Hölkkärin syyskokous pidetään Helsingissä
- Tietoja
- Julkaistu: 26.08.2021
- Kirjoittanut HOW
- Kategoria: Uutiset
Vuoden 2021 sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 2.10.2021 kello 1500. Kokouspaikkana toimii ravintola Barley & Bait, Kokouspaikan katuosoite on Välimerenkatu 20 00220 Helsinki.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat.
Jos valtiovalta määrää liikkumis-/kokoontumisrajoituksia koronatilanteen vuoksi asiasta tiedotetaan erikseen.
The Hallitus
Erbiliin tehtiin lennokki-isku, kaupungissa palvelevat suomalaiset kunnossa
- Tietoja
- Julkaistu: 08.07.2021
- Kirjoittanut HOW
- Kategoria: Uutiset
Irakin pohjoisosassa sijaitsevaan Erbilin kansainväliselle lentokentälle tehtiin lennokki-isku tiistai-iltana, uutisoi Satakunnan Kansa painetussa lehdessään torstaina 8. heinäkuuta.
Lentokentällä on kansainvälisen koalition käyttämä sotilastukikohta. Erbilissä toimivat myös Irakissa koulutustehtävissä olevat suomalaissotilaat.
Puolustusvoimien pääesikunnan viestinnästä kerrottiin STT:lle, että kaikki kaupungissa olevat suomalaisjoukot on tavoitettu ja he ovat kunnossa.
Irakissa palvelee tällä hetkellä noin 70 suomalaista sotilasta, joista pieni osa Erbilissä.
Lennokki-isku ei tiettävästi aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta palokunta joutui iskun jälkeen sammuttamaan tulipaloa.
Tervetuloa saunottelemaan vertaistuen merkeissä
- Tietoja
- Julkaistu: 10.06.2021
- Kirjoittanut HOW
- Kategoria: Uutiset
Korona-aikaa on lusittu reilu vuosi, nyt jatketaan taas toivossa, että saadaan jotain aikaiseksi.
Lylyn savusauna on varattu rauhanturvaajaveteraaneille 27. elokuuta noin kello 17 alkaen. Ohjelma rakentuu vielä, mutta tarkoitus on käydä Lylyn viestimuseossa kello 15 alkaen.
Saunalle siirrymme noin kello 17 jossa tarjolla nokipannukahvittelu ja pientä purkavaa, myös suolaista.
Alustavasti voit ilmoittautua allekirjoittaneelle, mielellään sähköpostiin, mukaan mahtuu noin 25 henkilöä. Varaudu käyttämään maskia, jos tilanne vaatii.
Opasteet saunalle laitetaan 27.8.2021 kello 15.00.
Kyselyt: 050 575 2133.
Ilmoittautumiset: matahe(a)luukku.com
Osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä.
Matti Helimäki
Vertaistukivastaava HOW.ry
Aluevastaava PIRMRT
Koronan vuoksi operaatioalueelta evakuoidut suomalaiset rauhanturvaajat ovat palanneet Libanoniin
- Tietoja
- Julkaistu: 29.04.2021
- Kirjoittanut PV/HOW
- Kategoria: Uutiset
23 suomalaista rauhanturvaajaa evakuoitiin Libanonista Suomeen koronatartuntojen ja altistumisten takia huhtikuun puolivälissä. Evakuoitu joukko on yhdeksää henkilöä lukuunottamatta palannut takaisin operaatioalueelle normaalisti reittilennolla 29. huhtikuuta.
Evakuoidut rauhanturvaajat olivat karanteenissa sekä tarkkailussa puolustusvoimien tiloissa ja sairastuneiden vointi säilyi karanteenin aikana hyvänä. Evakuoiduista 23:sta rauhanturvaajasta positiivinen COVID-19 testitulos todettiin kaikkiaan 14 henkilöllä. Tervehtymisen jälkeen ennen paluuta operaatioalueelle rauhanturvaajille tehtiin lääkärintarkastus ja heidän terveydentilansa todsettiin sopivaksi operaation jatkamiseksi.
UNIFIL-operaation koronanvastaisten käytänteiden mukaisesti Libanoniin palaavat rauhanturvaajat asetetaan operaatioalueelle saapuessaan 14 vuorokauden karanteeniin, jonka jälkeen he palaavat normaalisti operatiivisiin tehtäviin.
Asiasta uutisoi puolustusvoimat verkkosivuillaan.
