Tasavallan presidentin tervehdys rauhanturvaajille
- Tietoja
- Julkaistu: 24.12.2022
- Kirjoittanut Pekka Söderlund
- Kategoria: Uutiset
Tällä hetkellä suomalaisia rauhanturvaajia palvelee yhdeksässä sotilaallisessa kriisinhallintatai sotilastarkkailuoperaatiossa. Käynnissä olevat tehtävät ovat tärkeä osa kansainvälistä vastuunkantoamme rauhan eteen. Rauhaa ei voi pakottaa, vaan se on rakennettava. Sen eteen on oltava valmis tekemään arkisia ja pieniä tekoja. Kenties tästä syystä monet Euroopassa tottuivat pitämään rauhaa jopa itsestäänselvyytenä.
Rauhan eteen on työskenneltävä joka ikinen päivä. Vaikka mahdollisuudet olisivat pienet ja työ vaatisi paljon ponnisteluja. Teiltä vaaditaan myös kylmähermoisuutta kuumissa olosuhteissa. Osallistuminen palvelee Suomen kansainvälisiä suhteita ja on osoitus Suomen halusta osallistua kansainvälisten ongelmien ratkaisuun.
Kriisien keskellä suomalainen sotilas on tunnettu luotettavuudesta ja yhteistyökyvystä. Kiitosta on kuulunut muilta operaatiokumppaneilta. Palvelukseenne ja kriisien kohtaamiseen teillä on hyvät eväät. Laadukas sotilaskoulutuksenne yhdistettynä muuhun kerryttämäänne osaamiseen ja kokemukseen sekä kunnioitus ja ymmärrys muita kulttuureja kohtaan antaa tälle vahvan pohjan.
Tätä perintöä te vaalitte parhaillaan eri mantereilla ja operaatioissa. Olette olleet valmiita palvelemaan haastavissakin tilanteissa muiden suojelemiseksi kaukana kotimaasta ja vieraassa ympäristössä. Paikalliset tarkkailevat näyttämäänne esimerkkiä jokainen päivä. Läsnäolonne mahdollistaa esimerkiksi sen, että lapset uskaltavat kulkea kouluun. Siinä, jos jossakin, on tulevaisuuden toivoa.
Kiitän teitä palveluksestanne kriisinhallintaoperaatioissa sekä arvokkaasta työstänne vakauden eteen eri puolilla maailmaa. Toivotan teille ja läheisillenne rauhallista joulua sekä kaikkea hyvää vuodelle 2023.
Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti
Kaksi YK:n operaatiossa palvellutta poliisia kuoli Malissa
- Tietoja
- Julkaistu: 19.12.2022
- Kirjoittanut HOW
- Kategoria: Uutiset
Kaksi YK:n Minusma-operaatiossa palvellutta poliisia on kuollut ja neljä haavoittunut jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi Malissa. Yksi haavoittuneista sai hyökkäyksessä vakavia vammoja. YK:n mukaan surmansa saaneet poliisit oliva nigerialaisia.
Hyökkäys tapahtui perjantaina 16. joulukuutta Malin keskiosassa sijaitsevassa Timbuktun kaupungissa. Poliisien kimppuun hyökänneet törmäsivät paetessaan Malin armeijan yksikköön, mitä seuranneessa tulitaistelussa kuoli yksi hyökkäjä ja yksi Malin armeijan sotilas.
Mennyt viikko oli YK:lle verinen, sillä keskiviikkona 14. joulukuuta irlantilainen rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa.
Malin välikohtauksesta uutisoi YK verkkosivuillaan.
Irlantilainen rauhanturvaaja kuoli aseellisessa hyökkäyksessä Libanonissa
- Tietoja
- Julkaistu: 15.12.2022
- Kirjoittanut HS, HOW
- Kategoria: Uutiset
Irlantilainen YK-rauhanturvaaja on saanut surmansa ja yksi rauhanturvaaja loukkaantunut vakavasti Libanonissa sattuneessa ampuma-asein tehdyssä hyökkäyksessä. Välikohtaus sattui myöhään keskiviikkoiltana 14. joulukuuta.
Kahden panssaroidun ajoneuvon saattue oli matkalla Beirutiin, kun sitä kohti avattiin tuli käsiaseilla.
Vakavasti loukkaantunut rauhanturvaaja on saanut leikkaushoitoa. Lisäksi välikohtauksessa loukkaantui kaksi muutakin rauhanturvaajaa, mutta heidän vammansa olivat lieviä.
Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.
