Hölkkäri On Web
Sauna takaa viileän asenteen.
Kyproksen rauhanturvaajina enää kolme suomalaista
Suomen leijonien kotiluolana tunnettu päällystösauna on ahkerassa
käytössä YK:n puskurivyöhykkeellä Nikosian lentokentällä Kyproksessa.
"Kun aikansa istuu löylyssä, tuntuu ulkona jälkeenpäin viileältä jopa
44 asteen helteessä", vakuuttaa majuri Jussi Hokkanen,
rauhanturvaajien Suomen kontingentin komentaja. Koko suomalaisen
YK-joukon vahvuus on enää kolme. Siihen kuuluvat Hokkasen alaisina
kapteenit Jussi Kanatoff ja Ari Partanen.
Enimmillään suomalaisia oli kerralla yli tuhat heti YK-joukkojen
perustamisen jälkeen vuonna 1964. Muutama tuhat rauhanturvaajaa ei
onnistunut estämään vuoden 1974 tapahtumia. Silloin Turkin armeija
kahteen otteeseen, heinä- ja elokuussa, nousi saarelle ja otti lopulta
hallintaansa noin 37 prosenttia saaresta turkkilaisvähemmistöä
turvatakseen. Miehitys jatkuu yhä. Rauhanturvaajien työksi tuli sitten
valvoa Turkin armeijan ja Kyproksen kansalliskaartin tulitaukolinjojen
välistä puskurivyöhykettä niin, että status quo ei muutu, ettei
kumpikaan etene tai, mikä tärkeintä, että osapuolten välille ei syty
uutta sotaa.
"Olemme kuin piinallisen utelias naapuri, kyttäämme jatkuvasti
vähäisintäkin muutosta naapurustossa. Miksi teillä vaihdettiin verhot,
tapetoitteko uudelleen vai teettekö isonkin remontin, ette kai laajenna
naapurin puolelle?" Tähän tapaan kuvaa Unficypin irlantilainen
tiedottaja Brian Kelly Kyproksen rauhanturvaajien työtä.
Nykyisten suomalaisten sijoituspaikka on YK-joukkojen päämaja ja
tehtävät hallinnollisia.
Kaikkiaan Kyproksen Unficyp-joukoissa on nykyisin noin 1 200 miestä
Argentiinan, Britannian ja Ranskan, Slovakian ja Unkarin sektoreilla.
He partioivat puskurivyöhykettä jalan, ajoneuvoista ja kahden
helikopterin avulla. Uusin komentaja, kenraali Jin Ha Hwang Jin Ha
Hwang on eteläkorealainen. Saunakutsun saaneet voivat ennen löylyyn
menoa harrastaa tarkkuusammuntaa läheisellä ampumaradalla. Muuten
täällä ei aseiden räiskettä kuulu. Tilanne puskurivyöhykkeellä on viime
vuodet ollut enimmäkseen rauhallinen.
Lähistöllä sijaitsee yksi niistä maatiloista, joiden toimintaa YK myös
turvaa. Vyöhykkeelle jäi jaon myötä kolmisen prosenttia saaren
parhaasta viljelymaasta. Juuri mikään ei liiku. Kyproksen lentoyhtiön
romutettu matkustajakone kyyhöttää hiekkakentällä auringon paahteessa,
kun YK-tunnuksin varustetut, panssaroidut ajoneuvot partioivat linjojen
väliin jääneen kentän reunaa.
YK-päällystön omakotialueella on kuitenkin talo, jossa Kyproksen
presidentti Glafkos Clerides ja pohjoisen "tasavallan", KKTC:n johtaja
Rauf Denktash aloittivat uusimmat neuvottelunsa saaren yhdistämiseksi.
Uusin neuvottelukierros päättyi tämän viikon torstaina. Kaikki saaren
yli 30 vuotta sitten alkaneeseen jakautumiseen liittyvät kysymykset
ovat yhdellä kertaa neuvoteltavina, eikä yhdenkään asian sopimisesta
ole raportoitu.
Koko valvotun puskurivyöhykkeen mitta on yli 200 kilometriä.
Kyproksen kreikkalaiset ja turkkilaiset ovat toisiaan lähimpänä
pääkaupungissa Nikosiassa, jossa heitä paikoin erottaa vain
panssariaita. Nikosiassa myös on sattunut eniten nyrkinheristelyä ja
myös kuolemaan johtaneita tapahtumia, viimeksi 1996. Leveimmillään
YK-liputettu puskurivyöhyke on seitsemän kilometrin levyinen. Sillä
kohtaa ei näe vastapuolen lippupareja: yhtäällä Turkin ja
pohjoisturkkilaisen tasavallan, toisaalla Kreikan ja Kyproksen.
Valppaus on yhä tarpeen
YK:n pääsihteerin Vuosiraporttien mukaan Kyproksen rauhanturvaajilla on alituinen syy valppauteen. Puskurivyöhykkeellä on vuosien mittaan nahisteltu. Vuosittain sadat huviveneilijät, metsästäjät ja sienestäjät eksyvät tai menevät alueelle, jossa voisivat päästä hengestään. Yksikin liian herkällä liipaisin sormella varustettu vartiosotilas riittää luomaan kriisin. Useimmat pääsihteerin viimeisimpien vuosiraporttien huomautuksista koskevat turkkilaisia. Turkki on esimerkiksi ottanut hallintaansa puskurivyöhykkeelle Famagustan viereen autioksi jäänyttä Varoshan lomakeskusta, nostanut siellä lippunsa, mikä on vuoden 1974 tulitauon periaatteiden vastaista. Samoin vyöhykkeellä sijaitsevan Pylan kaksikansaisen kylän luona Turkki on vahvistanut asemiaan. Kyproksen puolella, myös vanhoja miinoja on raivattu vyöhykkeeltä, turkkilaiselta puolelta tiettävästi ei. Myös Stovilian asemasta on kiistelty. Lisäksi YK tukee ja rohkaisee niin sanottuja kahden yhteisön tapaamisia ja juhlia, joissa turkkilaisen osan ja kyproksenkreikkalaisten edustajat tapaavat toisiaan. Tarkoituksena on edistää paluuta normaaliin kanssakäymiseen. Nikosian keskustassa tilaisuudet järjestetään Ledra Palacessa puskurivyöhykkeellä. Entinen loistohotelli on saaren konfliktin ajan ollut YK-joukkojen käytössä. Turkkilainen puoli tuntuu pääsihteerin raporttien mukaan suhtautuvan nihkeästi kansan ryhmien yhteydenpitoon. Sen verran hauras rauhantila on jatkuvasti, että YK:n pääsihteeri on aina helposti onnistunut saamaan turvallisuusneuvostolta rahat vielä seuraavaan toimikauteen. Nykyinen päättyy joulukuussa. Viime vuosina Kyproksen valtio ja Kreikka ovat maksaneet puolet rauhanturvakuluista ja YK:n muiden jäsenmaiden maksettavaksi jää noin 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Juttu on julkaistu Helsingin Sanomien luvalla
Helsingin Sanomat
Toimittaja Sole Lahtinen