Hölkkäri On Web
Nobel muistoristi
Arabiliitossa pohditaan joukkojen lähettämistä Syyriaan
Kirjoittanut HOW   
14. tammikuuta 2012 21:55

Arabiliiton jäsenmaissa pohditaan jo omien joukkojen lähettämistä Syyriaan.  Liitossa ollaan huolestuneita Syyrian tilanteesta varsinkin kun Arabiliitto itse katsoo tarkkailijoidensa epäonnistuneen tarkastusmatkallaan Syyriaan.
Joukkojen lähettämistä Syyriaan esitti Qatarin emiiri sheikki Hamad bin Khalifa Al Thani hetki sitten CBS-kanavalla. Hänen puheenvuoronsa on sikäli merkittävä, että emiiri katsoo mahdollisen Arab Force:n "suojelevan mieltään osoittavia syyrialaisia hallinnon harjoittamilta toimilta".

Syyrian kansannousu alkoi jo viime keväänä ja eri lähteiden mukaan väkivaltaisuuksissa on kuollut jo vähintään 5 000 syyrialaista.
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Rauhanturvaajalehdestä revittyä

Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Etusivu
  • Työ jatkuu

    Paavo KiljunenVuosi on vaihtunut, ja Suomen Rauhanturvaajaliitto jatkaa osittain uusitulla hallituksella. Lämpimät kiitokset saamastamme tuesta. Esitän myös parhaat kiitokset entiselle puheenjohtajalle Heikki Holmalle ja muille hallitustyöstä luopuneille. Liitto on heidän jäljiltään hyvässä tuloskunnossa oleva arvostettu ja tunnettu maanpuolustus- ja veteraanijärjestö. Liitolla on uudistettu strategia ja säännöt, joiden pohjalta on hyvä jatkaa.

     

    Strategiaa aletaan jalostamaan käytännön toiminnaksi viipymättä. Liiton ykköstehtävänä on veteraanituki. Se jakautuu vertaistukeen entisille rauhanturvaajille ja heidän omaisilleen sekä tukeen sotiemme veteraaneille. Toimintamalli on tältä osin luotu. Sen kehittäminen jatkuu edelleen yhdessä puolustusvoimien, veteraanijärjestöjen ja rahoittajien kanssa.

     

    Elinvoimainen järjestö tarvitsee...