Kommentti

Nato-kramppi

Tietoja

Julkaistu: 20.01.2007

Kirjoittanut Timo T.A. Mikkonen

Kategoria: Kommentti

Sanan voimalla

Tietoja

Julkaistu: 12.11.2006

Kirjoittanut Tapio Vallin

Kategoria: Kommentti

Kun joku puhuu ”taistelujoukosta”, siirtyy vastuu kuulijalle. Varsinkin poliitikkojen puheessa sana saa sävyjä ja merkityksiä puhujansa paatoksen mukaan. Ehkä onkin syytä hieman pohtia, mitä tuo englannin kielestä suoraan suomennettu sana taistelujoukko, Battle Group, oikeastaan tarkoittaa. Kyseessä on Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin kuuluva yksikkö. Se on kieltämättä sotajoukko, hyvin koulutettu ja vahvasti aseistettukin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen ensisijainen tai edes toissijainen tehtävä olisi hyökkays, puolustus tai viivytys. Sellaiseen parintuhannen miehen joukolla kansainvälisessä kriisissä ei juuri mahdollisuuksia olisikaan. Osaston tehtävät alkavat humanitaarisen avun antamisesta ja sen ääripäässä on aseellinen taistelu. Siihen saatetaan joutua äärimmaisessä tilanteessa, esimerkiksi siviilien suojelemiseksi.

 
Suomalaisten osallistuminen YK:n rauhanturvajoukkoihin koettiin vuonna 1956 kansalliseksi velvollisuudeksi. YK-rauhanturvaajat olivat ylpeyden aihe, sinibarettimme kantoivat kunnialla siniristilippua. Kaikki muistavat kenraali Ensio Siilasvuon, joka istutti Yom Kippurin sodan osapuolet telttaansa kilometripylväs 101:n kohdalla Siinain autiomaassa.

Suomalaiset ovat osallistuneet useisiin operaatioihin eri puolilla maailmaa. Suomalaisia on tarvittu osapuolten valissä ja suomalaiset upseerit ovat toimineet sotilastarkkailijoina Afganistanista Intiaan. Vähitellen termi rauhanturvajoukot muuttui astetta kovemmaksi kriisinhallintajoukoksi.

Mikä sitten on muuttunut. Ainakin maailma ympärillämme. Kriisinhallinta on siirtynyt yhä enenevässä määrin Naton ja EU:n vastuulle, kriisit ovat kovenneet, eika pelkkä rintamien väliin asettuminen ole enää pystynyt estämään kansanmurhia kuten Kosovossa tai Bosniassa. Voimaa on näytettävä, mutta tarpeen vaatiessa myös käytettävä. Sinkkiarkuista tai suomalaisten sotaan lähettämisestä puhuminen ovat kuitenkin liioittelua. Sen sijaan olisi vastuutonta lähettää suomalaisia sotilaita kriisialueille ilman riittävää koulutusta, varustusta ja valtuuksia. Ehkä joillakin on edelleen vallalla se mielikuva, joka syntyi rauhanturvaamisesta tehdystä elokuvasta ”Pekka ja Pätkä Suezilla”. Suosittelen pikaista paluuta nykyaikaan.

Meillä näyttää kuitenkin, jopa puolustusvoimien omassa piirissä, syntyneen jonkinlainen sievistellen puhumisen ajatus. Mutta eivät asiat siitä miksikään muutu, jos Sotakorkeakoulusta tulee Maanpuolustuskorkeakoulu tai taistelukopterit ovatkin saattokoptereita. Koskahan joku keksii muuttaa sotatieteen maisterin arvo puolustusmaisteriksi? Puolustusministerihän meillä jo on.

 
Vuonna 1809 von Döbeln kiitti suomalais-ruotsalaisia joukkojaan, jotka oli koottu yhteen Uumajan kentälle komentajan viimeiseen puhutteluun Suomen sodan jälkeen. Kuninkaallisen Porin Rykmentin, Porin Prikaatin edeltäjän, komentaja puhuessaan tuskin aavisti, että seuraavan kerran nämä joukot olisivat koossa vasta kahdensadan vuoden kuluttua. Ruotsin johdossa kootaan Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin kuuluva taisteluosasto, Nordic Battlegroup, jonka miehistö kootaan Ruotsista, Suomesta, Norjasta ja Virosta. Joukon koulutusaika alkaa 2007, ja se on päivystysvalmiina vuoden 2008 alusta. Kukaan ei kauhistele Pohjoismaista taisteluosastoa. Mutta erityisen suurta ylpeyttä Ruotsissa tunnetaan tästä yksiköstä. Siinä on taas koottu yhteen ”menetettyjen alueiden” joukot ruotsalaiseen komentoon. Kuka sanoikaan, että historia toistaa itseään?,

