bisser_paneeli
Hölkkäri On Web on toiminut internetissä nyt kymmenen vuotta, joten hyvää kymmenvuotista merkkipaalua arvoisat paneelin jäsenet. Tällä kertaa mukana ovat Suomen Rauhanturvaajaliiton uusi puheenjohtaja Heikki Holma, SRTL:n edellinen puheenjohtaja Heikki Pietilä, Sinibaretti-lehden päätoimittaja Hannu Levänen,  rauhanturvaajien sielunelämämään tutustunut kenttärovasti Seppo Kangas ja Liiton järjestöpäällikkö Ville Mäntysaari.

 

BisserWisser: Hölkkäri On Web:n täyttäessä ensimmäisen pyöreänsä onkin hyvä udella teiltä hieman näkökohtia eri asioihin. Miten mielestäsi HOW on muuttanut tai vaikuttanut suomalaisen rt-tekemisen uutisointia?

Heikki Holma:
Omat kokemukseni HOW:n sivuilta liittyvät ”edellisen elämän” mielenkiintoon siitä, mistä puhutaan ja mikä kiinnostaa, ei niinkään uutisointiin. Mielenkiintoista on ollut havaita, että keskustelu on heilahdellut laidasta laitaan. On puhuttu operaatioihin osallistumisista ja niiden tarpeellisuudesta ja toisesta äärilaidasta löytyy erittäin vilkas keskustelu siitä, miksei ”ripponeita” saa käyttää työhaalareissa, jotka samalla ovat rauhanturvaajan ainoa asuste, jonka työantaja tarjoaa. Puuttumatta asiasisältöön sen enempää, olen selvästi havainnut, että HOW on ollut ainoa avain j työkalu yleensäkin siihen, että keskustelu ja yksilön mielipiteet ovat tulleet laajasti tietoon ja halukkaiden luettaviksi. Oma käsitykseni – perustuu vierailuihin eri yhdistysten messi-iltoihin – on, että keskustelu ei sinänsä ole ollut kovin suuressa roolissa näissä tilaisuuksissa. HOW:ssa käydyt keskustelut ja mielipiteet ovat aina positiivisesti otettavia asioita, vaikka kritiikki kohdistuisikin juuri lukijaan. Tosin joskus on harmittanut, että laajaakin keskustelua (=arvostelua esim. PVKVK:n suuntaan) on käyty virheellisistä lähtökohdista. On selvää, että oikaisu tai asiallinen kommentti, kuuluu arvostelun kohteena olevalle viranomaisille (jos on kysymys viranomaisesta), mutta kynnys puuttua keskusteluun viran puolesta tuntuu olleen aika korkea.

 Tiedän kokemuksesta, että useita asioita on HOW:n keskustelun johdosta otettu tarkasteltavaksi ja myöskin opiksi. Yksilö harvoin tuo omat mielipiteensä suorassa esimies-alainen keskustelussa esiin, vaikka tietäisikin olevansa oikeassa. HOW:n lukijoihin kuuluu myöskin PV:n ylintä johtoa.
Omasta mielestäni ollaan oikealla tiellä. Kunpa vaan saataisiin laajemmatkin piirit kiinnostumaan asiasta.

Heikki Pietilä:
Ensimmäisenä tulee mieleen että kyseessä on nykyaikainen, nopea tapa uutisoida rauhanturvaamiseen liittyvistä isoista ja pikku asioista. On muodostunut paikaksi, mistä rauhanturvaamisen uutisia saa hakematta.


Hannu Levänen:
Harvoin sieltä varsinaista uutista saa, mutta vinkkinä voi saattaa toimituksen uutisen lähteille.

Seppo Kangas:
Suomalaisuuteen kuuluu tarve näkyä ja kuulua itseään koskettavissa asioissa. Emme häivyttäydy tapettiin. Rauhanturvaajan kohdalla tämä korostuu. Jokainen missiossa palvellut on joutunut panemaan itsensä likoon sekä tehtävän että sosiaalisten suhteiden tasolla. HOW on antanut sekä aktiivisen että passiivisen mahdollisuuden osallistua omana itsenään yhteisen kokemusmaailman seuraamiseen ja konstruoimiseen. Samalla - usein huomaamattamme - jo missioissa alkuun pantu oman itsen kasvuprosessi jatkuu edelleen. Käytänkö yhteistä mediaa rakentavasti. Toimiiko itsekuri, vai olenko suonut itselleni lähinnä lapsen vapauden kiukutella ja jatkaa omalla kohdalla ilmeisen keskeneneräiseksi jäänyttä tai tyystin toteutumatonta kasvuprosessia.

