Kevään mittaan julkisuudessa on käyty keskustelua EU:n taisteluosastojen tilanteesta. Toukokuun alussa eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) kritisoi taisteluosastojen tarpeellisuutta. EU:lla on ollut kaksi taisteluosastoa täydessä valmiudessa vuodesta 2007 lähtien, mutta niitä ei ole lähetetty käytännön operaatioihin kertaakaan.
Samaan aikaan puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) taas pitää taisteluosastojen puolta ja toteaa, että Suomi on mukana taisteluosastoissa. Molemmat kannat ovat tietyllä tapaa oikeassa.
Totta on, että Suomen tämän vuoden valmiusvuoro maksaa vajaat 3 miljoonaa euroa. Se on iso raha, kun miettii mitä sillä lopulta saadaan. Noin 50 henkilön osasto on puoli vuotta valmiudessa ja harjoittelee ahkerasti. Kansainvälistä kokemusta tulee jonkin verran, mutta suurin osa tästäkin valmiusvuorosta vietetään kotimaan kamaralla. Kanerva on kannassaan oikeassa. Ehkä tuollekin rahalle olisi järkevämpääkin käyttöä.
Niinistön kanta perustuu enemmän politiikkaan. Ja nimenomaan EU-politiikkaan. Niinistö perusteli kantaansa sillä, että taisteluosastoihin osallistuminen on osa EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja että toiminta vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa ja puolustuskykyä. Vain puoli vuotta aiemmin, marraskuussa 2015, ministeri Niinistö kritisoi itsekin nykymuotoisten EU:n taisteluosastojen tarpeellisuutta. Niin se vain poliitikon kanta muuttuu ajan kuluessa.
EU:n taisteluosastojen hyöty on vähäinen. Kokonaisuudessaan parin tuhannen sotilaan valmiusosasto on loppujen lopuksi niin pieni, että sillä ei kansainvälistä kriisiä päästä ratkaisemaan. Ja juuri tästä syystä taisteluosastoa ei ole lähetetty tositoimiin kertaakaan.
Taisteluosaston todellinen hyöty saadaan kansallisen puolustuksen kannalta. Tuossa meillä on muutaman kymmenen sotilaan joukko, joka saa hyvää koulutusta ja on valmiudessa. Tällä hetkellä muuta hyötyä EU:n taisteluosastosta ei ole.
