Hölkkäri On Web
Nobel muistoristi
OMLT-koulutus pyörähtää taas käyntiin
Kirjoittanut PV   
09. tammikuuta 2012 12:55

Maavoimat antaa tykistön erikoiskoulutusta 38 ulkomaalaiselle sotilaalle Tykistöprikaatissa 15.-21. tammikuuta. Koulutukseen osallistuu Iso-Britannian, Kanadan, Ranskan ja Saksan sotilaita, jotka koulutuksensa jälkeen lähtevät tukemaan Afganistanissa tapahtuvaa Afganistanin kansallisarmeijan (ANA) koulutusta.
Koulutus perustuu suomalaisten erityisosaamiseen neuvostovalmisteisen 122 H63 -tykistökaluston käsittelyssä ja ammunnassa.
Sotilaiden kouluttaminen on osa kriisinhallintaoperaatio ISAF:n OMLT-ohjelmaa (Operational Mentoring and Liaison Team), jonka tavoitteena on Afganistanin turvallisuusrakenteiden pysyvä kehittyminen maan vakauden parantamiseksi. Afganistanin oman armeijan koulutuksella pyritään yhtenäistämään ANA:n toimintatapoja vastaamaan ISAF- operaatioon osallistuvien maiden joukkojen ja sotilaiden toimintatapoja. Koulutustapahtumat vahvistavat osallistuvien maiden välistä yhteistoimintaa erityisesti kriisinhallinnan alalla.
OMLT- koulutus aloitettiin Suomessa elokuussa 2008 ja toteutetaan nyt seitsemättä kertaa. Tähän mennessä Suomi on kouluttanut Tykistöprikaatissa OMLT- tehtäviin Afganistaniin yhteensä 155 sotilasta kuudesta eri maasta.
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Rauhanturvaajalehdestä revittyä

Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Etusivu
  • Työ jatkuu

    Paavo KiljunenVuosi on vaihtunut, ja Suomen Rauhanturvaajaliitto jatkaa osittain uusitulla hallituksella. Lämpimät kiitokset saamastamme tuesta. Esitän myös parhaat kiitokset entiselle puheenjohtajalle Heikki Holmalle ja muille hallitustyöstä luopuneille. Liitto on heidän jäljiltään hyvässä tuloskunnossa oleva arvostettu ja tunnettu maanpuolustus- ja veteraanijärjestö. Liitolla on uudistettu strategia ja säännöt, joiden pohjalta on hyvä jatkaa.

     

    Strategiaa aletaan jalostamaan käytännön toiminnaksi viipymättä. Liiton ykköstehtävänä on veteraanituki. Se jakautuu vertaistukeen entisille rauhanturvaajille ja heidän omaisilleen sekä tukeen sotiemme veteraaneille. Toimintamalli on tältä osin luotu. Sen kehittäminen jatkuu edelleen yhdessä puolustusvoimien, veteraanijärjestöjen ja rahoittajien kanssa.

     

    Elinvoimainen järjestö tarvitsee...

  • Körmypullo:  Luvaton oma pullo jäykkää majoituksessa.…
  • Sukran:  arabiaa kiitos
  • Ameeba:  ihmisen maksaan pesiytyvä loinen. 74…
  • Skasyppi (Scasyppi):  Skandinavian-Cypros huoltolento, myös 'etuleko' ja…
  • Pollokki:  PolLog. Puolalaisten logistiikkaa ja huoltoa.…