Hölkkäri On Web
Nobel muistoristi
Rauhanturvaajien kuntoutus alkaa Laitilassa
Kirjoittanut HOW   
25. tammikuuta 2012 08:55

Pilottijakson rahoitus vaikka omilla varoilla

Varjonen ja Kuisma

Homma etenee. Komentaja Pekka Varjonen (vas.) ja toimitusjohtaja Eero Kuisma ovat tyytyväisiä siihen, miten rauhanturvaajien kuntoutuspilotti on nytkähtänyt eteenpäin. Kuva: Asko Tanhuanpää/HOW

 

Laitilan Terveyskodin johtaja Eero Kuisma kertoo, että rauhanturvatehtävissä vammautuneiden kuntoutus aloitettaneen Laitilassa valtakunnallisena pilottiprojektina jo tulevan huhtikuun aikana.

Rahoitus ei ole vielä kunnossa, mutta hanke toteutetaan vaikka paikallisin varoin. Valtakunnallisesti talousasia on ollut esillä sotilastapaturma-asioiden neuvottelukunnassa, jossa on mukana myös valtiokonttorin edustus. Uutisia sieltä suunnasta voidaan odottaa maaliskuussa, Kuisma selvittää.

Sotiemme veteraanien kuntoutukseen tämä hanke ei vaikuta millään tavoin. Veteraanit ovat jopa lupautuneet lähtemään rauhanturvaajien kuntoutuksen kummeiksi, hän paljastaa.

Suomen pitää kantaa vastuunsa

Hoito- ja kuntoutuskotien liitto aloitti Laitilan Terveyskodin johdolla neuvottelut Suomen Rauhanturvaajaliiton kanssa rauhanturvaajien kuntoutuksen järjestämisestä jo vuoden 2010 marraskuussa. Sittemmin Eero Kuisma on tavannut asian tiimoilta muun muassa kaksi puolustusministeriä eli Jyri Häkämiehen ja Stefan Wallinin.

Kaikki ovat olleet yksimielisiä siitä, että vaativissa kriisinhallintatehtävissä vammautuneiden rauhanturvaajien kuntoutuksesta on huolehdittava. Viimeksi asiaan otti kantaa tasavallan presidentti rauhanturvaajille jouluna esittämässään tervehdyksessä. Hänen mukaansa Suomen on kannettava vastuunsa kansainvälisin tehtäviin lähettämistään miehistä ja naisista, Kuisma muistuttaa.

”Suomella on käynyt tuuri”

Rauhanturvatehtävissä vammautuneiden suomalaisten kuntoutushankkeesta järjestettiin Laitilan Terveyskodissa tiedotustilaisuus, johon ottivat osaa myös Rauhanturvaliiton uusi puheenjohtaja, kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen ja puolustusvoimista komentaja Pekka Varjonen. Kiljusen mukaan ratkaisu aloittaa kuntoutus juuri vammautuneista on oikea.

Kysymys on onneksi aika pienestä ryhmästä. Tällä hetkellä tuen tarpeessa olevia olisi ehkä reilu kymmenen. Meillä on käynyt kieltämättä tuurikin, Kiljunen sanoo.

Jatkossa kuntoutusta voidaan laajentaa vanhemman pään rauhanturvaajiin, joista iäkkäimmät ovat tällä hetkellä jo yli 80-vuotiaita. Tärkeimmät eli sotiemme veteraanit tulevat kuitenkin aina ensin, hän miettii.

Viimeksi päivitetty 25. tammikuuta 2012 09:02
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Rauhanturvaajalehdestä revittyä

Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Etusivu
  • Työ jatkuu

    Paavo KiljunenVuosi on vaihtunut, ja Suomen Rauhanturvaajaliitto jatkaa osittain uusitulla hallituksella. Lämpimät kiitokset saamastamme tuesta. Esitän myös parhaat kiitokset entiselle puheenjohtajalle Heikki Holmalle ja muille hallitustyöstä luopuneille. Liitto on heidän jäljiltään hyvässä tuloskunnossa oleva arvostettu ja tunnettu maanpuolustus- ja veteraanijärjestö. Liitolla on uudistettu strategia ja säännöt, joiden pohjalta on hyvä jatkaa.

     

    Strategiaa aletaan jalostamaan käytännön toiminnaksi viipymättä. Liiton ykköstehtävänä on veteraanituki. Se jakautuu vertaistukeen entisille rauhanturvaajille ja heidän omaisilleen sekä tukeen sotiemme veteraaneille. Toimintamalli on tältä osin luotu. Sen kehittäminen jatkuu edelleen yhdessä puolustusvoimien, veteraanijärjestöjen ja rahoittajien kanssa.

     

    Elinvoimainen järjestö tarvitsee...

  • Aro-hyvä:  AOS:ään kelpaava, sopiva
  • OP:  observer post, tarkkailuasema, pose
  • Ralli1:  Kuljetusupseerin radiopeitenimi, Kroatia jne
  • Avivi:  Tel Aviv
  • Ajotoimisto:  EK:n kuljetustoimisto ja porttivartio Kykko…