skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pääkirjoitukset

Valtiokonttorin logo

Muun muassa valtionvelasta ja sotilastapaturmien korvaamisesta vastaavan Valtiokonttorin aulassa kohtaa vierasta massiivisen kokoinen X-kirjain. Tuskin olen ainoa, joka on puolipiruillaan kuvitellut kyseisen kirjaimen olevan näköispatsas Valtiokonttorin logosta. Äksähän sinällään symboloi hylkäämistä, hakemuksen ylle vedettäviä henskeleitä. Eli mitä isompi logo, sitä enemmän hakemuksia hylkyyn.

Kun kerroin logomielikuvistani Valtiokonttorin johtohenkilöille, oli reaktio odotetun puolusteleva, ”pois se meistä” –tyyppinen, etten sanoisi. Minulle todistettiin moniäänisesti ja monella taulukolla, että sotilastapaturmia koskevista hakemuksista lähemmäs 90 prosenttia hyväksytään ja niistä lopuistakin maksetaan korvauksia ainakin osittain.

Häviävän hetken ajan tuntui jopa siltä, että tässä edessänihän ovat nykypäivän aidot laupiaat samarialaiset, jotka antaisivat vaikka omistaan, jos vain voisivat. Yleinen mielikuva Valtiokonttorista ja sen kasvottomista virkamiehistä on ikävä kyllä täysin päinvastainen: juutalaisen ja laihialaisen hybridejä kaikki tyynni.

Valtiokonttori on saanut viime kuukausina useammastakin suunnasta – ja osin myös ansaitusti – julkista lunta tupaan. Siitä on saatu julkisuuskuva virastona, jolle byrokratian mahdollistama säästäminen ja suoranainen vittuilu ovat pienen ihmisen inhimillistä hätää tärkeämpiä arvoja.

Ei ihme, että Valtiokonttorissa on lähdetty määrätietoisesti liikkeelle, jotta viraston julkisuuskuva paranisi ja sen symboliset kasvot puhdistuisivat. Näissä merkeissä oli Rauhanturvaaja-lehtikin saanut kutsun kuulemaan, missä nyt mennään. Paikalla olivat edustettuina myös Reserviläinen, Päällystölehti ja Ruotuväki.

Viesti oli yksiselitteinen, ylilääkäri Janne Leinosen sanoin ”sotilastapaturmien hoitaminen on Valtiokonttorille kunniatehtävä.” Teki mieli sanoa, että näkis vaan. Mutta en sanonut, hyvä kotikasvatukseni ei antanut sille periksi. Aliupseeriliiton tomera rouva sen sijaan keksi kutsua samaista Leinosta vähemmän ystävällisesti itsekseen pääpiruksi.

Haluan olla taipuvainen uskomaan, että Valtiokonttorin väki tekee parhaansa. Mutta mihinkäs se seepra raidoistaan pääsisi. Ei ole tullut venäläisistäkään palvelualttiuden perikuvia, vaikka järjestelmä onkin muuttunut. Jos on kerran oppinut käyttäytymään neuvostokansalaisen tapaan, niin sitä tekee takuuvarmasti myös kapitalistina.

Yksi Valtiokonttoria kohti uutta aikaa ja toimintatapoja potkiva elin on syyskuussa 2011 perustettu sotilastapaturma-asiain neuvottelukunta, vaikka sillä ei olekaan mahdollisuutta varsinaisten päätösten tekemiseen.

Neuvottelukunnassa on valmisteltu myös rauhanturvaajien kuntoutuksen aloittamista. Liikkeelle päästään sairas- ja veljeskodeissa näillä näkymin jo kuluvan vuoden syksyllä. Kuntoutusta tullaan antamaan loukkaantuneille ja vammautuneille, mistään veteraanikuntoutuksen tyyppisestä toiminnasta ei siis ole kysymys. Eli Suezin veteraanit vuosimallia 1956 (ja me kaikki muut sen jälkeen vuorollamme) saavat kaivaa kuntoutuseurot omasta pussistaan senkin jälkeen, kun viimeinenkin sotiemme veteraanit on kutsuttu viimeiselle iltahuudolle.