KFOR-joukkojen lisäyksestä esitys presidentille
- Tietoja
- Julkaistu: 24.11.2022
- Kirjoittanut YLE/HOW
- Kategoria: Uutiset
Valtioneuvosto esitti torstaina 24. marraskuuta presidentin päätettäväksi, että Suomi vahvistaa osallistumistaan Kosovon KFOR-operaatioon. Suomalaisia on tällä hetkellä Kosovossa noin 20, joukon vahvistamisen jälkeen suomalaisten kokonaismäärä nousee 70 sotilaaseen.
Suomi on osallistunut KFOR-operaatioon vuodesta 1999 lähtien. Operaation alkuvuosina suomalaisia oli alueella useita komppanioita, eli useita satoja sotilaita, mutta vuoden 2010 jälkeen suomalaisia on ollut enimmillään 50 sotilasta kerrallaan.
Ukrainan vedettyä omia kriisinhallintajoukkojaan pois Kosovosta viime keväänä alkaneen sodan seurauksena, Nato on pyytänyt lisäsotilaita KFOR-operaatioon osallistuvilta mailta.
Asiasta uutisoi Yle verkkosivuillaan.
Merivoimat hakee reserviläisiä EU:n taisteluosastoon
- Tietoja
- Julkaistu: 04.11.2022
- Kirjoittanut PV/HOW
- Kategoria: Uutiset
Merivoimat asettaa vuonna 2024 toimintavalmiuteen EOD sukeltajaosaston, kansallisen tukielementin ja esikuntaupseereita osaksi EUBG24 (European Union Battle Group) monikansallista taisteluosastoa, jonka muut osapuolet tulevat Ranskasta ja Belgiasta.
Koulutus käynnistyy kesällä 2023 ja osaston valmiusvuoro kestää vuoden 2024 tammi-kesäkuun. Haku tehtäviin on käynnissä 30. marraskuuta 2022 asti.
Johtovaltiona taisteluosastossa toimii Ranska. EU:n taisteluosastot ovat unionin sotilaallisen kriisinhallinnan nopean toiminnan ja sotilaallisen suorituskykyjen kehittämisen väline. Taisteluosastojen tarkoituksena on vahvistaa EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja keinovalikoimaa kriisinhallinnassa. Tämän lisäksi taisteluosastot edesauttavat jäsenvaltioiden sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä.
Yleisen kehyksen taisteluosastojen toiminnalle muodostaa vuonna 2004 hyväksytty EU:n taisteluosastokonsepti. Konseptin mukaan taisteluosastoa voitaisiin käyttää suhteellisen rajoitettuun ja taisteluosaston koon mukaan mitoitettuun tehtävään, jonka kesto on rajattu, enintään neljä kuukautta. Konsepti määrittelee, että taisteluosasto on keskitettävissä operaatioalueella päätöksestä kymmenen vuorokauden kuluessa. Jokainen taisteluosastoon rekrytoitu on tehnyt sitoumuksen käytettävyydestään mahdolliseen operaatioon ja he ovat viiden vuorokauden lähtövalmiudessa.
EUBG24 -koulutusjakso alkaa Kirkkonummella sijaitsevassa Rannikkoprikaatissa reserviläisten osalta 1.7.2023-31.12.2023. Tämän jälkeen on valmiusjakso aikavälillä 1.1.-30.6.2024, jonka jälkeen on noin kahden viikon mittainen purkujakso. Merivoimat rekrytoi taisteluosastoon asettavia henkilöitä Puolustusvoimien palkatusta henkilöstöstä ja reserviläisistä.
EUBG24 organisaatioon sijoitettavat henkilöt sitoutuvat viiden vuorokauden lähtövalmiuteen mahdollisen kriisinhallintaoperaatioon lähdön osalta.