Ville Mäntysaari:
HOW aloitti silloin kun koko WWW oli vielä lastenkengissään. Silloiseen rauhanturvaamiskeskusteluun HOW toi melkoisen dramaattisen muutoksen. Yksittäinen jääkäritason faitteri (esimerkiksi minä) pääsi eetteriin omine mielipiteineen. HOW:n ilmestyminen saattoi aiheuttaa joillekin viranhaltijoille järkytyksen ja HOW mahdollisesti aiheutti vähän hälinää virastoissa, mutta pitkällä tähtäimellä HOW on varmasti ollut pelastus näillekin huolehtijoille. HOW on kehittynyt WWW:n ja sitä koskevan lainsäädännön ja käytäntöjen mukana ja HOW:ssa saa purnata mutta vain asiasta ja valvotusti. Mitään suuren mittaluokan sammakoita HOW:n sivuilta ei löydy. HOW:n Kuso Kulkee –foorumilla on niin laaja jäsenistö ja tuolla jäsenistöllä niin laaja kokemus rauhanturvaamisesta, että höpöjen puhujilla ja mukafaittereilla siellä ei ole tulevaisuutta.

Kun HOW on ollut olemassa jo näin kauan ja rauhanturvaajat pitävät sitä omanaan, suomalaiseen nettiin ei ole päässyt muodostumaan mitään huomiota herättävää rt-törkypalstaa.

Ajan hermolla pysyminen ja tekniikan ja nettilainsäädännön kehittymisen seuraaminen on iso haaste HOW:n toimijoille.

BW: Hölkkäri On Web:n keskustelupalstan kautta rauhanturvaajat ovat saaneet purettua sisimpäänsä niin nimettömänä tai nimellisenä. Millainen vaikutus sillä on rauhanturvaajan mielenterveyteen?

HH:
aina kun saa mahdollisuuden purkaa mieltää jonnekin, jossa tietää olevan aktiivisen lukijajoukon, se on positiivista. Jos vielä saa vastauksen tai kannanottoja omiin mielipiteisiinsä – ainakin minusta – tunne on vielä mukavampi. Erityisesti suomalaiset tarvitsevat jonkin purnauskanavan, sillä me emme ole kovin sosiaalisia, emmekä hakua nokikkain esittää mielipiteitämme. Varmaan palsta on toiminut joillekin höyryventtiilinä ja helpottanut oloa, ellei ole muuten saanut ajatuksiaan esille tai hyväksytyksi. Mutta kun tuntoja ja mielipiteitä voi vapaasti (yksipuolisesti) esittää voi tämä antaa tilanteista, tapahtumista, oloista ja ihmissuhteista virheellisen (yksipuolisen) kuvan, mikä voi sitten joitakin ahdistaa jopa suututtaa.

HL:
Tässä on keskustelupalstan suurin merkitys. Tällaista purkautumiskanavaa ei aiemmin ollut mahdollista luoda. Uskon, että Hölkkäri on vähentänyt paljon psykiatrien potilaskäyntejä.


SK: Ihminen toimii samoin kun painekattila. Paineella on tiettyyn rajaan saakka välttämätön valmistusprosessiin kuuluva vaikutus. En käytä sanaa "kypsyttävä", koska tämä sana tuo mieleen missiokulttuuriimme kuuluvan negatiivisen mielikuvan. Mutta jos paine kasvaa suuremmaksi kuin paineen sieto, seuraukset ovat tuhoisat. Yhteisten kokemusten jakaminen, luottamus palvelustovereihin, yhteisen heikkouden ja vahvuuden jakaminen ovat osa sitä sielunhoitoa, jota jokainen tarvitsee sekä mielensä että sen sopukoissa vielä syvempiä kyselevän sielunsa ravinnoksi. Sotakirjallisuuden ja -tukimuksen alueella ns. "yhteinen korsukokemus" oli välttämätön tekijä myös mielen alueen kaveria-ei-jätetä vastuunkantoon. Siis syvä luottamus siihen, että minuakaan ei jätetä.


VM:
Kuso Kulkee on nykyaikainen rupattelukanava, jossa nykyiset rauhanturvaajat ja rauhanturvaajaveteraanit voivat verestää muistojaan ja jakaa omaa tietotaitoansa muiden käytettäväksi. Kyllä Kuso Kulkee –foorumin perustaminen oli erittäin tärkeä askel HOW:n historiassa. Vuonna 2002 vastaavat foorumit eivät vielä olleet niin yleisiä netissä kuin ne nyt ovat. KuKun idea oli alun perin webmaster Mikko Kupsalan. Kunnia siitä hänelle.

Mielenkiinnolla odotan mikä tulee olemaan seuraava merkittävä keksintö HOW:ssä.


BW: Suomalainen rauhanturvaaminen vietti 50-vuotistaipaleensa juhlavuotta. Mitä yksittäisen rauhanturvaajan tulee muistaa merkkipaalun keskellä ja minkä viestin haluatte lähettää operaatioissa palveleville sekä palvelukseen ensi kertaa haluaville henkilöille?

HH:
Juhlat on juhlittu. Ei ole varaa jäädä nauttimaan 2006 ansaitusti saaduista kiitoksista. Kotimaassa on aktiivisesti näytettävä eri yhteyksissä, että rauhanturvaaja on ammattilainen myöskin kotimaassa.

