Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Suomi hyvästelee Atalanta-operaation

Uutiset
05 joulukuu 2016

Suomi päättää osallistumisensa Euroopan Unionin johtamassa Atalanta-operaatiossa tämän vuoden lopussa. Operaatio jatkuu vuoden 2018 loppuun saakka.

Euroopan Unionin johtama Atalanta-operaatio perustettiin vuonna 2008 estämään ja ehkäisemään merirosvousta ja aseellisia ryöstöjä Somalian merialueella sekä suojaamaan maailman ruokajärjestön (WFP) ruokakuljetuksia Somaliaan.

Suomi on ollut mukana operaatiossa sen perustamisesta alkaen. Kaikkiaan operaatioon on osallistunut vajaat 200 suomalaista. Mukana on ollut sotilaita ja siviilejä, palkattua henkilökuntaa ja reserviläisiä. Merkittävimmät panostukset Suomelta operaatioon ovat olleet miinalaiva Pohjanmaan osallistuminen vuonna 2011 ja itsenäisen alussuojausosaston (AVPD) osallistuminen vuonna 2012. Lisäksi suomalaisia on palvellut operaation johtoesikunnassa Lontoossa ja johtoaluksilla.

Operaatioalueella Afrikan itärannikolla on Euroopan Unionin jäsenmaiden merivoimista koottu laivasto-osasto, joka vastaa operaatiolle annettujen tehtävien toteuttamisesta. Operaatio on vuosien saatossa onnistunut hyvin tavoitteiden saavuttamisessa, sillä alueen merirosvous on vähentynyt lähes kokonaan ja avustuskuljetukset on saatu perille. Esimerkiksi vuonna 2009 merirosvouteen liittyviä tapahtumia - kaappauksia, hyökkäyksiä, epäilyjä ja havaitun merirosvouden estämistä - oli yhteensä 245. Vastaava luku vuonna 2015 oli yksi epäilty tapahtuma. Kuluvan vuoden aikana alueella on ollut yksi merirosvoustapaus sekä lisäksi kaksi epäiltyä tapahtumaa.

Marraskuun lopulla Euroopan Unionin neuvosto jatkoi Atalanta-operaation mandaattia vuoden 2018 loppuun saakka. Operaatio on osa Euroopan Unionin tavoitteita luoda rauhaa, vakautta ja demokratiaa Somaliaan.

Asiasta uutisoi Puolustusvoimat verkkosivuillaan.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 336 / 2083 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Suomi hyvästelee Atalanta-operaation
  2. Valmiusjoukot Nato-syynissä
  3. Suomalais-irlantilaisesta pataljoonasta Irlantilais-suomalainen pataljoona
  4. Johtovastuun vaihtuminen melkoinen savotta - valmistelua tehty jo kuukausia
  5. Suomi luovuttaa pataljoonan johtovastuun Libanonissa - suomalaisten määrä puolittuu hetkeksi

Viimeisimmät HOWtiset

  • Vahingonlaukaus omaan pohkeeseen - suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Libanonissa
    Vahingonlaukaus omaan pohkeeseen - suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Libanonissa
    Suomalainen rauhanturvaaja on loukkaantunut Libanonissa 2.lokakuuta noin kello 1…
    02.10.2026
  • Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    MCc Hölkkärin toimintasuunnitelman mukainen ajokauden 2026 lopetusmiitinki pidet…
    07.09.2026
  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
Valkoinen lilja
UN-logo