Pitkät jutut
- Tietoja
- Julkaistu: 28.05.2012
- Kategoria: Pitkät jutut
Historian ensimmäisen Rauhanturvaajien Taitopartiokilpailun voitto meni Salon Seudun Rauhanturvaajien partiolle Pasi Korko-Jari Sievänen-Tero Joronen. Kolmikko saavutti 10 rastin radalta yhteensä 29,5 pistettä ja vei kilpailun nimiinsä lähes näytöstyyliin.
Kakkoseksi sijoittunut Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajien joukkue Tomi Koota-Ville Koota-Teemu Kulmala sijoittui toiseksi pistemäärällä 22,5.
Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Sastamalan Rauhanturvaajien partio Asko Rantanen-Pekka Nieminen-Matti Ojala pistemäärällä 16,5.
Ajatus taitopartiokilpailun järjestämisestä virisi jo pari vuotta sitten, mutta erinäisten ongelmien takia kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Lopullisesti sika potkaistiin liikkeelle vuosi sitten samassa paikassa, Camp Presidentissä Niinisalossa, jossa perinteiselle Fasuvelville osallistuneet Hölkkäri On Webin puheenjohtaja Kimmo Wirén ja Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajien puheenjohtaja Pekka Söderlund löivät viisaat päänsä yhteen. Jotain uutta olisi kehitettävä Fasuvelvin yhteyteen, koska vuosien varrella osallistujien määrä väheni merkittävästi. Päätettiin kehitellä partiokilpailu.
-Meillä oli Kankaanpään porukassa mietittynä "valmis" sapluuna, toteuttaminen oli vain jäänyt. Homma päätettiin toteuttaa 2012 Fasuvelvin yhteydessä, ja näin ensimmäisen kilpailun jälkeen voin sanoa, että homma onnistui erinomaisesti. Kilpailuun osallistuneita partioita olisi saanut olla enemmän, mutta kolme partiota ensimmäisellä kertaa oli kuitenkin ihan kelpo määrä. Toivottavasti vuoden kuluttua saamme enemmän partioita liikkeelle, kertoi kilpailunjohtaja Pekka Söderlund.
Kilpailussa faittereiden perustiedot- ja taidot joutuivat koetukselle. Suunnistus vaikeassa kangasmaastossa ja vajaan 5 kilometrin mittaisen radan varrelle kehitettyjen tehtävärastien suorittaminen vaati ennen kaikkea älyllistä pohdintaa. Kyseessä ei ollut nopeuskilpailu, partioilta ei aikaa kellotettu.
Haastavin rasteista oli selkeästi toiminta tuliylläkössä, jossa hyödynnettiin viime käden tietoa Afganistanista. Rastihenkilönä toiminut Juha Luoma kotiutui itse Afganistanista pari vuotta sitten ja mies rakensi kilpailijoille näyttävän mallin tilanteesta hyödyntäen muun muassa lelukaupasta ostamiaan muovisotilaita ja ajoneuvoja.
Omat haasteensa oli myös viestintärastilla, jossa partion piti laatia radiosanoma tilannekeskukseen Kosovossa käytettyä Mike-peitteistöä hyödyntäen.
-Parilla rastilla nuoremman polven rauhanturvaajat menestyivät selkeästi vanhempia paremmin. Kahdessa partiossa oli Kosovon käyneitä miehiä ja yhdessä oli Afganistanin faitteri mukana, joten heille rastit olivat tavallaan helppoja. Ensiapurastilla sen sijaan jokainen partio nappasi täydet pisteet, kertoi Söderlund.
Salon Seudun Rauhanturvaajien voitokkaassa partiossa ollut Jari Sievänen kertoi partion osallistuneen kilpailuun osallistumismielessä.
-Voitto oli kuitenkin pelkkää plussaa. Kokonaisuutena hieno kilpailu. Nyt herääkin kysymys, miksi tällaista ei ole aiemmin järjestetty, totesi Libanonissa, Kosovossa ja Bosniassa palvellut Sievänen.
Partioiden vähyys hieman harmitti Sievästä.
-Ymmärrän, että on vaikeaa kerätä porukkaa. Harmittaa jo järjestäjienkin puolesta, kun mukana oli vain kolme partiota.
Kiertopalkintona toimi komea pokaali, joka oli alunperin suomalaisten UNIFIL-joukkojen jalkapallomestaruuskiertopalkintona 1990-luvun alussa. Sattumien kautta pokaali ajautui lopulta pölyttymään Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajien varastoon, josta "poika" herätettiin uuteen eloon.
-Pokaali on komea, joten se varmasti halutaan monen yhdistyksen vitriiniin näytille. Tulevan vuoden "poika" on näytillä Salossa, kertoi Söderlund.
Kankaanpään joukkue selitti toimintaansa tuliylläkön sattuessa. Juha Luoma (oik.) tuomaroi.
Poika saunoo Salossa.
Artikkelit
HOWtiset
- Soikkeli valittiin liiton hallitukseen
- Libanonista ammuttu raketteja Israeliin - suomalaiset jatkavat tehtäviään normaalisti
- Suomalaiset palasivat kotiin MINUSMA-operaatiosta
- MCc Hölkkäri päätti ajokautensa "Koillismaan Surrautuksella"
- Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen