Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

YK-leiriä tulitettiin kranaateilla ja raketeilla Malissa - Suomalaiset turvassa

Uutiset
03 touko 2017

Timbuktussa sijaitseva YK-leiri on joutunut kranaatti- ja rakettitulituksen kohteeksi uutisoi Iltasanomat.

YK:n mukaan iskussa haavoittui yhdeksän rauhanturvaajaa, joista neljä vakavimmin loukkaantunutta on evakuoitu Bamakoon. 

Suomi on sijoittanut YK:n Minusma-operaatioon kuusi sotilasta sekä siviilikriisinhallintatehtävissä palvelevia poliiseja. Pääesikunnan mukaan kukaan Malissa palvelevista suomalaisista ei loukkaantunut iskussa.  

– Operaatiossa on mukana kuusi suomalaista, mutta tällä kertaa kukaan heistä ei ollut Timbuktussa. Jokainen on tavoitettu ja he ovat kunnossa, kerrotaan esikunnasta Iltasanomille.

Sen sijaan Timbuktussa oli kaksi suomalaispoliisia, mutta myös he ovat Iltasanomien saamien tietojen mukaan kunnossa.

Ruotsin puolustusvoimat vahvisti, että yksi ruotsalaissotilas haavoittui lievästi iskussa. Lisäksi pari muuta altistui savulle osallistuessaan sammutustöihin leirin toisessa, muun maan komentoon kuuluvassa osassa.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 285 / 2083 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. YK-leiriä tulitettiin kranaateilla ja raketeilla Malissa - Suomalaiset turvassa
  2. Kiinnostaako kriisinhallinnan henkilötiedustelutehtävät? Ei muuta kuin paperit vetämään!
  3. Ukrainan turvallisuuspoliisi tutkii tarkkailijan kuolemaan johtanutta tapausta terroritekona
  4. Etyjin tarkkailijaryhmä ajoi miinaan Ukrainassa - yksi kuoli ja yksi haavoittui
  5. Leikkuri iskee - YK ryhtyy säästämään lentokustannuksissa

Viimeisimmät HOWtiset

  • Vahingonlaukaus omaan pohkeeseen - suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Libanonissa
    Vahingonlaukaus omaan pohkeeseen - suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Libanonissa
    Suomalainen rauhanturvaaja on loukkaantunut Libanonissa 2.lokakuuta noin kello 1…
    02.10.2026
  • Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    MCc Hölkkärin toimintasuunnitelman mukainen ajokauden 2026 lopetusmiitinki pidet…
    07.09.2026
  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
Valkoinen lilja
UN-logo