YK tutkii rauhanturvaajiensa toimintaa Etelä-Sudanissa. Kuva: Pekka Söderlund

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on käynnistänyt tutkinnan syytöksistä, joiden mukaan järjestön rauhanturvaajat eivät estäneet useita siviileihin ja ulkomaalaisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia Etelä-Sudanissa.

Banin tiedottaja sanoi myöhään tiistai-iltana, että pääsihteeri on huolissaan väitteistä, jotka liittyvät 11. heinäkuuta tapahtuneeseen ulkomaalaisten suosimaan aidattuun asuinalueeseen kohdistuneeseen hyökkäykseen.

Uutistoimisto AP uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Etelä-Sudanin joukot tekivät neljä tuntia kestäneen hyökkäyksen Terrain hotel complex -nimiselle asuinalueelle pääkaupunki Jubassa.

Terrainin ugandalainen työntekijä kertoi nähneensä, kuinka 80–100 miestä murtautui asuinalueen portista sisään. Alueen vartijat eivät voineet estää tunkeutujia.

AP:n mukaan kyseessä oli yksi pahimmista avustustyöntekijöihin kohdistuneista hyökkäyksistä maan kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana.

Kahdeksan nimettömänä esiintynyttä silminnäkijää kertoi puhelimitse AP:lle, että sotilaat ampuivat kuoliaaksi paikallisen toimittajan ja pakottivat ulkomaalaiset seuraamaan tilannetta.

Silminnäkijöiden mukaan sotilaat joukkoraiskasivat ulkomaalaisia naisia, hakkasivat ja ryöstivät ihmisiä sekä toteuttivat valeteloituksia. Yksi nainen kertoi AP:lle joutuneensa 15 sotilaan joukkoraiskaamaksi.

Yhden amerikkalaisen silminnäkijän mukaan monilla hyökkääjistä oli maastopuvuissaan tiikerin naamalla varustetut arvomerkit, joita käyttävät presidentin henkilökohtaiset vartijat.

AP:n mukaan YK:n rauhanturvajoukkoja oli asemissa alle kilometrin päässä asuinalueesta, jossa hyökkäys tapahtui. YK:n joukot kieltäytyivät vastaamasta avunpyyntöihin.

Etelä-Sudanin asevoimien tiedottaja Lul Ruai sanoi AP:lle, että on ennenaikaista syyttää armeijaa hyökkäyksestä.

– Kaikki ovat aseistautuneita ja voivat hankkia univormuja. Meillä on myös muita organisoituja joukkoja, Ruai sanoi.

Erillisessä tapauksessa useat silminnäkijät kertoivat AP:lle, että Jubassa olleet YK:n rauhanturvaajat eivät puuttuneet tilanteeseen, kun sotilaat raiskasivat heinäkuussa paikallisia naisia YK:n tukikohdan ulkopuolella.

Banin tiedottajan mukaan pääsihteeri kehottaa Etelä-Sudanin hallitusta tutkimaan ihmisoikeusloukkaukset ja asettamaan syytteeseen väkivallantekoihin osalliset.

Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir kertoi maanantaina, että hänen hallituksensa tutkii ulkomaalaisten asuinalueeseen kohdistunutta hyökkäystä.

Kiirin mukaan maan asevoimat eivät ole täysin siviilihallinnon käskyvallassa. Hän sanoi, että hallituksella on nollatoleranssi seksuaalirikoksia kohtaan.

Etelä-Sudanin presidentille Salva Kiirille ja varapresidentti Riek Macharille uskolliset joukot taistelivat Jubassa heinäkuussa. Satoja ihmisiä kuoli yhteenotoissa. Avustustyöntekijöihin kohdistunut hyökkäys tapahtui väkivaltaisuuksien yhteydessä.

Asiasta uutisoi Yle verkkosivuillaan.

In the service of peace