Pääkirjoitukset

Pulina jatkukoon

Tietoja

Julkaistu: 18.04.2011

Kirjoittanut Kimmo Wirén

Kategoria: Pääkirjoitus

Vaalit käytiin ja tulos on selvillä - sen osalta pulinat pois. Seuraavaksi väännetään hallituspohjaa ja sitten jaetaan ministerisalkkuja. Maanpuolustuksellisesta ja varsinkin sotilaallisesta kriisinhallinnan tulevaisuusnäkökulmasta katsellen haluankin käyttää tätä tilaisuutta hyväksi ja pohtia lähitulevaisuutta.

Utvan (Ulko- ja turvallisuuspolittisen valiokunnan) linjaukset ja pohtielmat määrittelevät sangen pitkälle mihin suuntaan mainittua politiikkaa halutaan viedä. Merkittävässä roolissa ovat siis nämä kyseiset poliitikot, jotka valiokuntaa miehittävät.

Ensiksi voidaan pohtia presidenttiä. Istuva presidentti Tarja Halonen vaihtuu vajaan vuoden päästä. Vielä emme tiedä kuka pestiä ryhtyy hoitamaan. Jos seuraava presidentti on Sauli Niinistö, niin hän varmastikin on asiallemme myönteisempi kuin ehkä joku muu vaihtoehto.

Seuraavat tärkeät pelurit ovat pää-, ulko- ja puolustusministerit. Kukaan yksin ei voi linjata aivan omiaan, mutta pienemmissä asioissa voivat vaikeuttaa asioiden kehittymistä huomattavastikin. Tässä kohtaa on nostettava puolustusministeri Jyri Häkämies framille, sillä hänen aikanaan rauhanturvaamissektorin asioita on parannettu enemmän kuin koskaan aiemmin. Kunnia myös sille kelle kunnia kuuluu, eli ex-kansliapäällikölle Kari Rimpille. Hän on henkilökohtaisesti saanut vakuutettua asioiden päällä istuvan ministerin oikeille urille. En epäile hetkeäkään, etteikö nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty jatkaisi samalla linjalla, mutta jos ministerinä istuu joku känkkäränkkä, niin asiat eivät ehkä etene niin kuin me (kriisinhallintaväki) toivoisimme.

Ulkoministeri Alexander Stubbin uskon jatkavan ulkoasiainministerinä seuraavankin vaalikauden, mutta valtiovarainministeri vaihtuu. Rahakassan kalifi voi niin ikään terminoida esimerkiksi osallistumisemme Libanonin operaatioon, varsinkin, jos sen lähettämistä venytetään seuraavalle budjettikaudelle. Muistutan nyt vielä, että kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallinta rahoitetaan ulko- ja puolustusministeriöiden budjetista.

Puolustusvoimien budjetti on joka tapauksessa tutkaimen alla. Menoja pitäisi leikata, mutta miten, niin se onkin vaikeampi ja laajempi kysymys.  
Me kansalaiset emme voi enää vaikuttaa salkkujen jakoon, joten joudumme vain toivomaan parasta.

Joko pian lähdetään?

Tietoja

Julkaistu: 02.04.2011

Kirjoittanut Pekka Söderlund

Kategoria: Pääkirjoitus

Jokainen varmasti seuraa tällä hetkellä silmä tarkkana Libyan tilannetta. Ensimmäisenä aatoksena jokaisella faitterilla varmasti on, että tuossa kehittyy nyt uusi rauhanturvamissio, johon suomalaisetkin voisivat osallistua. Riippuen hieman sisällissodan lopputilanteesta ja voittajasta, rauhanturvaajia alueella varmasti tullaan tarvitsemaan. Jos ei muuten, niin estämään voittajaosapuolen terroriteot hävinneitä kohtaan.

Aika on otollinen uudelle missiolle. Tällä hetkellä Afganistanin ISAF-operaatiossa palvelee vajaat parisataa rauhanturvaajaa ja Somalian rannikolla merirosvojahdissa vielä toinen mokoma. Merirosvojahti päättyy Suomen osalta kuitenkin loppukeväästä, joten uudelle missiolle olisi taas tilaa. Varsinkin, kun jo parin vuoden ajan meillä on ollut alhaalla todella vähän joukkoja.

Länsinaapurimme Ruotsi päätti osallistua Libyan lentokieltoa valvovaan operaatioon useammalla koneella. Suomi sanoi heti alusta lähtien, että täältä ei lähetetä miehiä, eikä koneita Pohjois-Afrikkaan, ja hyvä niin. Vaikka uskonkin, että lähtövalmiita ja ennenkaikkea halukkaita taistelulentäjiä meiltäkin löytyvän. Tappioriski on liian suuri. Suomi on oikealla tiellä. Antaa länsinaapurin huseerata nyt, mennään hoitamaan homma kotiin sitten taistelujen päätyttyä.

Kaiken lisäksi meillä olisi joukot jo valmiiksi varustettuna. Täydessä valmiudessa olevat EUBG-joukot odottavat tällä hetkellä toimettomina Utissa ja Uudenmaan Prikaatissa. Siellä on valmiiksi koulutettuja sotilaita, joilla on varmasti kovat lähtöhalut tositoimiin. Kaiken lisäksi, EUBG:hen sitoutuneet sotilaat eivät tarvitse kotoa lähtölupaa, se on saatu jo aiemmin.