Alla on lueteltu tehtävät, jotka ovat avoinna myös reserviläisille:
- Taloussuunnittelija
- Sähkönkäytön johtaja (S2 pätevyys)
- Ajoneuvoasentaja (haettavissa yhteensä kaksi tehtävää)
- Tiedottaja
- Huoltojoukkueen varajohtaja (tehtävässä hallittava Puolustusvoimien käytössä oleva sukellusmateriaali)
- Viestialiupseeri
- Kuljetusaliupseeri
- Sotilaslääkäri
- Sairaanhoitaja
- Raivaajasukeltaja / raivaaja IEDD (haettavissa yhteensä neljä tehtävää)
- Raivaajasukeltaja / raivaaja EOD (haettavissa yhteensä kahdeksan tehtävää)
Tehtäviin haetaan reserviläisiä, jotka ovat suorittaneet Suomen Puolustusvoimien varusmiespalveluksen. Kaikkien tehtäviin valittavien henkilöiden tulee läpäistä erikseen ohjeistettavat Puolustusvoimien terveystarkastukset ja suorittaa hyväksytysti 12 minuutin juoksutesti tehtävän vaativuustason mukaan joko 2300 tai 2500 metriä. Koulutuksen alkaessa kaikilla tehtäviin valittavilla tulee olla otettuna yhteensä kolme COVID19 -rokotetta.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot
Koulutusjaksolla palkkaus määräytyy tehtävien vaativuudenarviointijärjestelmän mukaisesti, kaikkien tehtävien henkilökohtainen suoritusprosentti on 17%. Kultakin täydeltä koulutusvuorokaudelta laskennalliseksi työajaksi merkitään 7,39 tuntia. Koulutuskorvaus maksetaan kuukausittain sitoumuksen allekirjoittaneille koulutuksen alkamisajankohdasta alkaen ja se on 3% KRIHA -tehtävän mukaisesta palkkauksesta, kuitenkin vähintään 100 euroa kuukaudessa.
Kriisinhallintapäiväraha maksetaan jokaiselta koulutuspäivältä 25 euroa kotimaassa ja 35 euroa ulkomailla ollessa. Sotaharjoituskorvauksen suuruinen KRIHA -harjoituskorvaus, lauantailta ja aattopäiviltä 25 prosentilla sekä sunnuntailta, pyhäpäiviltä, itsenäisyyspäivältä ja vapun päivältä 50 prosentilla korotettuna.
Tehtäviin sijoitetuille tuotetaan vastikkeeton sotilasmajoitus, muonitus ja terveydenhuolto sekä matka kotipaikkakunnalta koulutuksen alkaessa ja takaisin kotipaikkakunnalle koulutuksen päättyessä. Lisäksi korvataan kotonakäyntimatkat koulutusjakson aikana halvimman matkustusmuodon mukaan kerran kahdessa viikossa ja enintään 24 kertaa vuodessa. Vuosilomat kertyvät vuosilomasopimuksen mukaisesti.
Valmiusvaiheen aikana jokaiselle viiden vuorokauden valmiuteen määrätylle reserviläiselle maksetaan 150 euroa kuukaudessa.
Mahdollisen KRIHA -operaation aikana reserviläisille korvataan KRIHA -tehtävän mukainen kuukausipalkka, KRIHA -päivärahaa operaation olosuhteiden mukaisesti 28,70 euroa päivässä ja EU:n alueella kohdemaan päiväraha. Näiden lisäksi valmiusosastokorvausta maksetaan 7,5% KRIHA -tehtävän mukaisesta kuukausipalkasta. Mahdollisen KRIHA -operaation aikana tarjotaan vastikkeeton majoitus, muonitus, terveydenhuolto sekä vaatetus. Lisäksi korvataan matkat kotipaikkakunnalta toimialueella ja kotiuttamispaikkaan Suomessa operaation päättyessä sekä kotilomamatkat kaksi kertaa edestakaisin puolen vuoden aikana. Mahdollinen kriisinhallintatehtävä päättyy kotiuttamisjaksoon, jonka pituus on vähintään kuusi kalenterivuorokautta. Lomakorvauksia reserviläisille kertyy 9,5% kuukausipalkasta.
Hae marraskuun aikana
Hakuaika tehtäviin on aikavälillä 1.-30.11.2022. Reserviläiset voivat hakeutua EUBG24 -taisteluosastoon täyttämällä hakemuksen Merivoimien toimintavalmiuteen. Hakemuksen linkki ja täyttöohjeet löytyvät Puolustusvoimien sähköisen asioinnin kautta (asiointi.puolustusvoimat.fi).
Hakemusten perusteella Merivoimat lähettää reserviläisille kutsun koe- ja valintatilaisuuteen, joka järjestetään Rannikkoprikaatissa Kirkkonummella vuoden 2023 alussa.
Lisätietoa tehtävistä voi kysyä hakuaikana arkipäivisin kello 09.00–11.00 välisenä aikana Merivoimien esikunnasta puhelinnumerosta 0299 301 113.
Artikkelit
HOWtiset
- Riku Ruottinen on Vuoden 2023 rauhanturvaaja
- Vastaa Rauhanturvaaja-lehden lukijakyselyyn
- Suomalaiset aloittaneet työnsä EU:n suurimmassa siviilikriisinhallintaoperaatiossa
- UNNCMIBR etsii vain kokeneita faittereita - vaativan operaation koulutuskin kestää kolme kuukautta
- Pekka Kokkonen poliisitoimen koordinaattoriksi Somalian rauhanturvaoperaatioon