- Tietoja
- Julkaistu: 12.10.2012
-
Kirjoittanut Pekka Söderlund
-
Kategoria: Pääkirjoitus
Myöhään torstai-iltana 11. lokakuuta suomalainen kahden ajoneuvon saattue pysäytettiin ja körmyyytettiin Libanonissa. Väkivallalla uhkailemalla paikalliset, mitä lie miehet, saivat vietyä niin puolustusvoimien kuin rauhanturvaajienkin tavaroita. Aseet kuitenkin jäivät rauhanturvaajille. Siis hetkinen. Tässä nostetaan positiiviseksi uutiseksi se, että aseita eivät paikalliset vieneet, eikä yksikään rauhanturvaaja loukkaantunut.
Tämä uutinen, mikä sai laajaa näkyvyyttä maamme medioissa, kertoo kaiken YK:n johtamasta operaatiosta. Joukko masinoituja henkilöitä pysäyttää joukon sotilaita ja ryöstää heidät. Ja saada siitä maailman laajuinen tapahtuma median otsikoihin.
Suomalaiset rauhanturvaajat kohtasivat erinäisiäkin konflikteja aikoinaan Suezilla, Siinailla ja Kyprolla. Suomalaiset vetivät rettelöiviä tyyppejä nyrkeillään turpaan.
Itse olen palvellut Nato-lipun alla, ja siellä tämmöinen toiminta ei tulisi kuuloonkaan. Miettikääpä mitä jos tämä samainen tilanne olisi käynyt Afganistanissa tai Kosovossa? Siellä olisi pelkästään varotoimenpiteenä luoti lentänyt, ihmisiä ja aaseja kai olisi lähtenyt verkosta ja taisteluhekot olisivat pörränneet ilmassa gatlingeineen. Tosiasia on, että Nato-joukoille ei edes uskalleta rettelöidä, koska vastapuolella on tiedossa, että kovaan toimintaan vastataan vielä kovemmalla toiminnalla. Vastapuoli tietää, että voimaa näytetään ja sitä tarvittaessa myös käytetään.
Mitä YK-sotilaat ylipäätään tekevät aseilla, kun tuollaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto on nostaa kädet pystyyn ja avata kavereille ovet ja ikkunat, jotta tavaroiden viemisen takia ei tarvitse rikkoa mitään? Miten paljon YK-verta pitää vuotaa, että hommaan saataisiin järkeä. Kun YK-joukkojen uskottavuus on tuota luokkaa, kertoo se paljon myös siitä miten paljon koko YK:ta kunnioitetaan nykyään.
On toki erittäin positiivista, että kukaan ei loukkaantunut. Se on pääasia. Haluankin tässä nyt kritisoida lähinnä YK:n toimintaa ja sille annettuja mandaatteja. Jo UNTSO:n komentaja Juha Kilpiä totesi, että YK:n antamat mandaatit ovat torsoja. Itseä saa kyllä suojata aseellakin, mutta ei materiaalia eikä siviilejä saa - edes asein, vaikka maalaisjärki niin haluaisi ja toivoisi. Jos tuossa tilanteessa olisi lähdetty räiskimään, tappioita olisi tullut todennäköisesti myös rauhanturvaajien puolelta. Mutta kun vastapuoli tietää jo valmiiksi, että YK-miehillä aseet ovat lähinnä koristeita, he uskaltautuvat tuollaisiin uhkayrityksiin ja vielä onnistuvat siinä.
Maailma muuttuu, mutta YK toimii sotilaallisissa operaatioissaan edelleen samalla mentaliteetilla kuin 30 tai 50 vuotta sitten, kylmän sodan aikana. Silloin YK:n sinistä lippua ja sen alla marssivia rauhanturvaajia vielä kunnioitettiin. Nykyään YK on kohde siinä missä joku muukin. Sillä poikkeuksella, että YK on helpompi kuin joku muu, koska kaverit jotka YK:ta edustavat, eivät mandaatin mukaan saa paljonkaan puolustautua. Vastapuoli tietää nykyään tämän, ja niin kauan kuin yksikään rauhanturvaaja ei loukkaannu, saa kaverit viedä omaisuudet mukanaan.
Pitäisikö kenties miettiä, onko YK:n mitään järkeä edes lähettää sotilaitaan minnekään. Järjestö voisi keskittyä humanitaariseen apuun ja antaa sotilaallisen toiminnan muille, kuten EU:lle tai Natolle.
