UNIFIL:n päiväraha tulee olemaan 50 euroa päivässä. Päivärahan taso on sama tämän vuoden loppuun saakka. Vuoden 2013 päivärahan taso määritetään myöhemmin saatujen kokemusten sekä olosuhdearvioinnin perusteella.

Palkkaus määräytyy kriisinhallintatehtävien vaativuusluokituksen mukaisesti. Suomalainen joukko koostuu jääkärikomppaniasta sekä sitä tukevista kansallisista osista. Näin ollen tehtävätasot ovat keskimäärin Afganistanin tason alapuolella. Libanonissa ei myöskään makseta mitään erillistä operaatiokohtaista lisää, joten kyse ei ole mistään kullanhuuhdontareissusta.

Suomalaisten rotaatio on puoli vuotta, eikä jatkositoumuksia tarjota kuin tietyissä esikuntatehtävissä. Pelkästään palvelusajan lyhyys estää sen, ettei Libanonista tällä kertaa haeta verovapaata autoa.
Liittojen ja työnantajan välillä päästiin yksimielisyyteen myös palvelusvapaakertymistä. Operaatioajalta kertyy neljä palvelusvapaapäivää kuukautta kohden eli yhteensä 24 päivää. Näistä on mahdollisuus käyttää puolen vuoden palveluksen aikana yksi kahden viikon jakso taikka kaksi viikon jaksoa. Käyttämättömät palvelusvapaat pidetään operaation jälkeen.

Lomalle vain Helsingin kautta
Pääesikunta on linjannut, että kaikkien on kuljettava palvelusvapaalle Helsingin kautta. Näin palvelusvapaalle ei saa lähteä omatoimisesti ja omalla kustannuksella Beirutista.
Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että Kyprokselle tai Dubaihin palvelusvapaalle matkaava rauhanturvaaja lentää ensin Helsinkiin, jatkaa siitä takaisin Libanonin lähialueelle, palaa takaisin Helsinkiin ja jälleen lentää lomalennolla Libanoniin.
Pääesikunta perustelee käytäntöä sillä, että näin minimoidaan palvelusvapaista mahdollisesti aiheutuvat ongelmat. Palveluksen aikana ei ole mahdollisuutta viettää vapaa-aikaa leirin ulkopuolella, joten operaatio on hyvin erilainen kuin kultaisella 80-luvulla.

_{Kirjoittaja on Aliupseeriliiton puheenjohtaja}

Ulkopoliittisen instituutin vierailevan tutkijan Noora Kotilaisen kirjoituksen Afganistanista ei mitään uutta (HOW/Kommentit 24.1.2012) ja sotatieteiden tohtori, kapteeni evp. Jarmo Limnéllin artikkelin Europe is Back (http://suomenmuuttuvatkoordinaatit.blogspot.com, 5.2.2012) innoittamana aloin tarkastella niitä tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttavat Yhdysvaltojen strategisen painopisteen muutokseen Limnéllin mainitsemien kriisinhallintasotien kannalta ja syystä. Kehotankin lukijoitani perehtymään molempiin artikkeleihin jo pelkästään niiden antoisan sävyn vuoksi. Limnéllin kuvaamat kriisinhallintasodat tunnetaan maailmalla termillä vastakumouksellisuus, counterinsurgency/COIN, ja kuten Noora Kotilainen jotakuinkin karrikoivasti esittää, olemme valmiit länsimaisena yhteiskuntana ottamaan osaa juuri tällaisiin sotiin niiden humanitaarisen luonteen vuoksi. Hän kuitenkin ansiokkaasti osoittaa Afganistanin sodan olleen Yhdysvalloille erityisen kallis ja sen kärsineen merkittäviä arvovaltatappioita toimiensa seurauksena. On kuitenkin syytä hieman laajentaa ymmärrystämme tällaisista konflikteista ja niiden merkityksestä maailman suurimmille asevoimille.