Tapio Vallin

Kirjoittaja on Satakunnan Kansan päätoimittaja

Nopean toiminnan joukko ei ole taistelujoukko

Tietoja

Julkaistu: 19.10.2006

Kirjoittanut Ville Mäntysaari

Kategoria: Kommentti

Keskustelu Suomen osallistumisesta EU:n nopean toiminnan joukkoihin on mielestäni ajautunut täysin hakoteille.
Puhutaan taistelujoukosta. Tuosta termistä tavallinen kadun mies saa sellaisen käsityksen, että joukko lähetetään taistelemaan. Julkisuudesta tihkuneiden tietojen valossa niin ei tule tapahtumaan. Termi taistelujoukko on varmaankin johdettu sanasta taisteluosasto, joka on suoraan suomennettu Naton käyttämästä yhtä sotilasosastoa kuvaavista sanoista Battle Group. Termi ei ole uusia eikä sitä pidä kauhistella. Suomalaisia palvelee jo nyt tuolla tavoin nimetyssä yhtymässä Kosovossa. Yhtymän nimi on Finnish-Irish Battle Group.

EU:n nopean toiminnan joukon tehtävä on rauhanturvaaminen, ei taisteluihin osallistuminen. Näin voisi päätellä jo siitä, että Suomen mahdollinen osallistuminen tähän toimintaan tullaan määrittelemään rauhanturvalaissa. Kyse on siis tulevaisuuden rauhanturvaamisesta, nykyaikaisen, kylmän sodan jälkeisen rauhanturvaamisen parannetusta versiosta.

Mediassa esitetyt kuvat helikopterista laskeutuvista huippusotilaista ei millään tasolla kuvaa tuon EU:n nopean toiminnan joukon toimintaa. Ei ainakaan yhtymien suomalaisten osastojen. Suomihan käsitykseni mukaan osallistuisi yhtymiin lähinnä korkean osaamisen alalla lähettämällä tekniikkaa ja osaajia, ei niinkään varsinaisia perusrauhanturvatyötä tekeviä sotilaita. Sotimistaidot osaavia sotilaista löytyy riittävästi isoista armeijoista. Suomalaiset menevät tekemään sellaisia tehtäviä mitä muut eivät välttämättä edes osaa. Näin Suomi nytkin osallistuu EUFOR:in Althea-operaatioon Bosniassa. Siellä ei ole yhtään suomalaista vartiosotilasta.

Puhe sinkkiarkuista on myös turhaa dramatisointia. Esim. Aamulehti otsikoi 17.12. näin: ”Sotilaiden menehtyminen operaatioissa on täysin mahdollista”. Tuo on tietysti totta mutta ainakaan minä en keksi yhtään sellaista työtä tai paikkaa missä ei voisi kuolla. Suomalaisia rauhanturvaajia on rauhanturvaoperaatioissa kuollut kaikkiaan noin 45. Esimerkiksi Etelä-Libanonissa kuoli vuonna 1985 viisi suomalaista rauhanturvaajaa.

Pitää muistaa, että suomalainen rauhanturvaaja lähtee toimialueelle ja palvelee siellä täysin vapaaehtoisesti. Paljon vapaaehtoisemmin kuin esimerkiksi ammattiarmeijoiden sotilaat. Heille vapaaehtoista on ollut vain armeijaan liittyminen. Suomessa pääosin reserviläisistä koottavaan joukkoon lähtevät päättävät operaatiokohtaisesti mihin lähtevät tai eivät lähde. Halukkaita lähtijöitä riittää meillä. Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa Niinisalossa on puhelinlinjat tukossa halukkaiden lähtijöiden puheluista heti kun julkisuudessa edes mainitaan Suomen mahdollisesta osallistumisesta johonkin uuteen operaatioon vaikka Afrikassa. Miksi ei suotaisi halukkaille mahdollisuutta pelastaa ihmishenkiä, jos he sitä oman henkensä uhallakin haluavat tehdä.

