys saa olla värikkään synonyymi. Mistä muusta kuin läpipäisyydestä oli kysymys ex-ministeri Erkki Tuomiojan blogikirjoituksessa, missä hän kuvasi Afganistanin vaaleihin vahvistukseksi lähetettyjen suomalaisten lisäjoukkojen suunniteltua kotiutusta ja siitä puhtaasti oppositiopoliittisista lähtökohdista synnytettyä puhtaasti poliittista tietokatkosta ”sotilasvallankaappaukseksi”.

Suomalaisissa kouluissa jo yläasteikäisille jaettavan yleissivistävän historiaopetuksen mukaan sotilasvallankumouksia on koettu muun muassa Hondurasissa, Liberiassa, Chilessä, Irakissa ja jopa Kreikassa, mutta että Suomessa. Ainakaan minä en nähnyt viikonvaihteessa Helsingissä käydessäni armeijan panssarivaunuja presidentinlinnan ja eduskuntatalon edessä, en sähkötolppiin hirtettyjä ex-ministereitä, en edes sotilaiden ja tuomiojalaisittain ajatellen oikeistolaisten mielenosoittajien yhteydenottoja.

Voi sinua erkkiseni. Sinulla on jostain syystä ja varmasti syystäkin älykön maine, mutta kaikkea ei maineenkaan taakse voi lakaista. Vaikka presidentti eli Suomen tapauksessa myös armeijan ylipäällikkö olisikin ollut autuaan tietämätön Afganistanissa palvelevien suomalaisten suunnitelman mukaisesta kotiutumisesta, niin kysymys ei tosiaankaan ole mistään vallankaappauksesta, ei sotilaallisesta, ei edes poliittisesta.

Ilmeistä onkin, että ylipäällikkö ei yksinkertaisesti vain ollut syystä tai toisesta tietoinen siitä, miten rauhanturvaamisen eli nykytermillä sotilaallisen kriisinhallinnan systeemi Suomessa toimii. Järjestelmä menee niin, että ensin värvätään sopivat henkilöt, heidät koulutetaan ja koulutuksen jälkeen pannaan nimet palvelussitoumuksiin. Tässä tapauksessa oli jo alun perin tiedossa, että komennus kestää reilut neljä kuukautta, ei päivääkään pidempään. Siitä on puumerkillä taistelijakohtaisesti sovittu.

Paitsi asianosaisten rauhanturvaajien kanssa, oli neljän kuukauden pestistä sovittu myös Suomen toiminta-alueella Afganistanissa komentovastuussa olevan Ruotsin kanssa. Kyseisen suunnitelman mukaan ruotsalaiset astuvat suomalaisten tilalle ja myös majoittuvat samoihin körmyihin, mitkä suomalaisilta jäävät tyhjiksi. Vaihto tapahtuu lennossa eli varsinaiseen turvallisuuteen ei vaihto vaikuta millään tapaa.

Meillä suomalaisilla on ruotsalaisista omat stereotypiamme, mutta tuskinpa toimialueelle saapuneiden länsinaapureidemmekaan suuri enemmistö olisi pitänyt siitä, että heidän olisi pitänyt jakaa sänky vielä vaikkapa vaan parin viikon ajan suomalaisen taistelijaparin kanssa.

Samaan kastiin Erkki Tuomiojan kommenttien kanssa on pistettävä pääministeri Matti Vanhasen käsienlevittely, kun ennalta sovittu totuus joukkojen kotiuttamisen päivämäärästä miehelle selvisi. Jos pääministerin tasoinen virkamies pystyy silmät pyöreinä sanomaan, että kuuli asiasta mediasta, on edessä vain yksi kysymys: Onko kyseinen pääministeri enää tehtäviensä tasalla? Tietämättömyytensä voi toki tunnustaa, mutta sitä ei tosiaankaan tarvitse toteuttaa tekemällä itsensä julkisesti tyhmäksi.



In the service of peace