Voiko Afganistanissa käytävää vastakumouksellisen luonteista sotaa sitten voittaa? Periaatteessa voi, mutta kovin monessa tapauksessa merkittävätkin uhraukset mitataan, ei rintamataisteluiden voitolla, vaan vastapuolen halukkuudella istuutua neuvottelupöytään. Kuten viimeisimpinä aikoina olemme monesti saaneet arvovaltaisten kirjoittajien toimesta todeta, on ”rauhanturvaaminen” muuttumassa entistä enemmän suuntaan, jossa joudutaan yhtäältä turvautumaan kuolettavan voiman käyttöön ja toisaalta taas olemaan valmiit toimimaan neuvottelijoina, kouluttajina tai vaikka jakamaan niitä Kotilaisen mainitsemia pehmoleluja ja karamellia paikallisille lapsille. Toisin sanoen rauhanturvaaminen tai kriisinhallinta on lähentymässä jatkuvasti vastakumouksellista toimintaa. Yhdysvaltojen asevoimien kannalta tarkasteltaessa tällainen voimakas sotilastoiminnallinen ristiriitatilanne on asettanut merkittäviä muutospaineita sen maakomponenteille. Niin merijalkaväen, kuin maavoimaorganisaationkin sisällä on jouduttu erityisesti Irakin kokemusten perusteella laatimaan merkittäviä uudistusohjelmia ennen kaikkea ajattelumallin, (mind set) muokkaamiseksi soveltumaan uuteen ja ennen kokemattomaan taistelutapaan. Erityisen hyvänä esimerkkinä tämän asevoimien sisällä käytävän keskustelun tuloksena on ollut maavoimille ja merijalkaväelle vuonna 2007 julkaistu Counterinsurgency Field Manual, jossa tämänkaltaista sodankäyntiä selvennetään yleisellä tasolla. Keskustelun yksittäisenä erityispiirteenä on, että sen seurauksena julkisuuteen on tullut sellaisia uuden polven evp upseereita kuten John Nagl ja David Kilcullen, jotka korostavat toimintakulttuurin muutoksen tarvetta asevoimien sisällä.

David Kilcullen, joka on Australian armeijasta sittemmin eronnut everstiluutnantti, esittää asian Yhdysvaltain asevoimien kannalta mielenkiintoisesti. Hänen mielestään tällaisiin kriisinhallinta-, tai vastakumouksellisiin sotiin sitoutuminen on selitettävissä asymmetrian ja symmetrian välisellä suhteella. Perinteinen, symmetrinen asevoima, joka on suunniteltu Yhdysvaltain tapaan rintamasodankäyntiin, on köyhälle vastustajalle niin vaikeasti tasavertaisilla menetelmillä kohdattavissa, että se joutuu toiminnassaan turvautumaan asymmetrisiin eli epätavanomaisiin keinoihin. Niitä voivat olla esimerkiksi kaikenlaiset terroriteot ja sissisodankäynti. Tällaisen vastustajan kohtaaminen onnistuu symmetriseen toimintaan suunnitellulta sotilasjoukolta historiallisten kokemusten valossa varsin huonosti. Entä mitä se tarkoittaa sitten tämän päivän käytännössä? Symmetrisen voiman kääntäminen asymmetriseen uhkaan vastaamiseksi ei olekaan haaste helpoimmasta päästä. Näin ollen symmetrisellä asevoimilla on Yhdysvaltain tapaan kaksi vaihtoehtoa, muokata merkittävä osa maakomponenttiaan tällaisiin uhkiin vastaavaksi joukoksi tai pitäytyä symmetriassa ja vaihtaa Limnéllin edellä mainitussa artikkelissaan esittelemällä tavalla strategista painopistettään sellaiselle alueelle, jossa asevoimien symmetria vielä on arvossaan ja näyttelee merkittävää peloteroolia.

Tilannehan ei toki ole näin yksioikoinen. Vaikka Noora Kotilaisen mielestä Yhdysvaltojen käymä sota Afganistanissa onkin kallista, on ymmärrettävä, että vastakumouksellinen toiminta tai -sota on huomattavasti edullisempaa kuin symmetrisen asevoiman ylläpito. Lisäksi on huomattava, että mikäli Kotilaisen mielestä Yhdysvaltojen sota Afganistanissa tuntuu pitkälliseltä, on syytä muistaa, että hallinnon voittoon päättyneet vastakumoukselliset sodat kestävät keskiarvoisesti vähintäänkin kymmenen vuotta.