Suomalaisen rauhanturvaajan päämotiivi on itse rauhanturvaamiseen osallistuminen. Verovapaat autot ja palkat ja muut motiivit ovat selkeästi sivuosassa. Näin uskallan entisenä rauhanturvaajana ja nykyisten rauhanturvaajien parissa toimivana järjestöaktiivina sanoa. Nopeasti ja vaarallisiinkin paikkoihin Suomesta on lähdetty ennenkin rauhaa turvaamaan. Esimerkkinä voisin mainita vaikka suomalaisten ryhmittäytymisen taistelevien osapuolten väliin Suezilla vuonna 1973 kenraali Siilasvuon legendaarisella käskyllä: "Menkää Sueziin, jos pääsette! Ryhmittykää osapuolten väliin, jos uskallatte! Tehkää rauha, jos kykenette!"

Ville Mäntysaari

Ajatuksia kansainvälisestä ja kansallisesta kriisinhallinnasta

Tietoja

Julkaistu: 19.10.2006

Kirjoittanut Reijo.J.Raitasaari

Kategoria: Kommentti

Alkusanat: Olen Aasian alueella pariinkin kertaan olleena ICRC:n ja YK:n asiantuntijana suru sydämessäni seurannut tämän tuhoisan Tsunamin uhrien (lähinnä pelastuneiden) pelastamis-, etsimis- sekä menehtyneiden tunnistusponnisteluja, valtiovallan viranomaistoimenpiteitä ja viranomaisten sekä median uutisointia asian tiimoilta suomalaisten ja ulkomaisten uutiskanavien kautta. On monia asioita ja ns itsestään selviä viranomaistoimenpiteitä jotka olisi voinut hoitaa toisin. Niissä on nyt jatkossa paljon parantamisen varaa, erityisesti tietyillä osa-alueilla kuten ennakkosuunnittelu, kriisin ”lukeminen” ja tilanteen operatiivinen johto ja seuranta. Tietääkseni ei alkuvaiheessa yhtäkään rauhanturvaajakoulutuksen ja kokemuksen saanutta ns. erikoisasiantuntijaa katsottu tarpeelliseksi lähettää alueelle. (Porin valmiusprikaatissa olisi ollut valmis GSM/satelliitti puhelinkeskus ja kenttäradioasema valmiiksi paketissa joten pahasti takkuillut viestinkulku ja paikallistiedotusongelmat olisivat ratkenneet sillä.)

Uhrit ja päättäjät: Kriisin sattuessa sen välittömiksi uhreiksi joutuneet taistelevat hengestään ja sen säilyttäminen on yksilön nopeudesta, nokkeluudesta ja myös silkasta onnesta kiinni. Kriisinhallinnan parissa aktiivista pelastustyötä suorittavat, sen muodosta, laadusta ja nopeudesta päättävät henkilöt joutuvat tekemään niin kotimaassa kuin kentälläkin ratkaisevia valintoja usein ilman todellista faktatietoa ja niinpä osa tehdystä ratkaisuista näyttääkin jälkeenpäin onnettomilta virhearvioinneilta. Ne olisi ehkä voitu välttää paremmalla valmistautumisella.

KRIISIT: Kriisien lainalaisuudet ovat aika pitkälle samat. Olipa kyse sitten yksilön pelastautumisponnisteluista ”maanjäristyksen aiheuttamalta hyökyaallolta”, muilta luonnon katastrofilta tai sodan ja väkivallan seurauksilta niin väistämättä juuri ihminen ja rakennettu infrastruktuuri joutuu viime kädessä hävityksen kohteeksi. Suurkatastrofien seuraukset ovat väistämättä aina aiheuttaneet hirvittävän määrän ihmisuhreja ja lähes mittaamattomia aineellisia tappioita. Useimmiten nämä kriisit tapahtuvat varoittamatta ja ennalta arvaamatta mutta niihin voidaan kuitenkin varautua ja varsinaiseen kriisin hallintaan kouluttautua.

RATKAISU: Minun kriisinhallintaoperaatiokeskukseni ”SITUATION CENTER” on eri ministeriöiden ja laitosten yhteinen operatiivinen tila jonka toimintaa johtaisi kulloinkin kriisin tyypistä ja laadusta riippuen kriisinhallinnasta vastuussa oleva ministeri jolla olisi apunaan paitsi oman erikoisalansa ammattilaiset myös tapauskohtaisesti paikalle kutsutut erikoisasiantuntijat. Yhteiskunnan kannalta tärkeät laitokset kuten puolustuslaitos, poliisi, pelastuslaitos, on oltava edustettuna STC:ssä ja niiden edustajalla rajoittamaton ja vapaa pääsy laitosten omiin tietokantoihin. Naapurimaissa, YK:ssa ja EU:ssa tulisi olla vastaava keskus.

