Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) keskusteli James Mattisin kanssa muun muassa Itämeren turvallisuustilanteesta ja kansainvälisistä harjoituksista. Arkistokuva: Pekka Söderlund

Suomessa vierailulla oleva Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis on pyytänyt Suomelta lisää joukkoja Afganistaniin. Tällä hetkellä Afganistanissa palvelee 30 suomalaista sotilasta. Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan asiaa selvitetään. Mattis toivoisi, että suomalaisten määrää nostettaisiin kymmenellä sotilaalla, jolloin suomalaisten määrä kasvaisi 40 sotilaaseen. 

Nato on päättänyt kasvattaa joukkojensa määrää Afganistanissa 3000 sotilaalla. Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan noin puolet joukoista tulisi Yhdysvalloista, loput muista Nato- tai  kumppanimaista.

Asiasta uutisoivat muun muassa Iltasanomat ja Yle verkkosivuillaan.

In the service of peace