Mitä tällainen ”edullisuus” sitten tarkoittaa Yhdysvalloissa sisäpoliittisesti? Tarve Afganistanin kaltaisten konfliktien päättämisestä ei ole pelkästään rinnastettavissa säästöjen saavuttamiseen. Arvovaltatappioiden mukanaan tuoman uskottavuuden rapistumisen myötä on esitetyn mukaisesti syytä hakeutua alueille, joilla perinteinen, jo olemassa oleva pelotevaikutus tulee arvoonsa. Kuitenkin on muistettava, että kysymys on myös Yhdysvaltojen kannalta sisäpoliittinen. Merkittävä osa yhdysvaltalaisesta teollisuudesta on omistettu asevoimien tilaustarpeen täyttämiselle. Symmetristen asevoimien tarvitseman kaluston, kuten esimerkiksi lentotukialusten, sukellusveneiden ja ohjuspuolustusjärjestelmien rakentaminen vaatii valtavia määriä suunnittelutyötä, tuotantoresursseista puhumattakaan. Sen sijaan pienen ”jalanjäljen” jättävät erikoisjoukko-operaatiot eivät ole tällä asteikolla kovinkaan kalliita. Kyse asevoimien muokkaamisesta on samalla siis rinnastettavissa suoraan kotimaan poliittiseen tilanteeseen. Suuri asevoima tarvitsee suuren määrän kalustoa ja sen tuotanto taas työllistää suuren määrän ihmisiä, siis niitä samaisia jotka äänestävät vaaleissa.

Yhdysvaltojen on reagoitava Kiinan nousevaan tähteen ja muutettava strategista painopistettään Tyynenvaltameren suuntaan. Se tarkoittaa mahdollisesti, nykyisessä taloudellisessa tilanteessa Yhdysvaltojen luopumista, ja ennen kaikkea pysymistä poissa Afganistanin ja Irakin kaltaisista vastakumouksellisista kokeiluista. Samalla se tarkoittanee pitäytymistä symmetristen asevoimien kehittämisessä ja varustamisessa muun muassa edellä esitetyistä syistä. Maailmanlaajuinen terrorisminvastainen sota ei kuitenkaan ole loppunut, eikä loppumassakaan aivan hetkeen. Nähtäväksi jääkin miten Afganistanista vetäytymisen jälkeen Yhdysvallat toimii tämän haasteen kanssa, jihadistien kirjoitusten perusteella on pääteltävissä, että tuota mahdollisesti vuonna 2014 tapahtuvaa vetäytymistä tullaan hyödyntämään propagandistisesti vähintään yhtä suurella volyymilla kun Neuvostojoukkojen vetäytymistä Afganistanista vuonna 1989. Kuinka Yhdysvallat vastaa tähän haasteeseen ja jatkaa riskien minimointia mahdollisimman kustannustehokkaasti samalla säilyttäen asevoimiensa suorituskyvyn symmetriseen sodankäyntiin, on mielenkiintoinen kysymys, johon jätän ottamatta tässä sen enempää kantaa.

Entä mitä tämä kaikki tarkoittaa rauhanturvaamiselle? Olemmeko ”rauhanturvaamisen suurvaltana” kulkemassa väärään suuntaan, kun kehitämme kykyämme toimia haastavissa, ja ennen kokemattomissa olosuhteissa joihin olemme Afganistanissa saaneet tutustua? Entä miksi osallistumme ainoastaan NATO –johtoisiin operaatioihin, mikäli Limnéllin osoittaman mukaisesti NATO on Yhdysvaltojen mielenkiinnon laantumisesta johtuen menettämässä arvovaltaansa? Näihin kysymyksiin vastatessa on huomattava, että myös YK-johtoiset operaatiot ovat muuttumassa yhä enemmälti kolmannen sukupolven rauhanturvaamisen suuntaa. Toiminta-alueet ovat riskialttiimpia, operaatioissa joudutaan käyttämään enemmän voimaa kuin ”perinteisessä rauhanturvaamisessa”, jota sellaisenaan ei enää oikeastaan ole olemassakaan. Oli tulevaisuudessa kyse sitten vastakumouksellisista toimista Afganistanin kaltaisissa operaatioissa, tai siviilikriisinhallintaan painottuvasta toiminnasta, on meidän suomalaisten syytä kantaa oma vastuumme pystypäin rauhanturvaamisen maailmassa ja tutustua muuttuvan maailman perusteisiin tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä tulevaisuuden suunnasta.