TIEDONSAANTI JA TIEDOTUS: Nopean ja oikean tiedon saaminen oikeiden päätösten tekemistä varten on kyseiseltä kriisialueelta kotimaasta tai ulkomailta kaiken toiminnan perusta. On kyettävä ottamaan vastaan, analysoimaan ja tekemään päätöksiä myös kansainvälisen sähköisen median (CNN, BBC, NBC, FOX News, DW, STV jne) tarjoaman lähes reaaliaikaisen uutismassan perusteella. Operaatiokeskus päivystää 24 tuntia ja kirjaa kaiken saadun tiedon raportointia varten. Vastuuministeri antaa suoran tilannekatsauksen presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle aikataulun tai tarpeen mukaisesti. Muusta tiedottamisesta ja mediayhteyksistä vastaa STC:n oma ammattitiedottaja.

Kriisinhallinnan parissa kentällä työskennelleet ammattilaiset tietävät kokemuksesta että ” kriisinhallintakoneiston” käyntiin ja liikkeelle saaminen on paljon vaikeampaa kuin jo toimivan organisaation painopistesuunnan radikaali muuttaminen kriisin olosuhteiden tarpeen mukaisesti. Tilanteen mukaan joustava reaaliaikajohtaminen on sitä oikeaa ja todellista taitoa vaativaa kriisinhallintaa jota meilläkin tarvitaan jatkossa.

Kriisinhallinnan jälkiarviointi: Toiminnan jälkiarviointi voitaneen tehdä kohtuullisen luotettavasti tilanteeseen sopivien kansanvälisesti määriteltyjen mittareiden avulla. Tässä nimenomaisessa Aasian tsunamin kriisissä mittareita olisivat ainakin:

Kriisinhallinnan ”mittarit”:

1. uhrien määrä kuolleina ja loukkaantuneina /alueella olleiden suomalaisten kokonaismäärä
2. kriisinhallinnassa (pelastustöissä) käytetty kokonaisaika
3. välittömät avustuskustannukset Suomessa ja ulkomailla
4. välittömän kriisiavun antamisvalmius evakuoiduille paikan päällä sekä heti saapuessa kotimaahan: tarvitsijat/hoidetut
5. jatkotoimenpiteet menehtyneiden etsinnässä ja traumojen jälkihoidossa

1. naapurimaiden vastaavat määrät
2. olosuhde - ja kulttuurierot kriisin kohdemaissa
3. paikallisten uhrien määrä maittain

1. ennalta valmistuminen
2. välittömän tiedon saaminen/hankinta kriisialueelta
3. pelastustoimenpiteet, johtaminen, organisaatioiden työnjako ja päätöksentekoihin kulutettu aika kriisin sattuessa
4. tiedottaminen, muuttumisvalmius ja ”lessons learned” toteutus

Keskustelu yleisestä kriisinhallinnasta: Julkisen keskustelun piirissä painotetaan mielestäni tällä hetkellä liikaa sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan eroja. Nehän ovat tosiasiassa saman yleisen kriisinhallinnan eri toimintamalleja. Kansainvälisen kriisinhallinnan kokonaisuuden kannalta kumpikaan toimintamalli ei ole kuitenkaan toistaan pois sulkeva toiminnan muoto. Molempia tarvitaan kriisin tyypistä riippuen sekä erikseen tai yhdessä.

Suomen yleiset kriisinhallinnan perusteet: Ne on varsin tyhjentävästi selvitetty mm. netistä löytyvästä Puolustusministeriön selonteosta: (III OSA: KANSAINVÄLINEN KRIISINHALLINTA) (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 13.6.2001)

Kansalaisten tiedon puute: Osalle suomalaista siviiliyhteisöä on ilmeisesti uutta se tosiasia että tietyntyyppisten sotilasjoukkojen/sotilaiden käyttäminen siviilikriisinhallinnassa ei ole Suomenkaan osalta ennenkuulumatonta. Suomen YK:n käyttöön asettamien rauhanturvajoukkojen eräs tehtäväkenttä on aina ollut hädässä olevien siviilien auttaminen joko suoraan pataljoonan henkilökunnan ja/tai kehitysyhteistyövarojen avulla. Useassa viimeisimmistä Missionissa kokeiltu ns. CIMIC-osaston käyttö on uusi erinomainen kriisinhallintatoiminnan muoto.

