Libanonin entinen pääministeri Rafik Hariri murhattiin pommilla helmikuussa vuonna 2005. Pommiräjähdyksessä Beirutin St. Georges -hotellin edessä kuoli 23 ja räjähdys teki kaksi metriä syvän kraatterin.

Murhasta syytettiin aluksi Syyrian armeijan ja tiedustelun joukkoja. Haririn tiedettiin rikkoneen välinsä Syyrian presidenttiin Bashir al-Assadiin vaatiessaan Syyrian joukkojen vetäytymistä maasta. Tämä oli otollista myös silloiselle Yhdysvaltain Bushin hallinnolle, joka oli nimittänyt Syyrian "pahan akseliin" kuuluvaksi ja halusi eristää maan taloudellisesti. Muitakin epäiltyjä esitettiin, kuten al-Qaida, jolle Haririn läheiset suhteet Saudeihin olivat punainen vaate, tai Israel, joka pyrki jatkuvasti heikentämään Libanonia, tai Iran, joka vihasi maallista ja sunnimuslimi Hariria.

Vuoden 2005 lopulla YK asetti saksalaisen syyttäjä Detlev Mehlisin johtaman tutkimusryhmän, joka vahvisti seitsemän kuukauden tutkimusten jälkeen Syyrian turvallisuusjoukkojen syyllisyyden ja pidätti neljä epäiltyä. Tämän jälkeen tutkimukset kuitenkin hyytyivät. Maaliskuun alussa vuonna 2009 aloitti YK:n erikoistuomioistuin Leidschendamissa Alankomaissa johdossaan kanadalainen Daniel Bellemare. Ensitöikseen tuomioistuin vapautti neljä pidätettyä, jotka olivat istuneet jo kolme vuotta libanonilaisessa vankilassa.
Nyt STL:ia johtaa italialainen kansainvälisen lain professori Antonio Cassesse. Aiemmin hän on ollut mukana mm. Jugoslavian tuomioistuimessa (ICTY) ja mukana Darfurin jälkiselvittelyissä.

Vuonna 2009 toukokuussa saksalainen Der Spiegel uutisoi, että salamurhan takana saattaisi olla libanonilainen ääriliike Hizbollah. Järjestön johtaja Hassan Nasrallah on tyrmistynyt väitteistä. YK:n erityistuomiosituin STL (Special Tribunal for Lebanon) kertoo maaliskuun 2011 raportissaan, että asia etenee "oikeuden esiasteeseen". Arvelujen mukaan nyt syytettäisiin Hizbollahia Rafik Haririn murhasta.

Miksi tutkinta on kestänyt jo kuusi vuotta? Saadaanko syyllisiä edes kiinni? Vai halutaanko edes saada kiinni? Millä tahoilla oli intressejä murhata Hariri? Eniten murhasta hyötyi Israel - saattoihan se Syyrian joukot pois Libanonista ja siten ehkä heikensi myös Hizbollahia. Onkohan siinä se syy, miksi salamurhaa ei saada ehkä selvitettyä.