Yliluutnantti, Jatko-opiskelija, SHISTL/MPKK

Ammon vuonna 1996 internet ei ollut koko kansan mannaa. Kaksi liiton paikallisyhdistystä julkaisivat kotisivunsa netissä tuona vuonna. Yhdistykset olivat Pirkanmaa ja Oulu. Kilpajuoksun makuakin asiassa oli, ja on hieman tulkintakysymys kumpi ehti ensin.  Antakaamme sen debaatin vielä hautua.
Pirkanmaan Sinibarettien silloista paperista jäsentiedotetta, Hölkkäriä, kehitti ja tuusaili Kimmo Wirén.  Yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Ville Mäntysaari keksi laittaa Hölkkärin myös nettiin. Ja koska samoja asioita ei kannattanut netissä/paperilla toistaa, siitä syntyi ”oma” Hölkkäri On Web. Työnimenä oli aluksi Hölkkäri In Web, mutta Kimmo muutti sen nykyiseen muotoonsa. Kyseessähän on englannin ja suomen kielen välinen sanaleikki, jossa ei tiedä missä kohtaa suomi loppuu ja englanti alkaa.

Hölkkäri mullisti tiedottamisen

Alkuajan Hölkkäri etsi mediasta uutisia, suomensi ne ja laittoi julki. Lisäksi oma uutistuotanto keksi uutisia milloin mistäkin rauhanturvaajia ehkä kiinnostavista asioista. Omaksuttu tapa meni lukijoihin kuin häkä.
Välillä uutisointi kohtasi myös tiedottamisen raja-aitoja. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun joku ”virallinen taho” ihmetteli mistä joku uutinen oli saatu tai muuten paheksui sitä tai tätä. Mutta kansa nautti ja janosi lisää. Suuri suosio aiheutti melkoista närää perinteisissä sinibarettiyhdistyksissä ja selkään puukolteltiin aina kun oli vähänkään tilaisuutta. Suosio kasvoi eksponentiaalisesti kun käyttöön tuli keskustelufoorumi, joka edelleen tunnetaan nimellä Kuso Kulkee.
Joka tapauksessa Hölkkäri On Web mullisti tiedottamisen. Hölkkäri On Web pakotti myös puolustusvoimat rakentamaan oman tiedotusjärjestelmänsä. Niinisalossa toiminut rekrytoimisto käski silloisen luutnantti Peter Ramsténin ylläpitämään rauhanturvatiedotusta mil.fi-sivuillaan. Myöhemmin Hölkkäri palkitsi hänet Hölkkäri-tuopilla.
Yhdistyksen sisäinen tiedotus on niin ikään aina ollut vain sähköistä. Aluksi jäsentiedotteita julkaistiin sähköpostiviesteinä. Joskin se vaati hankalasti ylläpidettävän sähköpostilistan. Sittemmin siirryttiin, taas ensimmäisenä, tulevaan standardiin eli pdf-muotoon. Hölkkärin jäsentiedotekin sai samalla nimen Hölkkäri On Pdf! eli kansanomaisemmin HOP!

Ville Mäntysaari muistelee:
"HOW aloitti silloin kun koko WWW oli vielä lastenkengissään. Silloiseen rauhanturvaamiskeskusteluun HOW toi melkoisen dramaattisen muutoksen. Yksittäinen jääkäritason faitteri (esimerkiksi minä) pääsi eetteriin omine mielipiteineen. HOW:n ilmestyminen saattoi aiheuttaa joillekin viranhaltijoille järkytyksen ja HOW mahdollisesti aiheutti vähän hälinää virastoissa, mutta pitkällä tähtäimellä HOW on varmasti ollut pelastus näillekin huolehtijoille. HOW on kehittynyt WWW:n ja sitä koskevan lainsäädännön ja käytäntöjen mukana ja HOW:ssa saa purnata mutta vain asiasta ja valvotusti. Mitään suuren mittaluokan sammakoita HOW:n sivuilta ei löydy. HOW:n Kuso Kulkee –foorumilla on niin laaja jäsenistö ja tuolla jäsenistöllä niin laaja kokemus rauhanturvaamisesta, että höpöjen puhujilla ja mukafaittereilla siellä ei ole tulevaisuutta.
Kun HOW on ollut olemassa jo näin kauan ja rauhanturvaajat pitävät sitä omanaan, suomalaiseen nettiin ei ole päässyt muodostumaan mitään huomiota herättävää rt-törkypalstaa.
Ajan hermolla pysyminen ja tekniikan ja nettilainsäädännön kehittymisen seuraaminen on iso haaste HOW:n toimijoille.
Kuso Kulkee –foorumin perustaminen oli erittäin tärkeä askel HOW:n historiassa. Vuonna 2002 vastaavat foorumit eivät vielä olleet niin yleisiä netissä kuin ne nyt ovat. KuKun idea oli alun perin webmaster Mikko Kupsalan. Kunnia siitä hänelle."