Pasin rauhanturvaajahistoria komeaksi kirjaksi
- Tietoja
- Julkaistu: 28.04.2021
- Kirjoittanut HOW
- Kategoria: Uutiset
Missä on suomalaisia rauhanturvaajia, siellä on usein myös käytössä panssaroitu miehistönkuljetusvaunu Pasi. Pasin historia ulottuu 1980-luvun alkuun, jolloin Suomessa ryhdyttiin suunnittelemaan omaa vaunua. Ensimmäinen panssari Sisu, tuttavallisemmin Pasi näki päivänvalon pari vuotta myöhemmin. Tulikasteensa kansainvälisissä tehtävissä Pasi sai syksyllä 1984, jolloin ensimmäiset vaunut lähetettiin suomalaisten rauhanturvaajien tueksi ja turvaksi Libanoniin.
Vuosien saatossa Pasista on tehty useista päivitettyjä malleja. Ensimmäiset kaksi versiota, eli XA-180 ja XA-185 tehtiin Sisun nimissä, mutta myöhemmistä malleista on vastannut Patria.
Pasi on reilun kolmen vuosikymmenen aikana ollut muidenkin kuin suomalaisten käytössä maailman kriisipesäkkeissä. Vaunua ovat käyttäneet ainakin ruotsalaiset, norjalaiset, irlantilaiset, tanskalaiset ja alankomaalaiset rauhanturvaajat. Pasi on palvellut 13:ssa operaatiossa.
Monelle rauhanturvaajalle hyvinkin tuttu Martti Tikka teki Pasin kansainvälisestä palveluksesta 173-sivuisen kuvakirjan, missä kerrotaan paitsi Pasin palvelushistoriasta, myös tiivistetysti suomalaisesta rauhanturvaamisesta viimeisten vuosikymmenien aikana. Kirjassa on 350 valokuvaa ja tekstit on käännetty myös englannin kielelle.
Kapteeni evp. Martti Tikka työskenteli 17 vuotta YK-Koulutuskeskuksen viestiupseerina, joten kansainvälinen ympäristö oli miehelle tuttu jo entuudestaan. Mies on itse palvellut Kyproksella, Suezilla ja Libanonissa.
Ajatus Pasista kertovan kuvakirjan tekemisestä muhi miehen mielessä pitkään.
- Päätin kuitenkin tehdä Libanoniin sijoittuvan kuvakirjan ensin, toteaa Tikka.
FINBATT-UNIFIL 1982-2001 Asemat ja tarkastuspaikat -kirja julkaistiin viime kesänä. Lähes saman tien Tikka ryhtyi työstämään Pasista kertovaa kirjaa.
- Kaiken kaikkiaan tähän meni aikaa puoli vuotta. Työurani aikana kiersin paljon operaatioalueilla, joten minulla oli paljon kuvia jo valmiiksi eri operaatioista. Noin 40 prosenttia kirjan kuvista on minun ottamiani. Loput ovat YK-Koulutuskeskuksen arkistosta ja yksityisiltä henkilöiltä.
Kuvien etsiminen sujui suhteellisen helposti Afrikan Minurcat-operaatiota lukuunottamatta. Siitä ei juurikaan löytynyt kuvia.
- Onneksi muutamat operaatiossa palvelleet suomalaiset lähtivät apuun ja heiltä sain hienoja, ennen julkaisemattomia kuvia, kiittelee Tikka.
Läpileikkaus Pasin rauhanturvaamishistoriaan on jo itsessään mielenkiintoinen. Herkkupaloina kirjasta löytyy myös kuvia Pasin kehitys- ja testausvaiheesta, rotaatiokoulutuksien ajokoulutuksista sekä harvemmin julkisuudessa nähtyjä satama- ja laivakuvia.
Kirja on suunnattu ennen kaikkea rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissa palvelleille ja palveleville, mutta myös sotilasajoneuvoista kiinnostuneille henkilöille.
- Minulle soitti jo pari kuukautta sitten henkilö, joka tiedusteli koska kirja julkaistaan. Hän ei ollut palvellut rauhanturvaajana, eikä käynyt armeijaa, mutta oli silti todella kiinnostunut Pasin historiasta.
Pasin kansainvälisestä käytöstä johtuen kirja on kiinnostanut myös Suomen rajojen ulkopuolella.
- Olen jo ehtinyt postittamaan kirjoja muun muassa Pohjoismaihin. Koska suomen kielen lisäksi tekstit ovat myös englanniksi, kirja soveltuu hyvin myös kansainvälisille lukijoille.
Koska kyseessä on omakustanne ja painosmäärä rajallinen, kirjaa kannattaa kysyä Martti Tikalta itseltään.
Artikkelit
HOWtiset
- MCc Hölkkäri päätti ajokautensa "Koillismaan Surrautuksella"
- Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen
- Taas olisi aika kokoustella - tervetuloa syyskokoukseen Tampereelle
- SK: Rauhanturvaajien lennolla järjestyshäiriöitä - asiasta tehdään rikostutkinta
- HS: Mali vaatii YK:ta vetämään joukkonsa pois maasta