Kun kerroin logomielikuvistani Valtiokonttorin johtohenkilöille, oli reaktio odotetun puolusteleva, ”pois se meistä” –tyyppinen, etten sanoisi. Minulle todistettiin moniäänisesti ja monella taulukolla, että sotilastapaturmia koskevista hakemuksista lähemmäs 90 prosenttia hyväksytään ja niistä lopuistakin maksetaan korvauksia ainakin osittain.
Häviävän hetken ajan tuntui jopa siltä, että tässä edessänihän ovat nykypäivän aidot laupiaat samarialaiset, jotka antaisivat vaikka omistaan, jos vain voisivat. Yleinen mielikuva Valtiokonttorista ja sen kasvottomista virkamiehistä on ikävä kyllä täysin päinvastainen: juutalaisen ja laihialaisen hybridejä kaikki tyynni.
Valtiokonttori on saanut viime kuukausina useammastakin suunnasta – ja osin myös ansaitusti – julkista lunta tupaan. Siitä on saatu julkisuuskuva virastona, jolle byrokratian mahdollistama säästäminen ja suoranainen vittuilu ovat pienen ihmisen inhimillistä hätää tärkeämpiä arvoja.
Ei ihme, että Valtiokonttorissa on lähdetty määrätietoisesti liikkeelle, jotta viraston julkisuuskuva paranisi ja sen symboliset kasvot puhdistuisivat. Näissä merkeissä oli Rauhanturvaaja-lehtikin saanut kutsun kuulemaan, missä nyt mennään. Paikalla olivat edustettuina myös Reserviläinen, Päällystölehti ja Ruotuväki.
Viesti oli yksiselitteinen, ylilääkäri Janne Leinosen sanoin ”sotilastapaturmien hoitaminen on Valtiokonttorille kunniatehtävä.” Teki mieli sanoa, että näkis vaan. Mutta en sanonut, hyvä kotikasvatukseni ei antanut sille periksi. Aliupseeriliiton tomera rouva sen sijaan keksi kutsua samaista Leinosta vähemmän ystävällisesti itsekseen pääpiruksi.
Haluan olla taipuvainen uskomaan, että Valtiokonttorin väki tekee parhaansa. Mutta mihinkäs se seepra raidoistaan pääsisi. Ei ole tullut venäläisistäkään palvelualttiuden perikuvia, vaikka järjestelmä onkin muuttunut. Jos on kerran oppinut käyttäytymään neuvostokansalaisen tapaan, niin sitä tekee takuuvarmasti myös kapitalistina.
Yksi Valtiokonttoria kohti uutta aikaa ja toimintatapoja potkiva elin on syyskuussa 2011 perustettu sotilastapaturma-asiain neuvottelukunta, vaikka sillä ei olekaan mahdollisuutta varsinaisten päätösten tekemiseen.
Neuvottelukunnassa on valmisteltu myös rauhanturvaajien kuntoutuksen aloittamista. Liikkeelle päästään sairas- ja veljeskodeissa näillä näkymin jo kuluvan vuoden syksyllä. Kuntoutusta tullaan antamaan loukkaantuneille ja vammautuneille, mistään veteraanikuntoutuksen tyyppisestä toiminnasta ei siis ole kysymys. Eli Suezin veteraanit vuosimallia 1956 (ja me kaikki muut sen jälkeen vuorollamme) saavat kaivaa kuntoutuseurot omasta pussistaan senkin jälkeen, kun viimeinenkin sotiemme veteraanit on kutsuttu viimeiselle iltahuudolle.