Yhdistykseksi

Netin yleistyessä lukijakunta laajeni. Vuonna 2002 Hölkkäri-ilmiö oli jo niin suuri, että sen ympärille kehittyi oma yhdistys. Juhan-Ville Kaarnakari, Ville Mäntysaari ja Timo Roivainen perustivat Hölkkäri On Web ry -nimisen yhdistyksen Tampereella. Paikalle oli tulossa myös Ismo Hämäläinen, jonka matkan Tampereelle kenkkuileva kulkupeli kuitenkin katkaisi.

Kaarnakari muistelee:
"Jossakin vaiheessa alkoi vähän  pitkästyttää kaikki hallinto. Tuntui, että sääntöjen noudattaminen muuttui tärkeämmäksi kuin toiminnan alkuperäinen tarkoitus: tarjota mahdollisuus seurata rt-asioita ja tavata ”veljiä ja sisaria”.
Vaikea sanoa näin jälkeenpäin, että lähtikö idea välineestä vai tarjosiko väline kanavan idealle. Niin tai näin, nopeasti hahmottuivat netin mahdollisuudet tarjota osallistumiskanava rt-toimintaan ilman puuduttavaa kokous- ja saunomisrumbaa.
Ilman suurempia strategioita se käynnistyi. Heti huomasi, että juttu toimii. Parasta siinä on ehkä se, että rt-asiassa voi olla koko ajan mukana. Se ei rajoitu vain kuukausikokouksiin. Siinä toteutui mielestäni loistavasti idea: ”Tärkeää ei ole tehdä asioita oikein, tärkeää on tehdä oikeita asioita”. Tällä viittaan taas raskaan hallinnon kiemuroihin.
Käytäntö  on osoittanut, että sillä on oma paikkansa rt-kentässä. Se ei voi koskaan korvata livenä tapaamista, mutta täydentää sitä loistavasti. Samaa tietomäärää ei voisi mitenkään välittää muilla keinoin.  Luulisin, että se toimii moneen suuntaan rauhanturvaajien käyntikorttina nykyään. Sen paino-arvo on merkittävä."

Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi ensimmäisien vuosien aikana eksponentiaalisesti. Kymmenessä vuodessa tahti kuitenkin hidastui ja kääntyi jopa laskuun. Nyt juhlavuonna näyttäisi siltä, että jäsenmäärämme saattaisi kuitenkin taas kasvaa. Tällä hetkellä Hölkkäri On Web ry:llä on 624 jäsentä.

IRC-keskustelu osana Hölkkäri-aatetta

IRC-keskustelu on liki yhtä vanhaa tointa kuin koko internet yhteensä. Rauhanturvaporukka lähti siihen mukaan noin vuosituhannen vaihteessa. Ensimmäisiä rt-aiheen irc-keskustelijoita olivat Jari (Pelkka) Halonen, Mikko (Judanssi) Palosvirta ja Jari (But) Mutta. Jossain vaiheessa Ismo (hämis36) Hämäläinen, Sami (vemuli) Seppänen ja Kimmo (Kinmo) Wirén liittyivät mukaan. Irc-kanava #holkkari keksittiin samoihin aikoihin kun itse Hölkkäri On Web kiinnittyi internetin laituriin. #Holkkari ei kuitenkaan ole ”osa” Hölkkäri On Web ry:tä, vaan toimii omana hienona itsenään.
Vuosien varrella #holkkarissa on käyty mitä ihmeellisimpiä keskusteluja päivän polttavista uutisista kuin mietitty menneitä ja tulevia. Ihmisiä on kanavalta häipynyt ja uusia tullut. Irc-keskustelun henki pysyy kuitenkin samana vaikka vuodet muuttuvat - vanhat keskustelijat eivät muutu. Mukana on ollut myös Rt-leskiä, -heiloja tai sellaisiksi aikovia keskustelua rikastamassa.

