Suomen ulkopolitiikka yllätettiin taas housut nilkoissa, kun Georgiassa leimahti. Suomi ETYJ:in puheenjohtajana joutui kiusallisesti ottamaan kriisiin kantaa – jollain tapaa. Ulkoministeri Alex Stubb pärjäsi neuvokkaasti kansainvälisillä vesillä vaikka karikolle ajo oli enemmän kuin lähellä. Nyt hirvittää ajatuskin, että samaan tilanteeseen olisivat joutuneet entiset ulkoministerit Ilkka Kanerva tai Tarja Halonen. Edellinen paha paikka Suomen ulkopolitiikassa oli Libanonin sota 2006 Suomen ollessa EU:n puheenjohtajamaa ja ulkoministerinä Erkki Tuomioja. Siitäkin selvittiin säkällä. Sodan jälkihoitoon Suomi osallistui kahdella sadalla YK-sotilaalla.

  Suomi osallistuu Georgia/Etelä-Ossetia –operaatioon kymmenellä (aseettomalla) sotilastarkkailijalla. On myös väläytelty, että Suomi voisi lähettää (aseellisia) rauhanturvaajia alueelle. Operaation mandaatti haluttaisiin YK:lta, mutta sen saaminen on sataprosenttinen mahdottomuus. Venäjä torpedoisi sen turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä veto-oikeudellaan. Mandaatin myöntäjä voisi olla EU tai ETYJ.

   Ilmeisesti tästä syystä maamme ulkomaan kuppaministeri Paavo Väyrynen ei toivo suomalaisia rauhanturvaajia ”ase kädessä Venäjää vastaan”. Miksi ei? Onhan suomalaisia nytkin ase kädessä eri puolilla maailmaa rauhanturvaoperaatioissa. Pelkääkö Paavo, että suomalaiset voisivat joutua niittaamaan Venäjän poikia suomalaisilla luodeilla? Paavo hyväksyy kyllä, että suomalaiset luodit voivat kaataa Israelin, Talebanin ja Serbian joukkoja tai Tshadin kapinallisia.

  Suomen uskottavaa puolustusta rakennetaan nimenomaan ulkomailla kriisinhallintaoperaatioissa näyttämällä voimaa ja uskallusta. Suomen uskottavaa puolustuskykyä ei rakenneta mantraa hokemalla eikä turvallisuuspoliittisia selontekoja kirjailemalla. Vain näytöt puhuvat (puolestaan). Georgiassa suomipoika voisi laittaa veli-venäläistä nokkaan rynkyn perällä tai potkaista munille ihan laillisesti ja samalla muokata mielikuvaa Suomen uskottavasta puolustuksesta.

• Edellinen
• Seuraava