Hölkkäri On Webin perustajajäsenen Ville Kaarnakarin Operaatio-sarjan uusin teos liittyy maamme historian synkimpään aikakauteen, eli sisällissotaan 1918. Aiemmissakin teoksissaan taitavasti faktaa ja fiktiota sekoittava Kaarnakari sukeltaa tällä kertaa kenties haastavimpaan ympäristöön kuin koskaan aiemmin. Vuoden 1918 sisällissota on monelle pääpiirteittäin tuttu, mutta sodan yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Operaatio Kagaali tuo fiktiivisen tarinan kautta esiin sen, millaista elämä oli punaisten hallussaan pitämässä Helsingissä sata vuotta sitten.

Vaikka itse teos keskittyy vuoden 1918 tapahtumiin, tarina käynnistyy kuitenkin jo vuonna 1904, jolloin Eugen Schauman surmasi kenraalikuvernööri Bobrikovin Helsingissä. Operaatio Kagaalin johtohahmo, Fredrik Relander oli mukana hankkeessa. 14 vuotta tapahtuneen surmatyön jälkeen Relander johtaa pientä isänmaallisten miesten ja naisten vastarintaliikettä, Kagaalia, joka toimii punaisten selustassa Helsingissä.

Koska Helsinki oli vahvasti punaisten vallassa ja suojeluskunta hajallaan, Kagaalin jäsenet suorittavat kenraali Mannerheimin käskystä tiedonhankintaa valkoisen armeijan hyväksi. Kuukausia jatkuneen tilanteen aikana ryhmä joutuu tiukkojen tilanteiden eteen, koska punaiset ovat vastarintaliikkeen kintereillä jatkuvasti. Sisällissodan edetessä punaisten tekemät mielivaltaiset kotietsinnät, pidätykset, pahoinpitelyt ja surmatyöt nousevat entistä suurempaan rooliin.

Sodan lähestyessä loppuaan myös teoksen toiminta tiivistyy. Tampereen taistelut opettivat valkoiselle armeijalle sen, että Helsinki pitää yrittää valloittaa helpommin kuin kortteli kerrallaan. Tässä vaiheessa kuvioon astuvat saksalaiset, jotka ovat sisällissodan ajan valmistautuneet auttamaan suomalaisia. Saksalaisten maihinnousun valmisteluihin tarvitaan kuitenkin Kagaalin apua, sillä venäläisten tiheä linnoitusverkosto sisälsi runsaasti rannikkotykistöä, mikä piti tehdä vaarattomaksi ennen mahdollista maihinnousua. Vaikka saksalaisten maihinnousu kuuluu Suomen sisällissodan ratkaiseviin hetkiin, Operaatio Kagaalissa se toimii tietynlaisena lisämausteena.

Teoksen ehdoton herkkupala on kuitenkin kirjan lopussa kuvatut kaoottiset tunnelmat. Saksalaisten lähestyessä kaupunkia punaisten rivit ovat pahasti hajallaan. Oma ja perheen selviytyminen sammuttivat monen kapinaan osallistuneen miehen vallankumousliekin sodan lopun ollessa käsillä. Kaiken kaaoksen keskellä Kagaalin jäsenet suorittavat viimeisiä tehtäviään. Niissä kyse ei ollut enää tiedonhankinnasta, vaan kaaoksen aiheuttamisesta, mikä sekoitti punaisten puolustusrivejä entisestään.

Operaatio Kagaali tarjoaa lukijalleen oivallisen aikamatkan sadan vuoden takaisiin synkkiin hetkiin. Kaarnakarin taito sekoittaa faktaa ja fiktiota saa lukijan tämän tästä miettimään ja myös selvittämään mikä osa tarinasta on totta ja mikä keksittyä. Teos toimii siis samalla myös eräänlaisena historian oppikirjana.

Aihevalintana sisällissota on Kaarnakarilta napakymppi, ei pelkästään satavuotiaan Suomen takia vaan myös yleisemmällä tasolla. Kirjailija on käsitellyt aiemmissa teoksissaan toiseen maailmansotaan tai sen jälkeiseen aikaan liittyviä tapahtumia. Hyppäys maamme itsenäistymisen aikaan tuo raikkaan tuulahduksen kirjailijan tuotantoon, vaikka tarinankerronta onkin tuttua ja turvallista Kaarnakaria.