Irc antoi myös mahdollisuuden pyörittää itse yhdistystä. Hallitus kokoontuu ja kokoustaa internetissä, joten yksikään henkilö ei ole sidottu maantieteellisistä tai käyttöjärjestelmäsyistä johtuen mihinkään paikkaan tai sovellukseen. Loistavimmin tämä toimi Pasi (Paso) Soikkelin ollessa Burundissa, josta käsin hän puheenjohti yhdistyksen hallitusta. Paso siirtyi Burundista Libanoniin ja homma vaan jatkui. En usko, että mikään muu yhdistys pystyisi vielä tänäänkään samaan.
Keskustelu kanavalla jatkuu yhäti. Onneksi historiaan ja muistoihin voi palata KusoKulkeen keskustelusäikeessä ”irc-keskustelu”. Edelleen ja tänään kanavalle mahtuu mukaan praatailemaan joko järkeviä tai ei niin järkeviä.

Monenlaista yhteistyötä

Tapahtumissa

Hölkkäri On Web ry ei ole perinteinen yhdistys, joka tarjoaisi jatkuvalla syötöllä erilaisia tapahtumia, kinkereitä, pukkihyppelyä tai juhlia. Kuten mainiosti evp-pj Ismo Hämäläinen puki aikoinaan sanoiksi: ”Hölkkäri on virtuaalinen yhdistys, joka tarvittaessa muuttuu fyysiseen muotoon.”
Internettiydestä huolimatta olemme omine lihallisine olomuotoineen osallistuneet erikokoisilla joukoilla ja kokoonpanoilla muiden instanssien järjestämiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi vuosittain törmäilemme Liiton kokouksissa, RT-seminaareissa, VETU-jutuissa tai Falling Plates -ammunnoissa. Toki pakolliset oman yhdistyksen vuosikokouksetkin on järjestettävä. Kymmenen vuoden aikana olemme järjestäneet kokouksiamme eri puolilla Suomennientä Helsingistä Mikkelin, Keuruun tai Forssan kautta Ouluun. Osallistujamäärältään suurin hölkkärijoukko nähtiin Järvenpäässä vuonna 2005, jonne saapui huikeat neljäkymmentä rauhanpäätä - kaukaisin Kosovosta! Silloin hauskana yksityiskohtana oli, että baarin isäntä oli hankkinut olutvalikoimiinsa toimialueoluita, mm. Maccabeeta ja Keota.
Hölkkärin pumppuja on nähty vieläkin leppoisimmissa tapahtumissa. Ratkimukavina muistoina ovat esimerkiksi Miesten Kolmoset Nokialla, lukijamatkat Tarttoon, motoristien miitinkinkit, mini- ja normaaligolf-kisailut.



Puheenjohtajat: Ville Mäntysaari, Ismo Hämäläinen, Pasi Soikkeli, Pasi Turkki, Sami Seppänen ja Kimmo Wirén
Päätoimittajat: Ville Mäntysaari, Kimmo Wirén, Ismo Hämäläinen ja Pekka Söderlund
Kunniajäsenet: Juhan-Ville Kaarnakari, Ville Mäntysaari ja Timo Roivainen. Liiton kunniajäsen, Vesa Yrjölä, on myös Hölkkärin jäsen.

Hölkkäri-tuopit:
#1 Inko Jansson
#2 Peter Ramstén
#3 Martti Tikka
#4 Mikko Malm
#5 Jussi Aaltonen

Hölkkäri-tuoppi on tiedottamisen tunnustuspalkinto, joka myönnetään pääsääntöisesti yhdistyksen ulkopuoliselle taholle, joka on merkittävästi tuonut rauhanturvaamista esille. Tuoppi myönnetään korkeintaan kerran kalenterivuodessa.
Lisäksi Hölkkäri On Web ry:n hallitus ja Rauhanturvaajaliiton tiedottaja päättävät Messi-Kello -nimisen kiertopalkinnon saajan, joka myönnetään parhaiten tiedotuksensa hoitaneelle liiton jäsenyhdistykselle vuosittain.