 

Hölkkäristi, mutta ei sentään hölkkääjä

Ilmeet vaihtelivat laajalla skaalalla epäuskoisen (ehkä jopa epätoivoisen), säälivän ja voiherraisäsentään-tyyppisen välillä, kun ehdotin juhlakalulle symbolista lahjaa Hölkkärin Kahta juhlaa –tilaisuudessa. Ehdotin, että hölkkäriläiset voitaisiin jatkossa varustaa jameshirvisaarelaisittain hihamerkeillä, joissa tulisi olla kirjaimet JDF eli siis Jogging Deployment Force.

Hämmensin epäuskon ja –toivon soppaa heittämällä totisin naamoin ja kylmin huulin perään, että juuri sitähän se Hölkkäri-sana kiertuepaidan rintalogossa tarkoittaa, siis hölkkäämistä kieli vyön alla ja hikinen pipa piukassa.

Ei ole yksi, eikä edes kymmenen ihmistä, kun on tullut kysymään ideana ylivertaiseen kiertuepaitaan (toivottavasti saamme kohta uusintapainoksen miesten kokoja) sonnustautuneelta allekirjoittaneelta, että montakos maratonia sitä on tullut juostua. Kysytty on siitäkin huolimatta, että jokainen kysyjä on varmasti havainnoinut kaikkea muuta kuin hölkkäämisellä rakennetun jumalaisen vartaloni.

Olen ilmoittanut kysyjille harrastavani juoksemisen sijaan Hölkkäriä ja vaimon mielestä ihan liian usein myös hölkkäröimistä. Sonot eli nykäset sille, jos viimemainittu verbi ei ole aina kaikille auennut.

Hölkkärin Kahta juhlaa oli juuri sen näköinen tapahtuma, mitä sopi odottaakin eli henki oli lämmin ja välitön, loppuillasta kuulemani mukaan hyvinkin perinteistä briiffarihenkeä parhaimmillaan noudattava. Operaatioihin suunniteltu kahden kaljan sääntö ei siis ollut käytössä.

Kahta juhlaa –kaavan voisi siirtää sellaisenaan vaikka risteilylle eli pari vapaamuotoista puhe-esitystä, mahdolliset muistamiset ja vasta sitten Kahta kaljaa –sääntöä kaksin käsin rikkomaan. Laivaympäristö poikkeaa hotelliympäristöstä oikeastaan vain siinä, että laivalta ei ole varaa myöhästyä, mikä muutamille veljille tiedoksi annettakoon.

Sinivihreät baretit

Pekka Majuri ennakoi vuonna 2000 Sinibarettilehdessä, että vihreä baretin väri valtaa alaa. Silloin, 12 vuotta sitten oli vihreät baretit turvanneet rauhaa vasta muutaman vuoden Bosniassa. Kosovon KFOR-operaatio oli täydessä vauhdissa, mikä osaltaan vauhditti viherbarettien määrää huimasti. Nyt tiedämme, että noista päivistä sinibarettien määrä on suoraan sanottuna romahtanut. Hommaa tulee helpottamaan toukokuussa alkava Libanonin operaatio, joka suoritetaan YK:n lipun alla, siniset baretit päässä.

Suomi on lähettänyt maailmalle noin 50 000 rauhanturvaajaa vajaan 60 vuoden aikana. Rauhanturvaajista valtaosa on luonnollisesti sinibaretteja, jotka loivat aikoinaan Suomesta rauhanturvaamisen suurvallan.

Hölkkärin tuore lukijatutkimus paljastaa, että valtaosa lukijoistamme on sinibaretteja. Jako ei ole aivan niin radikaali, mitä operaatioissa käyneiden määrä, mutta kuitenkin. Sinibaretteja on lukijoistamme noin 65 prosenttia, vastaavasti vihreä baretti päässä palvelleiden osuus on noin 58 prosenttia. No, pikkutarkat lukijamme huomaavat tässä kohtaa varmasti laskuvirheen, mutta ei se ole virhe. Onhan joukossamme paljon sellaisia faittereita, jotka ovat palvelleet niin YK:n kuin Natonkin operaatioissa. Parasta tässä jakaumassa on mielestäni se, että Hölkkäri kiinnostaa lukijoitamme operaatiotaustasta riippumatta. Pienellä osalla lukijoistamme (8 %) on myös siviilikriisinhallintataustaa.

