Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Etyjin tarkkailijaryhmä ajoi miinaan Ukrainassa - yksi kuoli ja yksi haavoittui

Uutiset
23 huhtikuu 2017

Ukrainassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin työntekijä on saanut surmansa, kun tarkkailijaryhmän ajoneuvo ajoi miinaan maan itäosassa Luhanskin kapinallisalueella.

Etyj ei ole kertonut surmansa saaneen tarkkailijan kansallisuutta.

Venäläinen uutistoimisto Interfax kertoo, että Luhanskin separatistien mukaan kuollut oli Yhdysvaltain kansalainen ja haavoittunut Saksan kansalainen. Itävallan ulkoministeriö vahvisti uutistoimisto Reutersille, että räjähdyksessä kuoli yhdysvaltalainen mies ja saksalainen nainen loukkaantui.

Etyj kertoo, että liikkeellä oli kaksi tarkkailuoperaation autoa ja partiossa oli kuusi Etyjin tarkkailijaa. Järjestön Twitter-tilin mukaan kaksi ryhmän jäsentä kuljetettiin sairaalaan jatkotarkastukseen. Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle, että uhrien joukossa ei ole suomalaisia.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen Etyjin tarkkailuoperaation kuolonuhri Itä-Ukrainan konfliktissa, jossa Etyj valvoo jatkuvasti säröilevää tulitaukoa.

Miinan räjähdys tapahtui Luhanskin kapinallisalueella.

Kapinallisviranomaisten mukaan kaksi Etyjiin autoa oli matkalla Slavjanoserbskin kaupungista Sokolnikin kylään, kun toinen auto ajoi panssarimiinaan Pryšybin kylän lähellä.

– Mitä ilmeisimmin räjähdys oli riittävän voimakas lävistääkseen panssaroidun ajoneuvon. Kaikki ajoneuvomme ovat panssaroituja, Etyjin virkailija sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Separatistit kertoivat Etyjin ryhmän ajaneen pois pääreitiltään ja ajaneen turvattomalla reitillä. Etyj ei välittömästi vahvistanut kapinallisten lausuntoa sunnuntaina.

Suomen Etyj-valtuuskunta kertoi helmikuussa, että järjestön tarkkailuoperaatiossa Ukrainassa on 710 tarkkailijaa, joista 25 on suomalaisia.

Lähteet: AP, AFP, Reuters. Asiasta uutisoi Suomessa muun muassa YLE verkkosivuillaan.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 288 / 2083 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Etyjin tarkkailijaryhmä ajoi miinaan Ukrainassa - yksi kuoli ja yksi haavoittui
  2. Leikkuri iskee - YK ryhtyy säästämään lentokustannuksissa
  3. Presidentti myönsi Koskelalle jatkot
  4. Pakolaiset ottivat YK:n työntekijöitä panttivangeiksi - vapautettiin neuvottelujen jälkeen
  5. YK-rauhanturvaajiin kohdistuneet hyväksikäyttöepäilyt luultua laajempia

Viimeisimmät HOWtiset

  • Vahingonlaukaus omaan pohkeeseen - suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Libanonissa
    Vahingonlaukaus omaan pohkeeseen - suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Libanonissa
    Suomalainen rauhanturvaaja on loukkaantunut Libanonissa 2.lokakuuta noin kello 1…
    02.10.2026
  • Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    MCc Hölkkärin toimintasuunnitelman mukainen ajokauden 2026 lopetusmiitinki pidet…
    07.09.2026
  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
Valkoinen lilja
UN-logo