Kokemuksia: Toimivan sotilasorganisaation käytöllä kriisin hallinnassa on omat tietyt hyvät puolensa. (Hyvinä esimerkkinä kv. sotilasjoukkojen käytöstä nimenomaan kriisin alkuvaiheessa ovat olleet toiminta Kosovossa, Itä-Timorissa, ja ”tänään” Indonesiassa ja Sri-Lankassa) Päätöksenteko on nopeaa ja yksinkertaista, komentaja käskee ja miehet toimivat. Kalusto ja avun annossa tarvittavat johtamis-, raivaus-, avustus- lääkintä- ja yhteydenpitovälineet sekä tarvittavat avustustarvikkeet ovat heti saatavilla. Apu menee ilman välikäsiä suoraan avun tarpeessa olevalle joukolle tai kohteelle. Päätöksenteon pohjana olevan luotettavan tiedon hankinta ja saanti on sotilaallisessa kriisinhallintaorganisaatiossa nopeaa ja tosiasioihin pohjautuvaa. Apuna ovat luonnollisesti sotilastiedustelun kaikki apuvälineet kuten satelliittikuvat, kartat ja tietokoneanimaatiot jotka esimerkiksi siviiliavustusorganisaatiolle maksavat ”maltaita”. Sotilasorganisaation antaman humanitäärisen avun tulisi kuitenkin olla aina tilapäistä ja siirtyä asianmukaisesti ammattilaisavustusjärjestöjen vastuulle heti kun se on mahdollista.

Ei niin hyviä kokemuksia: Afganistanissa ja Irakissa paikallisten asukkaiden oli ja on edelleenkin vaikea hyväksyä humanitääristä apua niiltä sotilashenkilöiltä jotka mielletään miehittäjiksi ja niinpä alueella olleet YK sekä humanitaarisen avun muut toimijat ja organisaatiot ovat joutuneet jo menettämään paljon turhia uhreja kuolettavien itsemurhaiskujen ja jatkuvan ryöstelyn muodossa.

Avustusjärjestöjen hätäavun perille saanti on ollut ainakin aiemmin tietyillä alueilla hyvinkin kyseenalaista. (Albania, Sierra Leone, Sudan) Allekirjoittaneella on epävirallisia mutta aika luotettavia omia havaintoja että hyvällä avustamistarkoituksella kerätty kansainvälinen tai kansallinen rahallinen tai tavara-apu ei ponnisteluista huolimatta aina menekään perille tarvitsijalle ja päätyy ns. ”sissien tai vapaustaistelijoiden” tai muiden hämärämiesten ja/tai mafian verkkoon ja jopa nykypäivän YK:n/vast. rauhanturvaajien ahneeseen ja pohjattomaan taskuun.

YK:n nykytaso: On todella onnetonta kehitystä että kun YK:lle rauhanturvajoukkoja rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatehtäviin antavien maiden määrä ja kirjo on vuosien varrella kasvanut niin osaamisen sekä moraalin taso on pudonnut saman tien alle arvostelun. Yleiset väärinkäytökset ovat lisääntyneet tehostetusta valvonnasta huolimatta. Henkilökohtaisesti koen äärimmäisen kuvottavina tiettyjen nimeltä mainitsemattomien ns. ”kolmansien maiden YK-rauhanturvaajat” jotka ovat tahranneet YK:n sinibaretin raiskattujen naisten, tyttöjen ja pikkupoikien vereen ja katkeriin kyyneliin. Kyynisesti voin todeta että rauhanturvatehtäviin lähetetään nykyään sotilaita enemmän kansallisten ja etnisten materiaalietujen saamisen kuin entisten, korkealle arvostettujen humanitääristen ja eettisten syiden perusteella.

EU:n kriisinhallinta: Uskon että paitsi Suomella niin myös nyt EU:n rakenteilla olevalla siviili -ja sotilaskriisinhallintaorganisaatiolla on paljon oppimista viimeaikojen Aasian tsunamin katastrofin ns. ”kämmeistä” yhteydenpidon, johtamisen ja vastuunjaon perusteella. Suomi voisi olla nyt vaihteeksi rohkea aloitteentekijä ja johtaa yhteisiä neuvotteluita kaikkien EU kansalaisten turvallisuutta edistävään suuntaan.

Ohkolassa 21.01.2005
Reijo.J.Raitasaari