BisserWisser sai hampaisiinsa toimittajan, valokuvaajan ja lämpimän ihmisen nimeltä Marjatta Hinkkala. Hänet tunnetaan paljolti kirjoistaan, joita on vuosien varrella ilmestynyt viljalti. Niinpä BW istutti hänet päätteensä ääreen vastaamaan tekosistaan.

BW: Erittäin adjektiivista täsmäajankohtaa Marjatta. Sinuthan tunnetaan niin varusmies- kuin rauhanturvaajapiireissä toimittajana ja valokuvaajana. Kysyisinkin, että mistä tämä kiinnostus alaa kohtaan sai alkunsa?

Marjatta Hinkkala: Monet ovat jo varmasti kuulleetkin, että kiinnostuin seuraamaan varusmiestä kameran kanssa siinä vaiheessa, kun kolmesta pojastani vanhin oli armeijassa. Kuvissani ei biologisesti omia poikiani juuri näy, lukuun ottamatta heidän valapäivien tilaisuuksiaan.
Olin itse onnistunut pääsemään samaan aikaan aikuisten monimuotokoulutukseen Lahden muotoiluinstituuttiin, jossa ammattiin koulutettiin valokuvaajan /toimittajan työssä olevia.
Yksi tärkeä pointti on, että olen veteraanin tytär - ja tunnen lähes velvollisuudekseni tehdä omalta osaltani jotain maanpuolustuksen eteen.

BW: Olet kiertänyt maita ja mantuja, tallustelut jalkapaavoja ja ollut mukana autopartioissa. Monia maita olet käynyt läpi ja monia ihmisiä tavannut. Jos pitäisi mainita yksi tai kaksi mieleenpainuvinta asiaa rauhanturvatehtävissä, niin mitä sanoisit?

MH: Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista on ollut OP-Madedonian vuorille. Meitä partioon lähteneitä oli kymmenen, joukossa kaksi poliisia joista toinen ruotsalainen. Meidät vietiin vuorelle helikopterilla.
Tuskin heko oli noussut ilmaan palatakseen Tetovoon, kun vuorelle puhkesi saatanallinen rajuilma: ukkosti ja satoi lunta. Tuuli on niin väkevää, että töintuskin saattoi pysyä seisaallaan. Teltan liepeet oli ankkuroitava maahan isoilla kivillä, ettei sekin olisi lentänyt tuulen mukaan.
Yhden yön sijaan olimme jouduimme viettämään partiossa puolitoista ylimääräistä vuorokautta. Sää ei sallinut hekolentoja. Lopulta meidät komennettiin tulemaan kävellen vuoren rinnettä alas kaikkine kimpsuineen.
Muistan, että takanani tullut rauhanturvaaja pahoitteli matkan varrella, että nyt sinulta menee kynnet sillä jouduimme tämän tästä takertumaan juurakoihin ja muihin maassa hiukankin kiinni olleisiin multaisiin risuihin pysyäksemme jyrkällä rinteellä. Vastasin hänelle, että en ole enää vuosiin kynsiäni miettinyt, en sen jälkeen kun näihin hommiin lähdin.
Taukopaikoilla asia tuppasi välillä naurattamaankin, kun kärjessä kulkeneet eivät päässeet suunnasta yksimielisyyteen kompassia tutkaillessaan.
Tetovosta tulivat meitä Nasulla vastaan niin ylös kuin oli mahdollista ja illansuussa olimme väsyneinä leirissä. Jalat olivat muutaman päivän maitohapoilla sen jälkeen niin, että portaissa kulkeminen oli yhtä tuskaa.

BW: Millaisiin asioihin itse kiinnität huomiota seikkaillessasi suomalaisessa rauhanturvaajaympäristössä? Vaikkapa niin, että mikä on valokuvan arvoinen?

MH: Pyrin huomioimaan ympäristöä, jos vaikka jotain juuri nyt tapahtuu.... Lapset ovat minulle tärkeitä, samoin se ympäristö missä heitä tapaan.
Kuvaamisen kannalta tietysti on mielenkiintoista saada otoksiin rauhanturvaajat paikallisessa ympäristössä ja paikallisen keskuudessa.
Lisäksi mahdolliset "työvälineet" ja ilmeet, jotka kertovat paljon.

BW: Vaatisin sinua määrittelemään suomalaisen rauhanturvaajan kuvan. Miten kertoisit täysin ulkopuoliselle henkilölle hänen kysyessään ”Millainen on suomalainen rauhanturvaaja?”.

MH: Minähän ihailen vilpittömästi teitä, niinpä se kuva mitä rauhanturvaajasta annan on rehti, työssään reilu ja oikeudenmukainen. Samalla kuitenkin ihminen, jolla myös on tunteet, ilo ja itkukin rinnakkain. Olen muutaman kerran ollut reissussa joulun aikaan - ja varsinkin silloin tunteet ovat pinnassa - meillä kaikilla. Samoin ne näkyvät rauhanturvaajien suhtautumisessa paikallisiin. Olen pannut merkille, että rauhanturvaajilla on sydän paikallaan, eli hän näkee toisen ihmisen hädän ja pyrkii auttamaan mahdollisuuksiensa mukaan.

BW: Lopuksi voisin kysyä, että mihin tiesi vie seuraavaksi? Onko ehkä luvassa lisää kirjoja?

MH: En minä näköjään vieläkään osaa irrottaa otettani. Nyt olen kokoamassa kirjaa koko Balkanin kaudelta, eli 1990 -luvuna alusta vuoteen 2005, jolloin EU-joukot jo ovat tehtävässään. Lähden alkuvuodesta Sarajevoon ja Tuzlaan ottamaan viimeiset valokuvat kirjaa silmällä pitäen.
Pääesikunnasta on luvattu, että yrittävät saada jopa Ahtisaarelta audienssin kirjaa varten. Nythän olen haastatellut ja kuvannut siihen tuhansia kuvia rauhanturvaajista, lisäksi sodesiskot, poliisit, EU-tarkkailijat, ym sekä Elisabeth Rehn, HarriHolkeri, Antti Häikiö......
Kirja on valmis juhlavuonna 2006. Olen hankkinut sille kustantajan Hämeenlinnasta, joten kaikille halukkaille riittää. Ja toivon, että se hyväksytään myyntiin myös YK:n päämajaan New Yorkiin, kirjan teksti käännetään myös englanniksi.

• Edellinen
• Seuraava