Töitä riittää halukkaille, joten, kun yksittäinen mies / nainen päättää hakeutua rt-tehtäviin, on ensin kysyttävä itseltään:

 

- miksi haluan sinne,

- mitä läheiseni ajattelevat,

- ovatko kotiasiat ja talouteni noin ylipäänsä kunnossa,

- suomalainen rauhanturvaaja on rauhallinen, harkitseva, puolueeton ja paikallista kulttuuria kunnioittava – olenko minäkin

- enhän ole rambo.

Sitten on muistettava, että,

- jokainen operaatio on erilainen – on vain yksi yhteinen nimittäjä -> kaikki ovat vaarallisia

- palvelussuhteen ehdot eivät ehkä ole samat kuin edellisessä operaatiossa (lomat, päivärahat, palvelusvapaat ym) -> ota siis selvää, mihin olet pyrkimässä

- rauhanturvaaminen ei ole ammatti kenellekään, jonkun kerran voi käydä, mutta oma tulevaisuus pitää rakentaa tänne Suomeen


HP:
Jokaisella rauhanturvaajalla on oma tarinansa kerrottavaksi. Tarinoita on jo yli 34.000 ja toisilla on useita kokemuksia eri missioista. Kaikkien panos on ollut kokonaisuuden kannalta tarpeellinen, vaikkei ehkä aina siltä tuntuisikaan. Rohkaisen jokaista kertomaan kouluissa ja muissa tilaisuuksissa mitä on rauhanturvaamisen arki ja millaista ihmisten elämä kriisialueilla voi olla. Palveluksessa olevia kannustan tutustumaan paikallisiin olosuhteisiin, elämään ja kulttuuriin siinä määrin kuin se on mahdollista. Niitä kokemuksia ei yleensä jälkeenpäin voi enää saada. Pitäkää kavereista huolta. Pitäkää yhteyttä omaisiin. Tulkaa terveenä kotiin ja mukaan liiton toimintaan. Ensi kertaa haluavia haluan kannustaa hakeutumaan. Mutta myös mahdolliset riskit on tiedostettava jo hakeuduttaessa. Asenne, että rauhanturvaaminen on hauska välivuosi elämässä, on virheellinen lähtökohta. Jos on ongelmia kotimaassa, ei kannata lähteä niitä selvittämään kriisialueille.


HL:
Puolueettomuus on meidän vahvin valttimme. Pystymme kohtelemaan vihoittelevia osapuolia asiallisesti ja tasapuolisesti humanitääriset tehtävät mukaan lukien. Vanhojen faittereiden kokemuksia kannattaa hyödyntää.


SK: Maailman meno ei ole muuttunut sen viidentuhannen vuoden aikana, mitä kirjoitustaidon myötä on voitu dokumentoida. Maailma jakautuu rauhan ja sodan piiriin. (Tätä käsitepariahan islam käyttää ilmaistessaan, mitkä alueet ovat islamille kuuliaisia ja mitkä eivät). Maailmanlaajuiseen yhteiseen ymmärrykseen kuuluu eri valta-, uskonto-, tai muun vastaavan intressin ylittävä taju rauhanturvaamisen välttämättömyydestä. Siinä olemme mukana. Tavoite on siis huikea: maailmalla kytevät sytytyslangat pitää sammuttaa. Jokainen rauhanturvaaja on tämän monimutkaisen suurpalapelin itsensä näköinen pala. Vatuu ja rt-motiivi tulee ammentaa tältä mykistävältä tasolta. Samalla on uskaltauduttava peilaamaan omia moiiveja, mikä panee liikkeelle rt-missioon. Pako jostain elämäntilanteesta? Seikkailunhalu? Juurettomuus? Työ? Mikään näistä ei sinällään ole arvoton lähtösyy, mutta syytä on todeta, että pelkkä ongelmatilanteesta pakeneminen missioon tuottaa katastrofituloksen. Missiosta palattaessa motiivi-inventaarion teko odottaa. Kasvoinko vai taannuinko. Ja kykeninkö osaltani antamaan panoksen tdelliseen tehtävään. Sanottakoon lopuksi selvästi, että kukaan meistä lähtijöistä ei ole ollut elämän mallioppilas ja olemukseltaan nuhteeton. Ihmisinä olemme menneet ja tulleet.Kyse on siäisestä halusta kasvaa suhteessa itseensä, palvelustovereihin ja yhteiseen tehtävään niin, että jotain jää perintönä jaettavaksi vielä seuraavalle lähtijäpolvellekin.


VM:
Yksittäisen rauhanturvaajan kannattaa liittyä Rauhanturvaajaliittoon, jos ei syystä tai toisesta siihen jo kuulu. Liitto on rauhanturvaajien veteraanijärjestö ja sen merkitys tulee varmasti korostumaan entisestään.

Palvelukseen haluaville suosittelen vanhojen fasujen haastattelua ja HOW:n lukemista. Sen jälkeen kannattaa miettiä haluaako ihan oikeasti tuohon porukkaan ja pystyykö siinä ja sen kanssa elämään.