Satakunnan Kansan pääkirjoitus otti keskiviikkona 30. maaliskuuta kantaa Libyan tilanteeseen: ”Annetaan Naton hoitaa Bosnian sodan tapaan likainen työ. Meille sopii hyvin Martti Ahtisaaren lähettäminen sitten aikanaan kertomaan rauhanehdot.”

Tappaako sosiaalinen media Hölkkärin?

Tietoja

Julkaistu: 19.03.2011

Kirjoittanut Kimmo Wirén

Kategoria: Pääkirjoitus

Näinä päivinä ja vuosina kohkataan sosiaalisesta mediasta ilman että kukaan on ikinä edes määritellyt mitä termi "sosiaalinen media" tarkoittaa. Kenties tuo termi tarkoittaa sitä, että tietokoneilla ja internet-yhteydellä varustetut ihmiset ovat nyt löytäneet facebookin ja twitterin. Tai että nämä mainitut palvelut ovat nyt tehty niin yksinkertaisiksi, että jopa "tavis" osaa niitä käyttää.

Oma pohdintansa on se, että onko sosiaalinen media sosiaalinen ollenkaan vai onko se itseasiassa epäsosiaalinen. Internetin voittokulkua on siivittänyt sekin, että saa nimettömänä huudella puskista ties mitä - osin tämä näkyy kaiken maailman idioottien huuteluna mihin tahansa asiaan.

Sosiaalinen media ei ole uusi keksintö. Vain terminä se on uusi. Muinaiset news groupit olivat sosiaalista mediaa mitä suurimmassa määrin.
Suomalaisessa internet-keskeisessä "sosiaalisessa mediassa" Hölkkäri On Web on ollut mukana ihan alusta asti. HOW teki rauhanturvaamisesta sosiaalista mediaa, muun muassa uutisoinneillaan, kommentointimahdollisuuksillaan ja keskustelufoorumeillaan. HOW oli kenties ensimmäinen suomalainen nettisosiaalinen hässäkkä, ja se keskittyi rauhanturvaamiseen.

Hölkkärin ympärillä toimii myös yhdistys, jonka nimi on on Hölkkäri On Web ry. Yhdistyksen tehtävä on koota kaikkia rauhanturvaajia yhteen tavalla tai toisella. Päätapa on hölistä ja pölistä verkkosivustolla Hölkkäri On Web - nimellä tai nimimerkillä.
Sosiaaliset mediat, niinkuin me tänään termin tunnemme, eivät tapa Hölkkäriä - päinvastoin. Keräämme kaikki internet-orientoituneet rauhanturvaajat yhteen; tähän Hölkkäriin.

Jäädäkö vai ei

Tietoja

Julkaistu: 25.02.2011

Kirjoittanut Pekka Söderlund

Kategoria: Pääkirjoitus

Pari viikkoa sitten saimme murheellisen tiedon; rauhanturvaajaveljemme oli menehtynyt tienvarsipommi-iskussa Afganistanissa. Vaikka tieto mahdollisista tappioista on ollut tiedossa, se on aina yhtä pysäyttävä uutinen.

Lähes välittömästi tiedon julkistamisen jälkeen media ryhtyi pommittamaan poliitikkoja heidän kannastaan ISAF-operaation jatkon suhteen. Eduskuntavaalien läheisyyden takia vastaukset olivat vähintäänkin kierteleviä, vaikka muutama suoraselkäisempi poliitikko uskalsi astua mediamyllyyn todetakseen, että Suomi jatkaa operaatiossa, tappiosta huolimatta.

Tällaisten uutisten jälkeen sitä tulee väkisinkin miettineeksi, mikä mahtaa olla se raja, jolla Suomi vetäytyisi ISAFista? Erään tutkimuksen mukaan suomalaisten poliitikkojen ehdoton raja on viisi samaan aikaan menehtynyttä rauhanturvaajaa. Sen jälkeen poliittinen paine kasvaisi liian suureksi ja Suomen osalta ISAF-operaatio olisi taputeltu.

Millä tavoin tämä viisi kuolonuhria eroaa yhdestä kuolonuhrista? Yksikin menehtynyt rauhanturvaaja on liikaa.

Operaatioiden jatkoa ei saisi miettiä sen mukaan mitä toimialueella tapahtuu, vaan pitäisi ajatella kokonaisuutta. Toki, mikäli esimerkiksi Afganistanin pohjoisosa, jossa suomalaiset toimivat, muuttuisi yhtä väkivaltaiseksi kuin maan eteläosa, jatkoa olisi syytä miettiä. Ei yksittäisten tapausten, vaan koko suomalaisen rauhanturvaajajoukon turvallisuuden takia.

Nykyisten olosuhteiden vallitessa Suomen pitää ehdottomasti jatkaa operaatiossa. Siihen on kaksikin syytä.

1. Tällä hetkellä suomalaisten alueella pystytään toimimaan suhteellisen turvallisesti, vaikka väkivallan uhka on aina olemassa. Suomalaisilla on myös huippuluokan varusteet ja koulutus tukenaan.

2. Jos Suomi vetäytyisi Afganistanista, meillä ei olisi montaakaan rauhanturvaajaa toimialueilla. Vain yksittäisiä henkilöitä eri operaatioissa.

(Pekka Söderlund)