Hölkkärin kannalta ei ole mitään väliä minkä värinen päähine sinulla on alhaalla ollut. Ja voihan sivustoamme lukea, vaikket olisi missään palvellutkaan. Pelkkä kiinnostus rauhanturvaamiseen riittää.

Vieläkö viimeistä kertaa

Kuulin taas, Lähi-idässä palaa. Alkoi maa jalkain alla polttamaan. Vaihtuisi väri baretin, miksi välittäisin - maapallokerho vie sut minne vaan. On reissumieli, mä tiedän sen. Lähdetään - hullu tätä jaksaa - miksi ruusun täytyisi kuolla, tiedä en.

 

Lauluni laulan - viimeistä kertaa. Ennenkuin tulen takaisin. Salaa mielessäin mietin, mitä vielä mietin, milloin reppuni pakkaan ja matkaan taas.

 

Taas on reissu nähty - tässä sitä ollaan. Missä seuraavaksi kohdataan ja briiffataan. Toiset tuli hommat hoitamaan.

 

Matkaan taas, mitä huomisesta huolta, lanaamaan. Silti tiedän, että palaan takaisin taas uudestaan - vielä kerran reissaamaan. Saishan sieltä muutakin kuin sinibaretin.

 

Mä lauluni laulan ja mietin - salaa mielessäin mietin, milloin reppuni pakkaan taas. Viimeistä kertaa, kunnes tulen takaisin.

Historian havinaa

Selasin aikani kuluksi työpaikkani, paikallislehti Kankaanpään Seudun, arkistoja. Käteeni osui 22.4.1969 ilmestynyt lehti, jossa kerrottiin YK:n Suomen Pataljoonan 11. täydennysosaston luovuttamisesta Puolustusministeriölle.

Paraatiin osallistui 145 miestä. 35 etukomennuskuntaan kuulunutta upseeria ei osallistunut paraatiin, koska he lähtivät paraatiaamuna Porin lentokentältä Kyprokselle. Etukomennuskunnan mukana meni myös pataljoonan uusi komentaja, eversti Heikki Anttila.

Lehdessä käytetään sanaa "Kyprospataljoonamme". Se kertoo omaa kieltään siitä hengestä, mikä maassamme vallitsi tuohon aikaan rauhanturvaamista kohtaan. Rauhanturvaajat olivat Suomen lähettejä, edustajia maailman kriisipesäkkeissä. Tässä tapauksessa Kyproksella.

Lehtijutussa eritellään tarkasti täydennysosaston kokoonpano. Kyprokselle lähti keväällä 1969 19 upseeria, 17 aliupseeria ja 144 miehistön jäsentä. Sinänsä ristiriitainen listaus, koska samassa jutussa kerrottiin 35 upseerin lähteneen etukomennuskuntana alueelle. No, tiedä sitten mikä totuus noidenkin lukujen takana piilee.

Keväällä 1969 Suomi oli ollut Kyproksella jo viisi vuotta. Kiinnostus rauhanturvatehtäviin oli suuri, sillä 180 miehen rotaatioon oli 1800 hakijaa.

Tuosta lehtijutusta on aikaa kulunut kohta 43 vuotta, mutta moni asia on pysynyt muuttumattomana. Paraatikatselmus-jutussa paraatin vastaanottanut puolustusministeri Sulo Suorttanen kannusti alas lähteviä miehiä seuraavin sanoin:

"Korostan YK:n palvelukseen astuville sitä, että te olette YK-sotilaiden lisäksi myös oman maanne edustajia. Olkaa kunniaksi isänmaallenne, näin te autatte rauhan asiaa ja Suomen pyrkimyksiä täyttää paikkansa YK:n jäsenvaltiona."

Alas lähteville rauhanturvaajille jaettiin paraatin jälkeen myös Uusi testamentti. Tämä käytäntö oli voimissaan ainakin keväällä 2003, jolloin itse lähdin alas. En tiedä vieläkö perinne on voimissaan, mutta miksi se olisi lopetettu. En ole uskonnollinen henkilö, mutta pitkää perinnettä ei saisi katkaista. Ja eräs alikersantti totesi meille alokkaille Huovinrinteellä kesällä 2000 papin oppitunnilla, että suomalainen sotilas rakastaa Jumalaa, joten kuunnelkaa tarkasti mitä papilla on sanottavaa. Ja sotilashan tekee mitä käsketään.

In the service of peace